paikka uudelleen hakuun.
Eikö hakijoita ollut vai eivätkö hakeneet kelvanneet? Työnkuvauksessa näytti olevan melkoinen toivomuslista.
Eikö hakijoita ollut vai eivätkö hakeneet kelvanneet? Työnkuvauksessa näytti olevan melkoinen toivomuslista.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ihmetellä voi, että kukaan enää haluaa mihinkään tämän putiikin virkoihin. Hakijat ruoditaan ainakin tällä palstalla laittomuutta hipovin tavoin, keinoja kaihtamatta.
Joskus itsekin miettinyt hakua joihinkin juttuihin, mutta en enää, ei tulisi mieleenkään. Tervetullut vapaus ilmaista mielipiteensä netissä tekee tehtävänsä, ja kirjoittelustaan vastuuta ei ota kukaan.
Näin kamalaa kohtelua ei saa missään. Tämäkö on ortodoksisuuden ydin? Yäk.
Voimia niille, jotka vielä jatkavat ja jaksavat.
luin itse sillätavoin, että ajattelin siinä kritisoitavan hakijoille asetettuja kohtuuttomia vaatimuksia.
Kirkossamme tunnutaan odotettavan melkoisia taikatemppuja niin palkatuilta työntekijöiltä kuin vapaaehtoisilta harrastajiltakin.
pärjää kunnon ortodoksi. Ei sen kummempaa.
mutta tämän palstan vääräleuat kilvan koko ajan kinaavat siitä, mikä on kunnon ortodoksiaa; onko kotoa saatu vai 'ite hankittu' usko, kuinka tiukka on kanonipipo ja mihin aikaan on pääsiäinen.
Ole siinä sitten kristillisesti kaikkien kanssa.
Ota huomioon, että suuri osa tälle palstalle kirjoittavista ei ole ortodokseja - kunhan muuten vaan haluavat purkaa pahaa oloaan kaikilla mahdollisilla foorumeilla.
Tampere siis haluaa papin, kanttorin ja nuorisotyöntekijän samalla. Eipä taida löytyä pätevää tuohonkaan hommaan liksa pitäis olla kolminkertainen.
Yritin urkkia ort-kirkon palkkoja silloin kun tuo Tampereen eriskummallinen kakaraparkki/kuoropomo -toimi tuli auki. Hertsinbjuudeli, kirkkoherra saa saman verran palkkaa kuin normi yksityisen sektorin sihteeri. Mitä sitten saa nämä muut? Eipä paljon mitään. Kirkkoherra tarvitsisi mielestäni vähintään lääkärin palkan, eli 4000 - 8000 € riippuen seurakuntansa lampaiden määrästä. Papithan toimivat ikään kuin lääkäreinämme. Ja muiden toimien palkat suhteutettuna em.
24/7/52! Kuka hullu muu siviilissä tekisi töitä saman määrän (vaikka kotona päivystämällä) kuin meidän papisto! Sitten vielä jotkut kehtaavat urputtaa pappien "suurista" palkoista!