Universiadit Harbinissa

Hui Lailee

Minkälainen joukkue sinne lähtee? Onko menestyksen edellytystä? Kuulin huhun, että joku pelaajista olisi peräti Avoimen yliopiston opiskelija.

96

10431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tiedät

      Suurin osa Suomen joukkueesta on käytetty Helsingissä kirjoittautumassa avoimeen yliopistoon vaikka ovat työelämässä tai lukiossa.
      On kuulemma ihan tavanomaista eli suoraan sanottuna huijausta. Jossain lukee että Okomitea maksaa silti aika erikoista vedätystä. Kuulemma saa kovia kansainvälisiä pelejä tällä tyylillä, vastustajina Kanada, Slovakia, Kiina, Japani ja Iso-Britannia. On niinkuin kansanedustajat lähdetään katselemmaan Aasiaan miten työttömyyttä hoidetaan eli lomamatka joillekin!

      • sitä taas

        olla "mallikansalaine" vai etkö päässy mukaan.
        eli mitä sitten ja sitäpaitsi ko asiaa on jo käsitelty toisess ketjus

      • kohdalleen
        sitä taas kirjoitti:

        olla "mallikansalaine" vai etkö päässy mukaan.
        eli mitä sitten ja sitäpaitsi ko asiaa on jo käsitelty toisess ketjus

        Ei ole edes mhdollista päästä kun tuolla haarojen välissä roikkuu killuttimet ja omia nais pelaajia ei ole. Perustele oikeellisuus?
        Sinä itse maksat myös verojen kautta humppa porukan matkan Kiinaan kun toisaalta on lajiryhmiä missä on ihan oikeita yliopistolaisia.
        Yleiseen tietoon tuo matka niin voi olla että aiheuttaa korkemmallakin keskustelua kuin täällä itseään täynnä olevien nais pelaajien palstalla.

      • kuka ja
        kohdalleen kirjoitti:

        mitä haluaa. Niin, että voivoi

      • revi

        Tästä:
        5.2 Participation
        5.2.1 Only the following may participate as competitors in the Winter Universiade:

        a)students who are currently officially registered at the university or similar institute whose status is recognised by the appropriate national academic authority of their country;
        b)former students of the institutions mentioned in a) who have obtained their academic degree or diploma in the year preceding the event.

        5.2.3.1 All competitors must satisfy the following conditions:

        a)be a national of the country they represent;
        b)be at least 17 and less than 28 years of age on January 1st in the year of the event;

      • olettaa
        revi kirjoitti:

        Ei nuo säännöt tee pelaajista yliopistossa opiskelevia edelleenkään. Kumma kun Ruotsi ja Usa ei saanut joukkueita Kiinaan?! Haisoo haisoo.
        Oisit laittanut loputkin säännöistä...

      • tai vastaaviahan
        olettaa kirjoitti:

        Ei nuo säännöt tee pelaajista yliopistossa opiskelevia edelleenkään. Kumma kun Ruotsi ja Usa ei saanut joukkueita Kiinaan?! Haisoo haisoo.
        Oisit laittanut loputkin säännöistä...

        on monenlaisia eli Yliopisto ku Yliopisto; avoin tai suljettu.Ovat osa Suomen Yliopisto- ja Korkeakoulujärjestelmää; tykkäät tai et.
        Usa ja ruotsi taas saavat ihan rauhassa taaplata tyylillään; ei oo mun päänsärky eikä kai tarttis olla Suomenkaan joukkueen

      • että3
        tai vastaaviahan kirjoitti:

        on monenlaisia eli Yliopisto ku Yliopisto; avoin tai suljettu.Ovat osa Suomen Yliopisto- ja Korkeakoulujärjestelmää; tykkäät tai et.
        Usa ja ruotsi taas saavat ihan rauhassa taaplata tyylillään; ei oo mun päänsärky eikä kai tarttis olla Suomenkaan joukkueen

        sullakin on hyvä olo

      • missä?
        sitä taas kirjoitti:

        olla "mallikansalaine" vai etkö päässy mukaan.
        eli mitä sitten ja sitäpaitsi ko asiaa on jo käsitelty toisess ketjus

        Ei ole sattunu rosteri silmään.

    • löytynee

      kiekkolehdestä. säännöt löytyy OLL:n sivulta ja joltain kv-sivulta.

    • universiadien rosteri

      Jääkiekko

      Naisten joukkue

      Maalivahdit:
      Anna-Kaisa Piiroinen, Salo HT
      Laurea-Ammattikorkeakoulu
      Linda Selkee, Ilves
      Poliisiammattikorkeakoulu

      Puolustajat:    
      Essi Hallvar, Blues
      Helsingin Kauppakorkeakoulu
      Mira Jalosuo, Kärpät
      Helsingin Avoin Yliopisto
      Minna Petäjämäki, Cats
      Jyväskylän Yliopisto
      Krista Rahunen, Kärpät
      Oulun Yliopisto
      Saija Sirviö, Kärpät
      Oulun Yliopisto
      Jutta Stoltenberg, HPK
      Helsingin Avoin Yliopisto
      Tea Villilä, Blues
      Helsingin Avoin Yliopisto

      Hyökkääjät:
      Mia Airola, IHK
      Laurea-Ammattikorkeakoulu (valmistunut 2008)
      Steffi Gustavsen, Cats
      Jyväskylän Yliopisto
      Anna Kinnunen, IHK
      Metropolia-Ammattikorkeakoulu (valmistunut 2008)
      Salla Korhonen, IHK
      Laurea-Ammattikorkeakoulu
      Annina Rajahuhta, Blues
      Helsingin Avoin Yliopisto
      Elisa Rytkönen, Blues
      Helsingin Avoin Yliopisto
      Saila Saari, Cats
      Jyväskylän Avoin Yliopisto
      Tiina Saarimäki, Salo HT
      Turun Avoin Yliopisto
      Satu Tuominen, Blues
      Helsingin Yliopisto
      Minnamari Tuominen, Blues
      Helsingin Avoin Yliopisto
      Linda Välimäki, Ilves
      Helsingin Avoin Yliopisto

      'Naisten jääkiekkojoukkueen päävalmentaja, Hannu Saintula, linjasi universiadien merkitystä: ”Jos olet hereillä universiadeissa, saatat löytää itsesi MM-kisoista.” Naisten joukkue lähtee aseinaan raikkaus, rentous ja rohkeus.'

      http://www.opiskelijaliikunta.fi/service.cntum?pageId=136992

      • majumimmi

        Vai saatat löytää ittes MM-joukkueesta, jos oot mukana U_versadeissa, sanoo Saintula, eiköhä ne pelipaikat ole jo ajat sitten sovittu, niin kuin Saintulan tyyliin on vuosikaudet kuulunut..Onpahan muuten paljon avoimen Hesan opiskelijoita.. suurin osa lukion kakkosella !!!
        Mätää.. liikkeellä, ei noista kukaa oikeesti tuu opiskelee tuolla.. vissii pakko yrittää jollainkostilla ees vähä menestyy, nii saattaahan se Iso- Britannia vaikka kaatuaki tolla kokoonpanolla!!!!

