Yksityisilläkin oikeus verottaa!

Vetosolmu

Enää ei voida sanoa, että ainoastaan valtiolla tai kunnalla on oikeus verottaa. Tietysti seurakunnillakin on oikeus, vaan sen voi laistaa, jos ei halua maksaa. Mutta jäteyhtiöt ovat myös saaneet verotusoikeuden ihmisiin, joilla on omistusasunto tai kesämökki.

Lapin jätehuolto kuntayhtymä Lapecon vuosimaksut ovat melko korkeat, sillä yhden hengen talous joutuu pulittamaan 33,55 euroa vuodessa. Jos kompostoi, kahden hengen talous maksaa jo 48,80 euroa vuodessa ja kolmen hengen perheet jo 67,10 euroa vuodessa. Vapaa-ajan asunnoista revitään 21,35 euroa per vuosi.

Jätemaksusta eli käytännössä verosta ei voi vapautua kuin laitoshoidossa oleva tai siinä tapauksessa, että kiinteistö on asuinkelvoton. Perikunnat joutunevat maksamaan autiotaloista, koska niiden asukkaat ovat jo haudassa, eivätkä laitoshoidossa.

Verotusoikeus siis laajenee koko ajan, mikä merkitsee köyhille lisärasitusta jälleen. Pian ollaan tilanteessa, missä ainoastaan rikkailla on varaa omistaa asuntonsa tai mökkinsä. Nytkään ei puhuta verotuksesta, vaan maksusta, josta ei kylläkään saa mitään etua itselleen, kuten ei haja-asutusalueella kiinteistöverostakaan.

4

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vihreille lisää ääniä

      Ollaan jamassa, maksetaan ihan tyhjästä, mukamas ilamastoa pelastetaan. Että vihreä eliitti Hassin johdolla saa lennellä lentokoneilla mielinsä määrin.

      Jo yksi Hassin Tulimaan uintireissu vie 400 000 litraa lentokoneen polttoöljyä.

      Miksi sinä sitten säästät ? Tai säässtäisit, kun kuitenkin aina joku vie säästösi.

      Mitä järkeä toisen säästää.

      Edes vihreitten polittiikka ei ole säästävää.
      Vesivoima ei kelpaa, annetaan 1/3 vesistä mennä ohi turbiinien, kun ne laitokset jo kuitenkin siinä ovat.

      Kuka hullu kulmilleen mitätöntä tuulimyllyä huolisi. Jolla nyt ratsastetaan vihreissä. Kylmässä maassa. Ihan eriasia keskieuroopassa, jossa ilmat suotuisia.

      Helsinkivihreä luulee osaavansa maaseutu asiat. Sieltä tuntuvat niin helpoilta.

      • Vetosolmu

        En ole tilannut mitään keneltäkään, joten olen tosiaan hämilläni. Pitääkö kaikki uhkaavat laskut maksaa, ettei joudu maksamaan kovaa korkoa ja perimiskuluja?

        Rikollisilla on nyt helpot apajat, sillä eihän ihminen voi olla varma, onko lasku oikea vai väärä, jos se vain tulla tupsahtaa luukusta. Onkohan tuo laillinen vai ei?


      • laillinen
        Vetosolmu kirjoitti:

        En ole tilannut mitään keneltäkään, joten olen tosiaan hämilläni. Pitääkö kaikki uhkaavat laskut maksaa, ettei joudu maksamaan kovaa korkoa ja perimiskuluja?

        Rikollisilla on nyt helpot apajat, sillä eihän ihminen voi olla varma, onko lasku oikea vai väärä, jos se vain tulla tupsahtaa luukusta. Onkohan tuo laillinen vai ei?

        tuli uusi maksu taas ja uusia keksitään


      • yhteisvastuu

        Kaikki yhden puolesta ja yksi kaikkien.

        Tämä sosialismin seremoinia toistuu siellä sun täällä suomessa tällä hetkellä.

        Kuitenkin kuten sanottua se johtaa eriarvoistumiseen ja pakko ottoihin.

        Pahimmassa tapauksessa maaorjuuteen ja ikuiseen velkasuhteeseen sekä hyväksikäyttöön.

        Tasa-vero, Tasaerä, Tasamaksu, Tasapuolisuus, Tasapäisyys jne....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe