Miten voivat aikuiset ihmiset käyttäytyä noin lastensa häissä...?! Tapelkoot hiekkalaatikolla häiden jälkeen, mutta lasten onnea ja juhlia pitäisi kunnioittaa.
Toivottavasti häpesivät jälkikäteen...
Satuhäät
26
5789
Vastaukset
- datarotta
Kyllä sai katsojat hyvät naurut äidin käytöksestä. Voimia nuorelleparille. Onneksi morsian ei ainakaan näyttänyt olevan moksiskaan, vaikka varmasti äidistään kärsii. Ei ihme, että oli kiire muutta kotoaan eikä edes seurustelustaan kertonut vanhemmilleen alkuun.
- hoh98324
Tuossakin on tyhmää jos ei mammalta löydy 1milj euroa/lapsi sitten vaikka ero tuleekin.
- huonot häät
hoh98324 kirjoitti:
Tuossakin on tyhmää jos ei mammalta löydy 1milj euroa/lapsi sitten vaikka ero tuleekin.
Sehän on syytteessä se salkkareiden lasse lapseen sekaantumisesta.
- kaikellaista väkä
Olivat kyllä nuoria,suloisia.Onnea heille ja sopua suvun keskuuteen.
- katsojille
Ja kovin seikkaperäisesti ohjelmassa vielä eripuraa ruodittiin ja esiteltiin. Pääpaino tuntui olevan siinä. Toisinkin olisi voinut leikata. Vieläköhän olivat porukat iloisia että tuli ohjelmaan mukaan lähdettyä..
Ei morsmaikkukaan kyllä überonnelliselta kirkossa näyttänyt, jos ei olisi tiennyt niin olisi voinut luulla toisen kirkollisen toimituksen olevan kyseessä.. :-0 - häissä
katsojille kirjoitti:
Ja kovin seikkaperäisesti ohjelmassa vielä eripuraa ruodittiin ja esiteltiin. Pääpaino tuntui olevan siinä. Toisinkin olisi voinut leikata. Vieläköhän olivat porukat iloisia että tuli ohjelmaan mukaan lähdettyä..
Ei morsmaikkukaan kyllä überonnelliselta kirkossa näyttänyt, jos ei olisi tiennyt niin olisi voinut luulla toisen kirkollisen toimituksen olevan kyseessä.. :-0Oli pakko vilkuilla tuota jaksoa kesken Teho-osaston, kun koko häämeininki oli sellaista sekoilemista. Mistä tällaisia ihmisiä oikein löytyy? Hupaisin oli se kaaso (?), joka veteli sulhasen seurassa tupakkaa posket lommollaan juhlapuku päällä. Oli niinku pikkuisen yököttävän näköistä. Nauroin ääneen, kun morsmaikku vaappui kirkkoon oikeana myrskynmerkkinä. Olisi luullut, että hautajaisiin oli matkalla: ei hymyn hymyä, ei rakastunutta vilkaisua sulhoonsa. Ennustan, että tuo pari ei kauan toistensa (ja sukujensa) kanssa viihdy. Onneksi omat vihkiäiseni (paikalla vain molempien lähimmät sukulaiset ja kaksi todistajaa) oli lämminhenkinen tapahtuma. No, meidän omaisemme ovatkin täysipäisiä eivätkä noin kaheleita kuin nuo eilisen jakson ihmiset!
- tea***
häissä kirjoitti:
Oli pakko vilkuilla tuota jaksoa kesken Teho-osaston, kun koko häämeininki oli sellaista sekoilemista. Mistä tällaisia ihmisiä oikein löytyy? Hupaisin oli se kaaso (?), joka veteli sulhasen seurassa tupakkaa posket lommollaan juhlapuku päällä. Oli niinku pikkuisen yököttävän näköistä. Nauroin ääneen, kun morsmaikku vaappui kirkkoon oikeana myrskynmerkkinä. Olisi luullut, että hautajaisiin oli matkalla: ei hymyn hymyä, ei rakastunutta vilkaisua sulhoonsa. Ennustan, että tuo pari ei kauan toistensa (ja sukujensa) kanssa viihdy. Onneksi omat vihkiäiseni (paikalla vain molempien lähimmät sukulaiset ja kaksi todistajaa) oli lämminhenkinen tapahtuma. No, meidän omaisemme ovatkin täysipäisiä eivätkä noin kaheleita kuin nuo eilisen jakson ihmiset!
pari on kyllä ollut yhdessä kaksi vuotta ja varmasti rakastaa toisiaan, päivä oli jännittävä ja hermoja riipivä; kyllähän se morsiammen suukin hymyyn kääntyi kun tahdon oli lausuttu. Ei se epäaito hymykään ketään teitä juorupukkeja kaunista
- malka omassa silmässäkö?
katsojille kirjoitti:
Ja kovin seikkaperäisesti ohjelmassa vielä eripuraa ruodittiin ja esiteltiin. Pääpaino tuntui olevan siinä. Toisinkin olisi voinut leikata. Vieläköhän olivat porukat iloisia että tuli ohjelmaan mukaan lähdettyä..
Ei morsmaikkukaan kyllä überonnelliselta kirkossa näyttänyt, jos ei olisi tiennyt niin olisi voinut luulla toisen kirkollisen toimituksen olevan kyseessä.. :-0Kuvausryhmä on mukana hääparin häävalmisteluissa viimeisen viikon ajan ja he seuraavat tuolloin valmisteluja herkeämättä. Mukaan saadaan varmasti monenlaista materiaalia. Saadusta materiaalista poimitaan kuitenkin ohjelmaan pääasiassa sellaista materiaalia, joka tuotantoryhmän mielestä on myyvää, eli ONGELMIA JA RIITOJA, jotka sitten nostetaan parrasvaloihin. Melkein kaikissa jaksoissa on hehkutettu hääparien ongelmilla ja vastoinkäymisillä, joita näillä keskustelupalstoilla sitten innokkaasti ruoditaan ja arvostellaan!
- oukkidoukki
malka omassa silmässäkö? kirjoitti:
Kuvausryhmä on mukana hääparin häävalmisteluissa viimeisen viikon ajan ja he seuraavat tuolloin valmisteluja herkeämättä. Mukaan saadaan varmasti monenlaista materiaalia. Saadusta materiaalista poimitaan kuitenkin ohjelmaan pääasiassa sellaista materiaalia, joka tuotantoryhmän mielestä on myyvää, eli ONGELMIA JA RIITOJA, jotka sitten nostetaan parrasvaloihin. Melkein kaikissa jaksoissa on hehkutettu hääparien ongelmilla ja vastoinkäymisillä, joita näillä keskustelupalstoilla sitten innokkaasti ruoditaan ja arvostellaan!
nämä perheet, jotka näissä ohjelmissa ovat mukana miksi he ovat antautuneet julkisen pilkan kohteiksi? Ovatko he saaneet Yleltä/tuotantoyhtiöiltä hirmuisen ison kasan rahaa kärsimysten (omien ja katsovan yleisön) katteeksi? Vai onko heidän motiivinsa se kovin tavanomainen "hei, mut mä näynkin telkkarissa"? Jos se on tuo viimeksi mainittu, niin sanonpa vain, että niin makaa kuin petaa...
- asdfasdfasdfasdf
oukkidoukki kirjoitti:
nämä perheet, jotka näissä ohjelmissa ovat mukana miksi he ovat antautuneet julkisen pilkan kohteiksi? Ovatko he saaneet Yleltä/tuotantoyhtiöiltä hirmuisen ison kasan rahaa kärsimysten (omien ja katsovan yleisön) katteeksi? Vai onko heidän motiivinsa se kovin tavanomainen "hei, mut mä näynkin telkkarissa"? Jos se on tuo viimeksi mainittu, niin sanonpa vain, että niin makaa kuin petaa...
ja he saivat vain täytekakun Yleltä. Eräs vieras tuumasi että ne olivat tylsimmät häät missä hän on ollut. Kameraryhmä vei jotenkin ilon ja nautinnon häistä
- tavallaan..
asdfasdfasdfasdf kirjoitti:
ja he saivat vain täytekakun Yleltä. Eräs vieras tuumasi että ne olivat tylsimmät häät missä hän on ollut. Kameraryhmä vei jotenkin ilon ja nautinnon häistä
Jos ei rahaakaan tule niin kyllä ihmettelen ihmisten motiiveja ängetä itsensä tuohon rumbaan. Jännitettä häävalmisteluissa varmasti riittää ihan itsestään niin mitä nautittavaa voi olla siinä että stressin keskellä kannoilla hyörii vielä kuvausryhmä johtoineen ja vehkeineen "katastrofeja" metsästämässä. Ja voisi kuvitella että vieraitakin ja sitä myöten koko tunnelmaa tv-ryhmän läsnäolo häissä jäykistää.
- menoa
tavallaan.. kirjoitti:

Saman illan Subin hääohjelmassa ei kyllä jäykkyyttä huomannut kameroista huolimatta :D
- varmastikaan
menoa kirjoitti:
Saman illan Subin hääohjelmassa ei kyllä jäykkyyttä huomannut kameroista huolimatta :D
julkisuudentyrkyiltä... Hehän nauttivat kameroista. Ja jäykkyys näkyy varmasti parin makuuhuoneessa ;)
- häissä
malka omassa silmässäkö? kirjoitti:
Kuvausryhmä on mukana hääparin häävalmisteluissa viimeisen viikon ajan ja he seuraavat tuolloin valmisteluja herkeämättä. Mukaan saadaan varmasti monenlaista materiaalia. Saadusta materiaalista poimitaan kuitenkin ohjelmaan pääasiassa sellaista materiaalia, joka tuotantoryhmän mielestä on myyvää, eli ONGELMIA JA RIITOJA, jotka sitten nostetaan parrasvaloihin. Melkein kaikissa jaksoissa on hehkutettu hääparien ongelmilla ja vastoinkäymisillä, joita näillä keskustelupalstoilla sitten innokkaasti ruoditaan ja arvostellaan!
on varmasti jonkin verran ongelmia ja riitoja, mutta parin vanhempien pitäsi olla niin kypsiä, etteivät enää häissä riitelisi. Se juhla ei ole vanhempien, vaan hääparin!
Niin kypsältä hääparin vanhempien toiminta näytti, että hiekkalaatikko olisi ollut parempi paikka kinasteluun. Lapsellista. - vielä...
häissä kirjoitti:
on varmasti jonkin verran ongelmia ja riitoja, mutta parin vanhempien pitäsi olla niin kypsiä, etteivät enää häissä riitelisi. Se juhla ei ole vanhempien, vaan hääparin!
Niin kypsältä hääparin vanhempien toiminta näytti, että hiekkalaatikko olisi ollut parempi paikka kinasteluun. Lapsellista.että hääpäivänä mölyt pidetään mahassa ja selvittely voidaan tehdä häiden jälkeen. Sen verran pitää osata käyttäytyä ja kunnioittaa toisia!
- lycka till
vielä... kirjoitti:
että hääpäivänä mölyt pidetään mahassa ja selvittely voidaan tehdä häiden jälkeen. Sen verran pitää osata käyttäytyä ja kunnioittaa toisia!
No tänään oli kyllä draamaa koko rahalla, mihin sitä enää käsikirjoittajia tarvitaan :-0
vai onko nääkin jutut lopulta osin "tekemällä tehtyjä" juttuja, ainakin loppukohtaus tuntui mauttomalta "eikö tää jo riitä.." vai mitä se morsmaikku tokaisikaan.. - jo viikon
lycka till kirjoitti:
No tänään oli kyllä draamaa koko rahalla, mihin sitä enää käsikirjoittajia tarvitaan :-0
vai onko nääkin jutut lopulta osin "tekemällä tehtyjä" juttuja, ainakin loppukohtaus tuntui mauttomalta "eikö tää jo riitä.." vai mitä se morsmaikku tokaisikaan..myöhempään tulleesta ohjelmasta kuin aloittaja... No, olihan tässä menoa ja meininkiä. Ihan peruskamaa kuitenkin loppujen lopuksi.
- 74324978
Joku morsiamen varastaminen, mulla olisi varmaan kaliiberin 16 pumppuhaulikko susihauleilla että varastajat lähtisivät kuolemaan häissä.
- auneonerva
kyllä piti tuntea myötähäpeää, kun katsoi kyseistä jaksoa. typerää käytöstä aikuiselta ihmiseltä.
- Huvittunut :)
noi Satuhäät. Tuttu juoni: "Kun kaikki piti olla kunnossa, niin sitten tapahtui sitä ja tätä.."
No eii kai sinne perustylsiä pareja valitakaan. Huvitti ja hävetti taannoin se morsian, joka oli kännissä kuin käki. Kiva varmaan kattoo jälkeen päin ja kehtaako edes sitä näyttää lapsilleen kuin aikuistuvat..
- 7656
Lapset kärsivät kun pyöräyttävät niin noin 2 siinä kiihkossa, kun ei toimi rakkauselämä noilla..
- huh huijakkata 10.3
Mistä noita nipoja oikein tulee..
- heko.
Eilisen ohjelman morsian oli huvittava. Muka rekkakuski, ajaa kuitenkin pullamersua xD Se että on kärrikortti ja voimassa oleva adr ei takaa rekkakuskin nimikettä ellei tosiaan aja yhdistelmää. Ammattinimike tulee työtehtävän mukaan.
- oikaisu
Tiedoksi vain,että olen itse nähnyt eilisen rekkamorsiamen yhdistelmän ratissa tien päällä. Ohjelmassa vain "huonoksi onneksi" sattui ajamaan "pikkuautoa".
- heko.
oikaisu kirjoitti:
Tiedoksi vain,että olen itse nähnyt eilisen rekkamorsiamen yhdistelmän ratissa tien päällä. Ohjelmassa vain "huonoksi onneksi" sattui ajamaan "pikkuautoa".
Siis satunnaisesti rekkakuski. Olisihan tuo voinut kertoa että ajaa enimmäkseen pullamersua. No jotenkinhan itseään on ylistettävä :)
- La Marche du Sacco
Mistä tämä eilisen (torstain) pari Päivi ja Jari oli saanut päähänsä, että Here' s To You olisi rakkauslaulu? Kappaleen nimi ei tarkoita "olen sinun," tai mitä nää nyt luulikaan, vaan maljan nostoa!
Sacco ja Vanzetti, joista laulussa kerrotaan, olivat anarkisteja 1920-luvun USAssa, jotka tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Morricone sävelsi laulun miehistä kertovaan elokuvaan 1971. Hieno biisi, mutta Pomp and Circumstance sopi paremmin. Oli hiukan turhaa se kanttorin haukkuminen, jollei pari itse ymmärtänyt laulun sisältöä ja sanomaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244642
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333533Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543414Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203350Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232940Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282680Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162360Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122351MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142175Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S331774