      • voivoivoi ja viel kerran
        majumimmi kirjoitti:

        kun et ite taida olla mukana. mee hakee apuu muualta

      • ku sait

        palstan taas elään

      • majumimmi
        voivoivoi ja viel kerran kirjoitti:

        kun et ite taida olla mukana. mee hakee apuu muualta

        En ole täällä pyydelly apuu sen paremmin sulta kuin muiltakaa, kirjoitukseni pitää täysin paikkansa, hyväksyt sen tai sitt et. Tosi asia on et nyt jäi oikeesti opiskelupaikkansa puolesta edellytykset täyttäviä esim: alasarjojen pelaajia useita "rannalle" johtuen hyvä veli sopimuksesta, jolla paapotaan nuoria maajoukkueessakin esintyneitä pelaajattaria. Joukkuehan on täysin Saintulan käsialaa, mut täähän on se Suomen kuuluisa tapa toimia!! Jos oot kerran ollu remmissä niin sinulla on aina paikka "meidän" tiimissä.

      • Toistan

        Mee hakeen Apuu jostain muualt.Ikäänkuin Sää sitä tarttisit Tykkäät tai et.
        Ei noi Universiadit kuiteskaan ole Palkkio OPISKELUSTA Ei nykyään eikä aikaisemminkaan. Sitäpaitsi ei "alasarjojen tahkoaja" ois kuitenkaan mihinkään edustusryhmään mahtunut

      • majumimmi
        Toistan kirjoitti:

        hahaa, niikuin et näyttänyt sinäkään mahtuvan, mulla pelit jatkuu, toisin kuin sulla, sitäpaitsi kaikki sarjat on meillä ns. ala sarjoja SM mukaan lukien, ootko kenties hiukka yksinkertainen , toistelet jatkuvasti ittees, ei oo ihme jos ei peli kulje!

      • pelasit

        Kiekkolehden mukaan, miesten oli vaikeaa löytää ehdot täyttäviä pelaajia yläsarjoista, ja he luovuttivat paikan naisille.Naisetpa rupeskin sitten pelaa, oikein kunnolla vilunkia, mutta ei se mitään, pidetään mielessä.

      • aleksis kivi
        pelasit kirjoitti:

        Kiekkolehden mukaan, miesten oli vaikeaa löytää ehdot täyttäviä pelaajia yläsarjoista, ja he luovuttivat paikan naisille.Naisetpa rupeskin sitten pelaa, oikein kunnolla vilunkia, mutta ei se mitään, pidetään mielessä.

        Liigassa tai Mestiksessä pelaavien kundien sopparit ei salli mitään ylimääräisiä harrasteturnauksia ja kun naisten MM-skabat on himassa, niin liitto makso huhun mukaan 250 € avoimille yliopistoille niistä pelaajista, jotka ei osaa edes lukea.

      • pitäisi
        aleksis kivi kirjoitti:

        osata lukea. ei lukutaito pelitaitoja korvaa. Kyl sit ny ollaan katkeria ku ei ymmärretä lukemaansa. mut niinku jossain joku jo kirjotti et autuaita on puupäät sil ne ei huku. Ja saathan säkin olla autuas uskossas

      • ei.....
        pitäisi kirjoitti:

        osata lukea. ei lukutaito pelitaitoja korvaa. Kyl sit ny ollaan katkeria ku ei ymmärretä lukemaansa. mut niinku jossain joku jo kirjotti et autuaita on puupäät sil ne ei huku. Ja saathan säkin olla autuas uskossas

        Tässäpä juuri villakoiran ydin,haluaako jääkiekkoliitto tukea tässä kyseisessä turnauksessa niitä pelaajia jotka opiskelee, vai niitä jotka vain pelaa.Kovasti ristiin, käy jääkiekkoliiton puheet ja teot.

      • kuvittelet
        ei..... kirjoitti:

        Tässäpä juuri villakoiran ydin,haluaako jääkiekkoliitto tukea tässä kyseisessä turnauksessa niitä pelaajia jotka opiskelee, vai niitä jotka vain pelaa.Kovasti ristiin, käy jääkiekkoliiton puheet ja teot.

        että vain pelaavat. toimintahan on opiskelun ja pelaamisen yhdistämistä. (jottet taas kuvittele muuta niin noi sanat on aakkosjärjestyksessä) vai uskotko tietäväsi ko pelaajien aatoksia.

      • veljeksetkin
        aleksis kivi kirjoitti:

        Liigassa tai Mestiksessä pelaavien kundien sopparit ei salli mitään ylimääräisiä harrasteturnauksia ja kun naisten MM-skabat on himassa, niin liitto makso huhun mukaan 250 € avoimille yliopistoille niistä pelaajista, jotka ei osaa edes lukea.

        Nykyään on toi yliopistojärjestelmä korvaamassa silloista opetusta.

      • muitakin
        aleksis kivi kirjoitti:

        Liigassa tai Mestiksessä pelaavien kundien sopparit ei salli mitään ylimääräisiä harrasteturnauksia ja kun naisten MM-skabat on himassa, niin liitto makso huhun mukaan 250 € avoimille yliopistoille niistä pelaajista, jotka ei osaa edes lukea.

        urheilijoita opiskelevan avoimella puolella, joten älä ny koko ajan poraa.

      • ei ole
        muitakin kirjoitti:

        urheilijoita opiskelevan avoimella puolella, joten älä ny koko ajan poraa.

        Avaoin yliopisto ei todellakaan ole Universiadien säännöissä tarkoitettua opiskelua.

        Se on verrattavissa vain vähän paremman tasoiseen Työväen- tai Kansalaisopistoon, koska se ei ole tutkintoon ja ammattiin johtavaa opiskelua, josta Universiadien säännöissä puhutaan.

        Eli Jääkiekkoliitto aivan oikeasti huijaa järjestäjiä näillä joukkuevalinoillaan.

        Lisäksi tämä on törkeää niitä pelaajia kohtaan, jotka oikeasti täyttäisivät opiskeluvaatimukset ja ovat oikeasti edustuskelpoisia, mutta on nyt jätetty rannalle koska mukaan on otettu ns. parempia pelaajia, jotka eivät oikeasti ole mitään opiskelijoita, eivätkä näin voisi edustaa Suomea näissä kisoissa.

        Mitähän Kansainvälinen Jääkiekkoliitto moisesta tuumii kun ja jos se paljastuu? Vai onko tämä ollut maan tapa jo iät ajat? pelata vilunkia edustuskelpoisuudella?

        Olemme alentuneet näillä teoilla banaanitasavaltojen tasolle oikeuskäsitystemme kanssa.

        Hyi helvetti.... hävettää olla mukana tällaisessa toiminnassa, jonka päättäjien tavoitteena on voittaa kusettamalla järjestäjiä ja dumppaamalle edustuskelpoiset pois joukkueesta.

      • majumimmi
        ei ole kirjoitti:

        Olen aivan samaa mieltä. Asia on juuri näin kuin kirjoitit. Tiedän useita pelaajia jotka olisivat sääntöjen puitteissa olleet edustuskelpoisia joukkueeseen. Tämä valinta systeemi ja paapominen on naiskienkon MÄTÄ paise, jota vielä jotkut tahot ylistää maasta taivaaseen. Saintulan maju politiikkahan on, jos olet pelannut joskus "meillä" voit pelata myös maajoukkueessa 2010, koska olet pelnnut niin kauan. Mitään suuria muutoksia ei uskalleta tehdä, vertaa Ruotsi, naisten turnauksissa käytetty n. 6-8 N18 peluria läpi kauden, Ruotsi tulee lähivuosina haastamaan Jenkit ja tulevat vielä voittamaan MM kultaa, saattavat olla jo 2010 olympia kisoissa erittäin kova joukkue. Saintulan pelaaja poliitiikalla ei menestystä ole odotettavissa, nyt eikä tulevaisuudessa, kehittääkö jääkiekko ottelu Iso- Britanniaa vastaan pelaajia riittävästi.. ..tulevaisuutta varten, voi jokainen miettiä.

      • ruveta
        ei ole kirjoitti:

        Avaoin yliopisto ei todellakaan ole Universiadien säännöissä tarkoitettua opiskelua.

        Se on verrattavissa vain vähän paremman tasoiseen Työväen- tai Kansalaisopistoon, koska se ei ole tutkintoon ja ammattiin johtavaa opiskelua, josta Universiadien säännöissä puhutaan.

        Eli Jääkiekkoliitto aivan oikeasti huijaa järjestäjiä näillä joukkuevalinoillaan.

        Lisäksi tämä on törkeää niitä pelaajia kohtaan, jotka oikeasti täyttäisivät opiskeluvaatimukset ja ovat oikeasti edustuskelpoisia, mutta on nyt jätetty rannalle koska mukaan on otettu ns. parempia pelaajia, jotka eivät oikeasti ole mitään opiskelijoita, eivätkä näin voisi edustaa Suomea näissä kisoissa.

        Mitähän Kansainvälinen Jääkiekkoliitto moisesta tuumii kun ja jos se paljastuu? Vai onko tämä ollut maan tapa jo iät ajat? pelata vilunkia edustuskelpoisuudella?

        Olemme alentuneet näillä teoilla banaanitasavaltojen tasolle oikeuskäsitystemme kanssa.

        Hyi helvetti.... hävettää olla mukana tällaisessa toiminnassa, jonka päättäjien tavoitteena on voittaa kusettamalla järjestäjiä ja dumppaamalle edustuskelpoiset pois joukkueesta.

        kattoon koko universiadi-joukkueen kokoonpanoa. Siellä muitakin avoimen puolen urheilijoita. Kyseessä ei muuten ole kv.jääkiekkoliiton juttu vaan opiskelijajärjestön.
        Joten älä anna katkeruutesi hämätä äläkä puutu OLL:n tekemiin ratkaisuihin sekä sekoita vellejä ja puuroja keskenään

      • niin älä

        sitten ole tai käyttäisit päätäsi käsityksiesi avartamiseen tuon kapean ajattelun sijasta

      • tuo sinun

        tulkintasi. Se tosin eroaa paljonkin OLL:n tulkinnasta. Joukkueen muuten lähettää "opiskelijaliikunta", joka on sen koonnutkin vaikkakin yhteistyössä lajiliittojen kanssa. Noin se hiararkkisesti menee.
        Muuten Universiadiajatus on kai DDR:n ja N-L:n kehitelmä ei kv-lajiliittojen

      • majumimmi
        tuo sinun kirjoitti:

        Hyvä että mainitsit DDR:n, samaa poliitikkaa noudatetaan tässäkin asiassa, täyttä vedätystä hyvä veli tyyliin, ja oli kyse myös kaikista avoimen opiskelijosista, Tuo joukkueen valinta on kyllä ollut lähes täysin jääkiekkoliiton "asiatuntioiden" valitsema, ei siinä ole millään opiskelijärjestöllä ollut mitään sanomista, toisin kuin asiasta on tiedoitettu. Joo ja hävetti niinpaljon tää Mätä touhu ,että luvutin paikkani oikeassa yliopistossa opiskelevalle pelaajalle omasta tahdostani!

      • on häpeäsi

        mutta älä turhia urputa. Muuten kaikkiko avoimet opiskelijat joukkueessa on jääkiekkoliiton valitsemia (taitoluistelijatkin siis)?
        Joten eiköhän sinun olisi aika ruveta käyttämään sitä olkapäiden välissä olevaa finniäsi(ikäänkuin) paremmin
        Minunkin kirjoitustaitoni on parempi kuin sinun, joten oikein teit kaikkien parhaaksi

      • oot oikea
        majumimmi kirjoitti:

        Hyvä että mainitsit DDR:n, samaa poliitikkaa noudatetaan tässäkin asiassa, täyttä vedätystä hyvä veli tyyliin, ja oli kyse myös kaikista avoimen opiskelijosista, Tuo joukkueen valinta on kyllä ollut lähes täysin jääkiekkoliiton "asiatuntioiden" valitsema, ei siinä ole millään opiskelijärjestöllä ollut mitään sanomista, toisin kuin asiasta on tiedoitettu. Joo ja hävetti niinpaljon tää Mätä touhu ,että luvutin paikkani oikeassa yliopistossa opiskelevalle pelaajalle omasta tahdostani!

        vekkuli. Taidatpa laittaa väitteitäsi "toisten piikkiin" kuten paikan luovuttaminen. Alkuperäisestä on yksi jäänyt pois. Ota siis mieluummin tuikku tai enemmänkin murheeseen

      • ilmeisestikin
        majumimmi kirjoitti:

        Hyvä että mainitsit DDR:n, samaa poliitikkaa noudatetaan tässäkin asiassa, täyttä vedätystä hyvä veli tyyliin, ja oli kyse myös kaikista avoimen opiskelijosista, Tuo joukkueen valinta on kyllä ollut lähes täysin jääkiekkoliiton "asiatuntioiden" valitsema, ei siinä ole millään opiskelijärjestöllä ollut mitään sanomista, toisin kuin asiasta on tiedoitettu. Joo ja hävetti niinpaljon tää Mätä touhu ,että luvutin paikkani oikeassa yliopistossa opiskelevalle pelaajalle omasta tahdostani!

        ottaa päähän, kun teit sittenkin väärän arvion.

      • oikeuttaa
        ruveta kirjoitti:

        kattoon koko universiadi-joukkueen kokoonpanoa. Siellä muitakin avoimen puolen urheilijoita. Kyseessä ei muuten ole kv.jääkiekkoliiton juttu vaan opiskelijajärjestön.
        Joten älä anna katkeruutesi hämätä äläkä puutu OLL:n tekemiin ratkaisuihin sekä sekoita vellejä ja puuroja keskenään

        Jos on muissakin lajeissa tehty samaa kusetusta, niin se oikeuttaa sen kusetuksen? hienoa naisen logiikkaa, ei voi muuta sanoa.

        Eli jos muissakin lajeissa Suomen joukkueessa on avoimen ns. opiskelijoita, niin se on sitten ok myös jääkiekossa.

        Heh heh, ompa tyttelillä oikea ja väärä hieman menneet sekaisin.

      • sinunkaan
        oikeuttaa kirjoitti:

        päähäsi mahdu vai onko luetun ymmärtämisessä ongelmia. Järjestelmä hyväksyy ko tilanteen ja tyhmäähän olisi jättää mahdollisuus käyttämättä. Ei tossa mistään rikkomuksesta ole kyse vaan sallitusta menettelystä. Tykkäät tai et

      • ton poraamisen
        oikeuttaa kirjoitti:

        Jos on muissakin lajeissa tehty samaa kusetusta, niin se oikeuttaa sen kusetuksen? hienoa naisen logiikkaa, ei voi muuta sanoa.

        Eli jos muissakin lajeissa Suomen joukkueessa on avoimen ns. opiskelijoita, niin se on sitten ok myös jääkiekossa.

        Heh heh, ompa tyttelillä oikea ja väärä hieman menneet sekaisin.

        oikeampaan kohteeseen eli opiskelijaliikuntaan vaan ku et taida tietää mikä on sallittua ymmärtämisestä puhumattakaan
        Ehkä opiskelijaliikunta tietää paremmin ku tollaset turhan marmattajat

      • joopa joo
        ton poraamisen kirjoitti:

        oikeampaan kohteeseen eli opiskelijaliikuntaan vaan ku et taida tietää mikä on sallittua ymmärtämisestä puhumattakaan
        Ehkä opiskelijaliikunta tietää paremmin ku tollaset turhan marmattajat

        Ehkä noiden pitäisi ensin olla opiskelijoita eikä "opiskelijoita" jotta voitaisiin puhua opiskelija liikunnasta. Vähän kuin työttömät osallistuisivat työpaikkaliikuntaan.... ;-)

      • itse verta-
        joopa joo kirjoitti:

        Ehkä noiden pitäisi ensin olla opiskelijoita eikä "opiskelijoita" jotta voitaisiin puhua opiskelija liikunnasta. Vähän kuin työttömät osallistuisivat työpaikkaliikuntaan.... ;-)

        sit, niin vähä vieläpä hyvin vähä niinku.....
        Mutta ku ei tartte sitäkään, koska järjestely ON SALLITTUA ja kuuluu asiaan. Murehdi sä vaan omaa ymmärtämättömyyttäsi. Ei Toi vertauksesi mitään muuta

      • jääkiekkoa useamman vuosiky...
        oikeuttaa kirjoitti:

        Jos on muissakin lajeissa tehty samaa kusetusta, niin se oikeuttaa sen kusetuksen? hienoa naisen logiikkaa, ei voi muuta sanoa.

        Eli jos muissakin lajeissa Suomen joukkueessa on avoimen ns. opiskelijoita, niin se on sitten ok myös jääkiekossa.

        Heh heh, ompa tyttelillä oikea ja väärä hieman menneet sekaisin.

        Hei miksi te kirjoittelijat ootte niin helvetin kateellisia, olisitte onnellisia et joskus naiskiekkoilukin saa liitolta jotain. Ja jos vaan viitsitte katsoa koko Universidien osanottajaluetteloa,mikä muuten löytyy Harbinin kisasivuilta niin huomaatte et kaikista lajeista löytyy 90-luvulla syntyneitä, ei Suomenjoukkue tee siinä poikkeusta sillä säännöt sallivat siellä olevien pelaajien pelaavan ja kilpailevan. Toivotaan onnea siellä oleville pelaajille ja muille urheilijoille.

      • vanha ylioppilas
        tuo sinun kirjoitti:

        tulkintasi. Se tosin eroaa paljonkin OLL:n tulkinnasta. Joukkueen muuten lähettää "opiskelijaliikunta", joka on sen koonnutkin vaikkakin yhteistyössä lajiliittojen kanssa. Noin se hiararkkisesti menee.
        Muuten Universiadiajatus on kai DDR:n ja N-L:n kehitelmä ei kv-lajiliittojen

        Taidat nyt sekoittaa Universiadit Spartakiadeihin? Myönnä pois.

    • kannatus päälle

      Tää jengi pärjää!

      • hurjan hyvää

        Ystävänpäivää koko joukkueelle ja menestystä kisoihin!

      • eka voitto!
        hurjan hyvää kirjoitti:

        Ystävänpäivää koko joukkueelle ja menestystä kisoihin!

        JPN-FIN 0-4! Sitä menoo tytöt!

    • harbini

      Upeeta Suomi, tulihan se voitto Iso-Britanniasta, niinkui täällä arveltiin. Valmentajan mukaan Suomi hallitsi keskialueen peliä ja ja pelissä oli pitkiä ja hyviä syöttöketjuja!!!! Kukaan vastustajan pelaaja tosin ei koko pelissä ollut ylittänyt puna-viivaa ja Suomen mokella ei ollu yhtään torjuntaa. Saatoihan se pelinhallinta ehkä hiukan olla vastustajan heikkoutta, mut pisteet lasketaa ja voitto mikä voitto! Hienoo!!Kyllä nyt kelpaa juhlii...

      • puna-viiva

        En haluaisi latistaa riemukkaita tunnelmiasi, mutta eipä taida ihan vielä olla hirveesti syytä juhlaan...Huomenna voitto, välierästä voitto ja sitten lupaan juhlia kanssasi. *kippis*

      • Toinen Sellainen
        puna-viiva kirjoitti:

        En haluaisi latistaa riemukkaita tunnelmiasi, mutta eipä taida ihan vielä olla hirveesti syytä juhlaan...Huomenna voitto, välierästä voitto ja sitten lupaan juhlia kanssasi. *kippis*

        Ei Tartte voittaa, jos Japani häviää nikkareille suoraan, Meinaan Silloin suomi pelaa välierää, mutta kanadaa vastaan.
        Toi edellinen "riemuitsija" itseasiassa irvaili.
        Juhlitaan Me

      • upeeta22
        Toinen Sellainen kirjoitti:

        Ei Tartte voittaa, jos Japani häviää nikkareille suoraan, Meinaan Silloin suomi pelaa välierää, mutta kanadaa vastaan.
        Toi edellinen "riemuitsija" itseasiassa irvaili.
        Juhlitaan Me

        Olihan siellä tullu tappio jääkiekon suurmaalle Kiinalle!Tappion jälkeen kommentit "sehän oli periaatteessa Kiinan naisten maajoukkue......" Eikös Suomellakin ole suurin osa nykyisiäkin maajoukkue pelaajia?

      • rosterissa
        upeeta22 kirjoitti:

        on 8/20 pelaajaa, jotka ovat tälläkaudella esiintyneet naistenmj:ssa. näistäkin 6 ovat olleet ns. vakiokalustoa eli käytännössä 6/20 = 1 kentällinen , jonka siis olisi kai pitänyt "yksin" voittaa kiinan "melkeinmj"
        Toisin sanoen: Viittiks tehrä tolle katkeruudelles jotain joka ei häirittis muita

      • niinhän
        rosterissa kirjoitti:

        olisikin pitänyt minunkin mielestäni, jos maajoukkueella on jotain jatkuvuutta.

      • sulle laskunikkari
        rosterissa kirjoitti:

        on 8/20 pelaajaa, jotka ovat tälläkaudella esiintyneet naistenmj:ssa. näistäkin 6 ovat olleet ns. vakiokalustoa eli käytännössä 6/20 = 1 kentällinen , jonka siis olisi kai pitänyt "yksin" voittaa kiinan "melkeinmj"
        Toisin sanoen: Viittiks tehrä tolle katkeruudelles jotain joka ei häirittis muita

        Katkera tai ei palauttele mieleen mitä Kiinaan lähtevästä joukkueesta oli juttua Kiekkolehdessä ison valmentajan suusta.Ja tais siellä olla muutama 18 alle kisoja käynytkin vai eikö heitä lasketa?

      • sama22
        upeeta22 kirjoitti:

        Olihan siellä tullu tappio jääkiekon suurmaalle Kiinalle!Tappion jälkeen kommentit "sehän oli periaatteessa Kiinan naisten maajoukkue......" Eikös Suomellakin ole suurin osa nykyisiäkin maajoukkue pelaajia?

        onko pelaajat maajoukkueessa vai ei, meneekö pelit putkeen vai ei. kuitenkin nuorempia pelaajia matkassa mukana paljon, saavat kokemuksia ja elämyksiä reissusta. käyttävät näitä sitten hyödykseen tulevaisuudessa ja maajoukkueessa.
        hyvä tytöt, tsemppiä peleihin!!!!

      • Ei Lasketa
        sulle laskunikkari kirjoitti:

        Katkera tai ei palauttele mieleen mitä Kiinaan lähtevästä joukkueesta oli juttua Kiekkolehdessä ison valmentajan suusta.Ja tais siellä olla muutama 18 alle kisoja käynytkin vai eikö heitä lasketa?

        Naisten mj-pelaajiin kai missään, Paitsi ehkä "katkeran" Päässä

      • osaa esittää
        sulle laskunikkari kirjoitti:

        Katkera tai ei palauttele mieleen mitä Kiinaan lähtevästä joukkueesta oli juttua Kiekkolehdessä ison valmentajan suusta.Ja tais siellä olla muutama 18 alle kisoja käynytkin vai eikö heitä lasketa?

        Kysymystäsi ketjun oikeaan kohtaan?????

      • ...
        sama22 kirjoitti:

        onko pelaajat maajoukkueessa vai ei, meneekö pelit putkeen vai ei. kuitenkin nuorempia pelaajia matkassa mukana paljon, saavat kokemuksia ja elämyksiä reissusta. käyttävät näitä sitten hyödykseen tulevaisuudessa ja maajoukkueessa.
        hyvä tytöt, tsemppiä peleihin!!!!

        Salibandyn puolella keskusteltiin opiskelijoiden MM-kisojen osalta, kehtaako lähettää liiga- ja divaripelaajia ollenkaan. Oheisessa kommentissa puhutaan mm. aukinaisten haavojen paikkailusta, kun kerrankin pääsee vähän löylyttämään muita. http://paakallo.fi/paakallokommentit/juttu/maajoukkue-vai-maajoukkue/

        Lukiolaisten kirjaaminen avoimeen yliopistoon turnausta varten on mielestäni todella noloa - vaikka porsaanreikä tämän mahdollistaakin.

        Turnaus on varmasti hieno kokemus pelaajille. Jos itse kuuluisin joukkueeseen (ja avoimeen yliopistoon), nakertaisi minua kuitenkin tieto, että vien paikan korkeakouluopiskelijalta.

        Rehellinen voitto maistuu aina parhaimmalta..

      • lammikkolätkä
        ... kirjoitti:

        Just näinhän se on, ja sitten kun puolustaa oikeuksiaan, on kateellinen ja tyhmä.Mutta hienoa kuulla että jollain lajiliitolla on selkärankaa.

      • vanha ylioppilas
        rosterissa kirjoitti:

        on 8/20 pelaajaa, jotka ovat tälläkaudella esiintyneet naistenmj:ssa. näistäkin 6 ovat olleet ns. vakiokalustoa eli käytännössä 6/20 = 1 kentällinen , jonka siis olisi kai pitänyt "yksin" voittaa kiinan "melkeinmj"
        Toisin sanoen: Viittiks tehrä tolle katkeruudelles jotain joka ei häirittis muita

        Kuka tutkisi esim. Kanadan joukkuetta ja kertoisi, kuinka moni pelaaja siellä on saanut stipendin yliopistoon lätkätaitojen ja -menestyksen vuoksi?

      • ja vielä
        lammikkolätkä kirjoitti:

        Just näinhän se on, ja sitten kun puolustaa oikeuksiaan, on kateellinen ja tyhmä.Mutta hienoa kuulla että jollain lajiliitolla on selkärankaa.

        kerran. Näissä kekkereissä "Naisten" Kiakko on ekaa kertaa. Muissa Lajeissa näin on toimittu jo vuosia. (ja kaikki kokeneet sen tietävät). Elämä OOOOOOnnnnnn..........

      • Mielenkiintoista
        ... kirjoitti:

        Salibandyn puolella keskusteltiin opiskelijoiden MM-kisojen osalta, kehtaako lähettää liiga- ja divaripelaajia ollenkaan. Oheisessa kommentissa puhutaan mm. aukinaisten haavojen paikkailusta, kun kerrankin pääsee vähän löylyttämään muita. http://paakallo.fi/paakallokommentit/juttu/maajoukkue-vai-maajoukkue/

        Lukiolaisten kirjaaminen avoimeen yliopistoon turnausta varten on mielestäni todella noloa - vaikka porsaanreikä tämän mahdollistaakin.

        Turnaus on varmasti hieno kokemus pelaajille. Jos itse kuuluisin joukkueeseen (ja avoimeen yliopistoon), nakertaisi minua kuitenkin tieto, että vien paikan korkeakouluopiskelijalta.

        Rehellinen voitto maistuu aina parhaimmalta..

        Koska SaliBandy (Sähly/Floorboll) ei kai ole Edes Ohjelmassa /Universiadien Ei MM-kisojen)
        Joteeeeeeeeeeeeeeeeeeen Mikä Onkaan Pointtisi

      • sama222
        ... kirjoitti:

        Salibandyn puolella keskusteltiin opiskelijoiden MM-kisojen osalta, kehtaako lähettää liiga- ja divaripelaajia ollenkaan. Oheisessa kommentissa puhutaan mm. aukinaisten haavojen paikkailusta, kun kerrankin pääsee vähän löylyttämään muita. http://paakallo.fi/paakallokommentit/juttu/maajoukkue-vai-maajoukkue/

        Lukiolaisten kirjaaminen avoimeen yliopistoon turnausta varten on mielestäni todella noloa - vaikka porsaanreikä tämän mahdollistaakin.

