erottaa valtio ja kirkko,hautaustoimi valtiolle tai kunnille.Seremoniat vihki,kaste yms voi sit jokainen toimittaa haluamassaan seurassa tai lahkossa
Suomessa
pitää ehdottomasti
4152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Avioliiton solmimisesta pitää tehdä yksiselittäinen siviilitoimitus. Jokainen saa sitten käydä oman pappinsa tai mullahinsa edessä ottamassa liitolle siunauksia taivaskeijultaan, jos sitä kaipaa, ja jos noitatohtori siihen suostuu.
Naapurimaassa tähän ollaan jo ilmeisesti menossa. Kuinkahan monta vuosikymmentä täällä saadaan odottaa?
Kirkko ja valtio erotettiin meillä 1800-luvun lopulla. Sadassa vuodessa kirkosta on tullut itsenäinen toimija suhteessa valtioon, toisin kuin vaikkapa muissa Pohjoismaissa, joissa tosin seurataan Suomen mallia viiveellä. "Seremoniansa voi siis toimittaa" tai olla toimittamatta, siihen ei tarvita mitään muutosta. Hautaustoimen voisi kyllä siirtää kunnille, mutta ongelma on siinä, että kunnat laskevat kuluja ja huomaavat, että liian kalliiksi tulee. Kirkon saama yhteisövero ei riitä edes hautautoimen kuluihin. Kirkko on hoitanut tehtävänsä hyvin ja siksikin valtio ja kunnat eivät halua itselleen lisäduunia. Muutos olisi kuitenkin perusteltu, koska nyt vallitsee suuri epäoikeudenmukaisuus siinä, että hautapaikka on kirkon jäsenelle ja kirkkoon kuulumattomalle samanhintainen, sen tulisi ilman muuta olla edullisempi kirkon jäsenille.
se että yhtenä instanssina toiminut esivalta jaettiin kirkolliseen ja maalliseen puoleen ei ottanut kantaa siihen että näiden kahden tahon yhteydet ja riippuvuudet olisi purettu.
voidaan oikeastaan sanoa että valtiokirkko syntyi 1869.
Hautaustoimen kulut maksetaan valtion kassasta joten sen kuuluu olla kaikille samanhintainen. Ei pitäisi valittaa, koska tuo järjestely on yksi syy pyhittää kirkolla käytännössä oleva hautaustoimen monopoli.
että kirkon saama yhteisvero ei riittäisi hautaustoimen kuluihin.
"Evankelis-luterilaisen kirkon hautaustoimen menot vuonna 2006 olivat n. 87 Meur (tarkasti 86.989.151 euroa).
Ne jakaantuivat näin:
hautausmaahallinto 7.347.770 euroa,
hautausmaakiinteistöt 35.104.417 euroa ja
varsinainen hautaustoimi 44.536.962 euroa.
Jos tätä verrataan kirkon yhteisöverotuottoon (117 Meur), voidaan sanoa, että tuotosta 74,4 prosenttia meni hautausmaihin ja ja 25,6 prosenttia eli 30 Meur jäi muuhun toimintaan.
Lysti on hirvittävän kallista."
http://etkirja.pp.fi/Jumalaton25.html#mozTocId947826