Ei ole ollenkaan järkevää lähteä mukaan ilmiselvään liittovaltioperäiseen ns kuusalaliittohömpötykseen. Liittovaltio sotkee kuulentohistoriaa itse keksimällään kuusalaliittojutulla, ettei siellä muka oltaisi käyty. Aivan kuten liittovaltio levitti UFO-legendaa White Sandsin ydinkokeita sotkeakseen Uudessa-Meksikossa 40-luvun lopulla.
Todellisuudessa kuulennot ovat jatkuneet 35 vuotta salattuina!!! Tämä on se oikea huijaus, mitä ihmisiltä on onnistuttu salaamaan ja peittelemään. Tarkoitusperäinen kuussa ei olla käyty jutun levitys salaliittoihmisten kautta sotkee hyvin asiaa ja vie mielenkiintoa oikeasta asian tilasta. MIKSI USA JA VENÄJÄ SALAAVAT JATKUVIA KUULENTOJAAN? Liikenne on vilkasta kiertoradalle ollut 70-luvun lopulta saakka ja kiertoradalta voidaankin kätevästi rampata kuussa kenenkään tietämättä. Tai kaikki valtiot tietenkin tietävät, koska kuulentoja ei pysty pitämään salassa radioteleskoopeilta ja tutkilta, mutta suurelta yleisöltä tämä pidetään salassa ja syötetään tarkoituksella kuuhuijausjuttua kaikkien taliaivojen avustuksella, joihin moinen sattuu uppoamaan ja saadaan normaalien ihmisten silmissä koko kuuhuijausasia näyttämään maailman naurettavimmalta asialta.
Avatkaa jo silmänne mikä oikeasti on tilanne kuuhuijauksessa!!! Siellä ollaan tälläkin hetkellä ja on oltu pysyvästi 70-luvun loppupuolelta asti!!! Humanoideja siellä ei ole, eikä alienkaupunkeja, mutta ihmisiä kylläkin ja pysyviä kuuasemia!!!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Huvittavaa tuo vaihteeksi päinvastainen hörhöilysi. Mutta silti vain silkkaa hörhöilyä. Hohhoijaa.
no todista eliitin koira, että tuo väite on väärässä...
Väitteen esittäjän tehtävä on todistaa väitteensä. Muuten väite on vain silkkaa hörhöilyä.
aijaa, no jos ei oo vasta väitteitä niin sen täytyy olla siis totta...
Eliitin koiralla ei oo siis todisteita....
Kun he saa valmiiksi sinne kuuhun ne asuinpaikat, rupeaa maailmassa ennennäkemätön pommitus, jossa tuhotaan kaikki paitsi ns. valitut, jotka kuskataan kuuhun odottamaan, että pauke loppuu. Sen jälkeen tulee uusi maailmanjärjestys.
ps. Ei siellä mitään UFOja ole