        Turnaus on varmasti hieno kokemus pelaajille. Jos itse kuuluisin joukkueeseen (ja avoimeen yliopistoon), nakertaisi minua kuitenkin tieto, että vien paikan korkeakouluopiskelijalta.

        Rehellinen voitto maistuu aina parhaimmalta..

        niin, jäi puuttumaan yksi oleellinen asia edellisestä kommentistani, nimittäin en minäkään hyväksy sitä, että ilmoitetaan joku pelaaja avoimeen, että saataisiin turnaukseen mukaan. oikea tapa olisi ottaa pelaajat oikeista kouluista. ymmärrän kyllä niitä pelaajia joita nyt ottaa päähän, kun ei joukkueeseen päässeet tällaisten tapausten takia.

      • ja 123
        vanha ylioppilas kirjoitti:

        Kuka tutkisi esim. Kanadan joukkuetta ja kertoisi, kuinka moni pelaaja siellä on saanut stipendin yliopistoon lätkätaitojen ja -menestyksen vuoksi?

        ero siinä että nämä kiekkotaidoilla yliopistpoihin päässeet myös opiskelevat yliopistoissa 4-6 vuotta ja pelkällä pelaamisella ei edes pysy yliopistossa jos arvosanat ovat huonot loppuu stipendi ja niin myös opiskelu. Katsokaa pelaaja luettelosta mitä on merkittynä kohtaan opiskelu paikka, suomalaisilla on vain heitetty jotain tai ei MITÄÄN

      • kuinka moni
        ... kirjoitti:

        Salibandyn puolella keskusteltiin opiskelijoiden MM-kisojen osalta, kehtaako lähettää liiga- ja divaripelaajia ollenkaan. Oheisessa kommentissa puhutaan mm. aukinaisten haavojen paikkailusta, kun kerrankin pääsee vähän löylyttämään muita. http://paakallo.fi/paakallokommentit/juttu/maajoukkue-vai-maajoukkue/

        Lukiolaisten kirjaaminen avoimeen yliopistoon turnausta varten on mielestäni todella noloa - vaikka porsaanreikä tämän mahdollistaakin.

        Turnaus on varmasti hieno kokemus pelaajille. Jos itse kuuluisin joukkueeseen (ja avoimeen yliopistoon), nakertaisi minua kuitenkin tieto, että vien paikan korkeakouluopiskelijalta.

        Rehellinen voitto maistuu aina parhaimmalta..

        Suomen pelaajista jatkaa avoimessa yliopistossa kisojen jälkeen?

      • kutakin
        kuinka moni kirjoitti:

        Suomen pelaajista jatkaa avoimessa yliopistossa kisojen jälkeen?

        Suuri mysteeri itselleni on, mikä esti jääkiekkoliiton pomoja, valitsemasta joukkuetta kilpailusäänöjen mukaisesti.Siispä Sainula ja Melkko ette ilmeisesti aja lajin laajenemista.Piiri pieni pyörii ja LAPSET siinä seisoo.

      • Slovakian
        ja 123 kirjoitti:

        ero siinä että nämä kiekkotaidoilla yliopistpoihin päässeet myös opiskelevat yliopistoissa 4-6 vuotta ja pelkällä pelaamisella ei edes pysy yliopistossa jos arvosanat ovat huonot loppuu stipendi ja niin myös opiskelu. Katsokaa pelaaja luettelosta mitä on merkittynä kohtaan opiskelu paikka, suomalaisilla on vain heitetty jotain tai ei MITÄÄN

        Majetovalla. tietysti voip olla niinki, että Oulussa käy Matikan luennoilla

      • laajentaa
        kutakin kirjoitti:

        Suuri mysteeri itselleni on, mikä esti jääkiekkoliiton pomoja, valitsemasta joukkuetta kilpailusäänöjen mukaisesti.Siispä Sainula ja Melkko ette ilmeisesti aja lajin laajenemista.Piiri pieni pyörii ja LAPSET siinä seisoo.

        sellasiin 23-27 v:siin, joihin se tulevaisuus oikein nojaa.
        Mikä sitten mielestäsi estää tämän perinteisen käytännön, joka on lajista ja ilmeisesti maasta riippumaton.
        Kyll siel Pelaaja "Esittelyss" avoimesti kerrotaan tuo Open-osuus

      • sulle
        laajentaa kirjoitti:

        sellasiin 23-27 v:siin, joihin se tulevaisuus oikein nojaa.
        Mikä sitten mielestäsi estää tämän perinteisen käytännön, joka on lajista ja ilmeisesti maasta riippumaton.
        Kyll siel Pelaaja "Esittelyss" avoimesti kerrotaan tuo Open-osuus

        No ainakin tuolla äijien puolella, mennään sääntöjen mukaan, eiköhän tää jää (naisten)puolella tähän reissuun.Oon meinaan tämmösiä huhuja kuullu.

      • majumimmi
        sulle kirjoitti:

        No nythän on löytynyt joitakin, jotka myös ovat samaa mieltä kanssani, näistä Saintulan lehmänkaupoista, nii ja sitäpaitsi ei jäkis naiste puolella oo mitää voimisteluu,et ura loppuu 18 vuotiaana( Rantamäki).Valkut ja liitto yhteistuumin paapovat toivoen tulevaisuuden suurpelurieita. Nuorten kisa menestyshän ositti missä taso kulkee maailmalla ja meillä.

      • lievennit
        sulle kirjoitti:

        No ainakin tuolla äijien puolella, mennään sääntöjen mukaan, eiköhän tää jää (naisten)puolella tähän reissuun.Oon meinaan tämmösiä huhuja kuullu.

        siirtymällä äijien puolelle. jolta puolen kokemukset on alunperin (tosin toiset Lajit) hankittukin. Huhujen mukaan meinaan

      • kamera......
        lievennit kirjoitti:

        siirtymällä äijien puolelle. jolta puolen kokemukset on alunperin (tosin toiset Lajit) hankittukin. Huhujen mukaan meinaan

        Eipä muuten oo sentin vertaa, näitten ceimien tulokset kiinnostaneet ketään, kuvaa varmaan arvostusta, mut kuvat on varmaan kivoi.

        ps.Onko rakkautta ilmassa.

      • sitä yleensä
        kamera...... kirjoitti:

        keväisin ole.
        tiedän joitakin, joita tulokset kiinnostavat eres parin centin vertaa. Muttei senväliä; osallistujistahan riittää urputtamista ja kateutta. eikös tää ihan normaalia kotomaisuutta ole

      • ainakin
        kamera...... kirjoitti:

        Eipä muuten oo sentin vertaa, näitten ceimien tulokset kiinnostaneet ketään, kuvaa varmaan arvostusta, mut kuvat on varmaan kivoi.

        ps.Onko rakkautta ilmassa.

        jonkinverran kiinnostaa, koskapa päivittäin noista kisoista tulee Urheilukanavalta 1 h kooste edellispäivän tapahtumista.

