Ihmiset eivät äänestä perinteisiä vasemmistopuolueita koska perinteiset oikeistopuolueet ovat liukuneet vasemmalle ja niitäkin voi jo äänestää. Niissä on yhä vähemmän niitä paskapääoikeistolaisia jotka haluavat tuloerojen kasvua ja köyhien kyykytystä ja Suomen militarisointia. Ja jos yrittävät takaisin oikealle liukua niin kansa äänestää jaloillaan ja palaa takaisin perinteiseen kunnon vasemmistoon.
Vasemmiston heikkous näennäistä
2
60
Vastaukset
- niin kauan
kun nynnyporvarimme harjoittavat konsensuspolitiikkaa SAK:ta kohtaan.
Mutta entä jos eräänä kauniina ja lämpimänä päivänä ko. konsensus lakkaa?
"Perinteiset kunnon vasemmistolaiset" kaivavat kieropiippuiset kiväärit ja punanauhat jälleen esiin? - näennäistä?
Arviosi on varsin terävä. Vasemmistolainen peruspainotus tulee selkeästi korostumaan seuraavien eduskuntavaalien aikana. Vaikka perinteinen teollisuustyöväki onkin moninpaikoin tuntenut itsensä vasemmiston pettämäksi. Ja suuri osa näistä äänestäjistä on siirtynyt joko Kokoomuksen tai Perussuomalaisten kannattajiksi.
Niin on myös huomioitava, että on paljon naisia ja lapsia joille pienet pyöreät ja pehmeät asiat ovat mukavia ja miellyttäviä. Itse ennustan, että SDP voi hetkittäisesti ohittaakin Keskustan.
Mutta kuitenkin Vanhasen profiilin kohotus oli paitsi oikea-aikainen, niin myös taktisesti oikea teko ja tilannearvio niistä asioista, mitkä kansalaisten mieliä askarruttavat.
Tästä on toki tietysti vielä matkaa siihen, että äänet realisoituisivat Keskustan ehdokkaille, mutta kannatusprosentin syöksykierre on katkaistu. Ja oikea linja tuleviin koitoksiin kansan puolesta on selkeästi valittu. Tästä on hyvä jatkaa, vaikka työtä se tuleekin vaatimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760