      • sitä murehri
        kuinka moni kirjoitti:

        Suomen pelaajista jatkaa avoimessa yliopistossa kisojen jälkeen?

        En minäkään koskaan loppututkintoa suorittanut ,en edes ajatellut, Suomen ainoossa Oikeess Yliopistossa.

      • j.k.p.p
        upeeta22 kirjoitti:

        Olihan siellä tullu tappio jääkiekon suurmaalle Kiinalle!Tappion jälkeen kommentit "sehän oli periaatteessa Kiinan naisten maajoukkue......" Eikös Suomellakin ole suurin osa nykyisiäkin maajoukkue pelaajia?

        Onko se oikeasti aina niin?
        Niin minäkin oletin että sinne lähtee opiskelijoista koottu MAAJOUKKUE ,josta osa antaa kisanäyttöjä Hämeenlinnaan..
        Ei vain riitä taito,onko sitä niin vaikea myöntää,täh?

      • oikeassa
        j.k.p.p kirjoitti:

        Onko se oikeasti aina niin?
        Niin minäkin oletin että sinne lähtee opiskelijoista koottu MAAJOUKKUE ,josta osa antaa kisanäyttöjä Hämeenlinnaan..
        Ei vain riitä taito,onko sitä niin vaikea myöntää,täh?

        Kyllä se valmentaja kertoi ennen kisoja että Kiinan joukkueesta katsotaan pelaajia Hämeenlinnaan, kiekkolehdessä mainittiin ykkös-suosikiksi! Mitenkähän MM-kisoissa käy joko alkaa itsetunto murenemaan?

      • todellisuudessa
        oikeassa kirjoitti:

        Kyllä se valmentaja kertoi ennen kisoja että Kiinan joukkueesta katsotaan pelaajia Hämeenlinnaan, kiekkolehdessä mainittiin ykkös-suosikiksi! Mitenkähän MM-kisoissa käy joko alkaa itsetunto murenemaan?

        joidenkin pelaajien kohdalla ehkä. meinaan olitko itse kuuntelemassa, mitä todella on sanottu, miten ymmärretty ja mitä kirjoitettu.(= älä ole sinisilmäinen = toimittajat voivat olla mitä ovat jne)

    • sen nyt

      ottaa. joutuivat pronssipeliin. välierässä tuli kiinalta turkkiin (taas maalilla)

      • menevät

        ohi ja kuntopuolellakin on heikkoa. Miinuksilla oli naisten maajoukkue pelaajat, tasakentällisin peli 3-3, Kiinalla yksi kakkonen enemmän. Mukava odotta peli raporttia pelistä eka häviötä pikkusen seliteltiin työ tapaturmana mutta kaksi kertaa Kiinalle????? Ei se joukkue nuin huono ole? Tulevaisuus näyttää synkältä

      • arvoinen seikka
        menevät kirjoitti:

        Kiinnitti huomiota maalivahdin torjunnat suhteessa päästettyihin maaleihin. Ei voi sanoo että on onnistuttu silläkään tontilla.

      • vaatii
        menevät kirjoitti:

        ohi ja kuntopuolellakin on heikkoa. Miinuksilla oli naisten maajoukkue pelaajat, tasakentällisin peli 3-3, Kiinalla yksi kakkonen enemmän. Mukava odotta peli raporttia pelistä eka häviötä pikkusen seliteltiin työ tapaturmana mutta kaksi kertaa Kiinalle????? Ei se joukkue nuin huono ole? Tulevaisuus näyttää synkältä

        paljonkin työtä ja nimenomaan kiakkouran alkutaipaleella. Harmi etten ainakaan minä tiedä/osaa ratkaista miten se tapahtuu.
        Ehkä joku(-ut)keksii siihenkin ratkaisun; Kuten mj-valmentajat vilttiin tai muuta yhtä nerokasta
        Onhan "game summary" mielenkiintoinen.

      • jatkuu samana
        vaatii kirjoitti:

        paljonkin työtä ja nimenomaan kiakkouran alkutaipaleella. Harmi etten ainakaan minä tiedä/osaa ratkaista miten se tapahtuu.
        Ehkä joku(-ut)keksii siihenkin ratkaisun; Kuten mj-valmentajat vilttiin tai muuta yhtä nerokasta
        Onhan "game summary" mielenkiintoinen.

        Ootkohan koskaan valmentanut,ikäluokkansa lahjakkaimat tytöt eivät koskaan valitse jääkiekkoa. Toisiks lahjakkaamat, häippäsee muihin lajeihin ja hoitamaan koulua murrosiän jälkeen.Sitten on tää seuratasolla oleva ainanen rahan puute, mutta näillä mennään.

      • asiantuntija

        Kiina sai jäähyt 57 ja 58 peliminuutilla. Saintula ei ottanut A-K:ta veks. Peli 4-3. Taitaa tää valkkukin olla avoimen opiskelijoita!

      • tulihan se
        asiantuntija kirjoitti:

        sieltä.

      • työssä
        tulihan se kirjoitti:

        sieltä.

        Oiskohan menny viihteen puolelle, edellisiltana.

      • kaikilla
        työssä kirjoitti:

        Oiskohan menny viihteen puolelle, edellisiltana.

        oli niin mukavaa; oispa saanut olla mukana

      • ole luetun
        jatkuu samana kirjoitti:

        Ootkohan koskaan valmentanut,ikäluokkansa lahjakkaimat tytöt eivät koskaan valitse jääkiekkoa. Toisiks lahjakkaamat, häippäsee muihin lajeihin ja hoitamaan koulua murrosiän jälkeen.Sitten on tää seuratasolla oleva ainanen rahan puute, mutta näillä mennään.

        ymmärtänyt? Tuossahan harmittelin etten TIEDÄ/OSAA ratkaisua. Valmentajakokemusta minulla taitaapi olla enemmän kuin arvaatkaan.
        Miten Sinä muuten määrittelet lahjakkaimmat. Kaikista kun ei olisi kiekkoilijoiksi tai futaajiksi, lentopalloon jne

      • hihihih
        ole luetun kirjoitti:

        ymmärtänyt? Tuossahan harmittelin etten TIEDÄ/OSAA ratkaisua. Valmentajakokemusta minulla taitaapi olla enemmän kuin arvaatkaan.
        Miten Sinä muuten määrittelet lahjakkaimmat. Kaikista kun ei olisi kiekkoilijoiksi tai futaajiksi, lentopalloon jne

        onneks

      • kuulemma
        hihihih kirjoitti:

        onneks

        ei ole kokemusta maalinteossa tais kunto pettää

      • vai taita-
        kuulemma kirjoitti:

        ei ole kokemusta maalinteossa tais kunto pettää

        mattomuutta. tehottomuushan on Suomen tavaramerkki lajista ja sukupuolesta riippumatta. kuntopuolesta en tiedä, mutta "harrastelupuolella" ei mahrottomia kai voine odottaa (Ei niitä kuntokoneita jäänyt poiskaan)

      • ei ottanut veskaria veke!
        asiantuntija kirjoitti:

        Kiina sai jäähyt 57 ja 58 peliminuutilla. Saintula ei ottanut A-K:ta veks. Peli 4-3. Taitaa tää valkkukin olla avoimen opiskelijoita!

        Mikähän oli syynä tähän ratkaisuun. Ihan sama oisko hävitty 5-3.

      • pakeille
        ei ottanut veskaria veke! kirjoitti:

        Mikähän oli syynä tähän ratkaisuun. Ihan sama oisko hävitty 5-3.

        Toivottavasti Saintula ei ole noin jäässä, Hämeenlinnassa runsaan kuukauden päästä.Mutta ei hätää mitään olenhan minä siellä, ja ääni on kunnossa.

      • samaa
        ei ottanut veskaria veke! kirjoitti:

        Mikähän oli syynä tähän ratkaisuun. Ihan sama oisko hävitty 5-3.

        ihmetellyt ja miettinyt minäkin. olisikohan käynyt niin, että koko porukka meni umpisolmuun, vaikkei, kuitenkin kokeneen, valmennusjohdon pitäisi. Vaikea ymmärtää, sillä tuskin aloitukset omassa päädyssä. Toivottavasti "shokit" ovat ohitse

      • kuntopuolesta
        kuulemma kirjoitti:

        ei ole kokemusta maalinteossa tais kunto pettää

        Eiköhän välierä, puhumattakaan pronssipelistä, ollut väsyneiden joukkueiden välien selvittelyä. Välierä oli kummallekin 6. peli 9 pv:n aikana.Toinen vaan teki maalin enemmän.(Oli sitten palauttavia urheilujuomia nautittu tai ei) Pronssipelin voitto puolestaan antaa hyvän kuvan "työmoraalista" ja valon pilkahduksen (vähintään)

      • pingpoo
        samaa kirjoitti:

        ihmetellyt ja miettinyt minäkin. olisikohan käynyt niin, että koko porukka meni umpisolmuun, vaikkei, kuitenkin kokeneen, valmennusjohdon pitäisi. Vaikea ymmärtää, sillä tuskin aloitukset omassa päädyssä. Toivottavasti "shokit" ovat ohitse

        Uskookaha jo se tosiasia, että Saintulasta ei ole kyvykäs ohjaamaan joukkuetta ,josta puuttuu useita vuosia pelivastuun kantaneita pelaajia. Tämä näyttää vaan taas toteen sen karun tosiasian ,et se "vanha" pelaajakaarti on niitä pelejä voittanut omilla taidoillaan eikä millään Saintulan valmennus filosofialla,ei tullainen joo joo valmennus tulisi kysymykseen missään muualla kuin meillä koto Suomessa, täällä on todella kyvykkäitä henkilöitä johtaa tuota kin neiti laumaa, mut minkäs teet kun kansleri kakkonen ei paikastaan luovu, Keväällä puhaltaa uudet tuulet menestyksen jäädessä MM kekkereissä todella surkeeksi ja saa tuokin tirehtööri luovuttaa paikkansa ja etsiä oikeita töitä!

      • jo levykkeitäsi
        pingpoo kirjoitti:

        edes hetkeksi. Juttelin tänään erään mj-valmentajan kanssa. "Tuo peluuttaminen jne" ei ole "kuitenkin harjoitusturnauksissa" aivan noin yksioikoista. vaikka ei tällä tuon ilmeisesti ikuisesti katkeraa saa mitään ymmärtämään

      • erää mj valmentajan kanssa
        jo levykkeitäsi kirjoitti:

        edes hetkeksi. Juttelin tänään erään mj-valmentajan kanssa. "Tuo peluuttaminen jne" ei ole "kuitenkin harjoitusturnauksissa" aivan noin yksioikoista. vaikka ei tällä tuon ilmeisesti ikuisesti katkeraa saa mitään ymmärtämään

        juttelit.

        Okei la päivän kiekko peli.
        Selostaja ja puputti kommentoivat että vastustajan valmentaja noviisi kun ei ota maalivahtia pois.

        Iso hannulla ei noita ongelmia pitäisi olla. Onneksi kiina tappiota ei enää toisella kertaa yritetty selitellä. Ainakaan kovin hirveästi.
        Ymmärrän jos on 2 pelaajan ylivoima ja peli pyörii ettei uskalleta ottaa maalivahtia pois mutta se ettei sitä otettu missään vaiheessa ni huh huh.

        Play off kiekko on asia erikseen jossa on pitkät ottelu sarjat ettei viitsitä tuhlata selviä hetkiä mutta yhden pelin tulos tai ulos kisat pitäisi klaarata.
        Onko niinettei ole lomailun ohella keretty tai muistettu treenata 6-4 tai 6-5 peliä..
        Ja oltiinko edes jäillä tuon peli määrän takia.

      • pango
        pingpoo kirjoitti:

        Uskookaha jo se tosiasia, että Saintulasta ei ole kyvykäs ohjaamaan joukkuetta ,josta puuttuu useita vuosia pelivastuun kantaneita pelaajia. Tämä näyttää vaan taas toteen sen karun tosiasian ,et se "vanha" pelaajakaarti on niitä pelejä voittanut omilla taidoillaan eikä millään Saintulan valmennus filosofialla,ei tullainen joo joo valmennus tulisi kysymykseen missään muualla kuin meillä koto Suomessa, täällä on todella kyvykkäitä henkilöitä johtaa tuota kin neiti laumaa, mut minkäs teet kun kansleri kakkonen ei paikastaan luovu, Keväällä puhaltaa uudet tuulet menestyksen jäädessä MM kekkereissä todella surkeeksi ja saa tuokin tirehtööri luovuttaa paikkansa ja etsiä oikeita töitä!

        pongo siellä onpi

      • ole ajatellut
        erää mj valmentajan kanssa kirjoitti:

        juttelit.

        Okei la päivän kiekko peli.
        Selostaja ja puputti kommentoivat että vastustajan valmentaja noviisi kun ei ota maalivahtia pois.

        Iso hannulla ei noita ongelmia pitäisi olla. Onneksi kiina tappiota ei enää toisella kertaa yritetty selitellä. Ainakaan kovin hirveästi.
        Ymmärrän jos on 2 pelaajan ylivoima ja peli pyörii ettei uskalleta ottaa maalivahtia pois mutta se ettei sitä otettu missään vaiheessa ni huh huh.

        Play off kiekko on asia erikseen jossa on pitkät ottelu sarjat ettei viitsitä tuhlata selviä hetkiä mutta yhden pelin tulos tai ulos kisat pitäisi klaarata.
        Onko niinettei ole lomailun ohella keretty tai muistettu treenata 6-4 tai 6-5 peliä..
        Ja oltiinko edes jäillä tuon peli määrän takia.

        muita kommentteja. Ei Se Mitään "kerron kuitenkin"
        Mitä Tällasessa HarjoitusTurnauksessa Tehdä? . Käyttää kuitenkin vähäisiä jääaikoja ErikoistilanneReeneihin vai yrittää kahtella miten Mennä Eteenpäin ja Pelata Joukkueena

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe