Kain

Mites te kretsut selitätte nämä raamatun kummallisuudet:

Aatamin ja Eevan poika Kain tappoi veljensä Abelin.
Kain jäi nalkkiin ja jumala karkotti hänet. Kain totesi:

"...Minun on harhailtava kodittomana ja pakolaisena maailmalla,
ja silloin kuka hyvänsä, joka minut kohtaa, voi tappaa minut."

Miksi hän sanoi näin, jos maailmassa oli vain kolme ihmistä?

Kainilla oli raamatun mukaan myöhemmin vaimo ja jälkeläisiä.
Mistä tämä vaimo tuli jos ihmisiä ei ollut enempää kuin kolme?
6286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kain löysi Aatamin ensimmäisen vaimon Lilith'in jonka Jumala oli karkottanut autiomaahan sen vuoksi kun "Lilith ei suostunut Aatamin alle". Harmillista että Raamattuun ei hyväksytty tuota tarinaa Lilithistä. Sen vuoksi naisen luomisesta löytyy kaksi erilaista versiota Genesiksestä.
Sadut ja mystiikka on tietenkin vain satua, mutta kyllä niisäkin olisi hyvä olla edes hitunen loogisuutta.

Äänestä
  • Ei Kain nainut Lillithiä.

    Kain nai oman siskonsa.

    Katso raamatustasi:
    "1. Moos 5:4
    Setin syntymän jälkeen Aadam eli vielä 800 vuotta, ja hänelle syntyi sinä aikana lisää poikia ja tyttäriä."

    Juutalainen historioitsija Josephus kirjoitti, että Aatami ja Eeva saivat yhteensä 33 poikaa ja 23 tytärtä.

    Kainin vaimo oli yksi näistä tyttäristä.

    Sekin on kerrottu juutalaisten Kabbalassa ja muissa Raamatun ulkopuolisissa lähteissä.

    Lilith ei avioitunut uudestaan erottuaan Adamista.

    Äänestä

Kain karkoitettiin Noodin maahan.
Aadam ja Eeva yhtyivät - edelleen.Toiminnan seurauksena - luonnollisesti - syntyi lisää ihmisiä.
Noodin maa oli myös Aadamin siemenestä syntyneiden nuorien naisten -osan heistä -osoite. Jostain heistä tuli Kainille vaimo.

Äänestä
  • Missä päin Raamattua tuo juttu on, ei tule mieleen.

    Äänestä

  • Pekka- kirjoitti:

    Missä päin Raamattua tuo juttu on, ei tule mieleen.

    Katso raamatustasi:
    "1. Moos 5:4
    Setin syntymän jälkeen Aadam eli vielä 800 vuotta, ja hänelle syntyi sinä aikana lisää poikia ja tyttäriä."

    Juutalainen historioitsija Josephus kirjoitti, että Aatami ja Eeva saivat yhteensä 33 poikaa ja 23 tytärtä.

    Kainin vaimo oli yksi näistä tyttäristä.

    Äänestä

  • 100% totuus kirjoitti:

    Koska tämä Josephus eli ja mistä lähteistä hänen tietonsa tulivat?
    Kai tuo Josephus tietää tarkat synnyin ajat ja lapsien nimet kun tiesi Kainin, Abelin ja Sethinkin nimet? Hänhän tiesi Kainin myöhemmistä elämänvaiheista kuten hänen vaimostaan, niin miksi ei tietäisi muistakin. Ei väestönlaskenta ainakaan voinut olla ylipääsemätön este.

    Kerro lisää, kiinnostaa todella tietää koska raamattu ei noista kerro. Mistä tämän Kabbalan voi lainata tai ostaa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

porkani kirjoitti:

Mites te kretsut selitätte nämä raamatun kummallisuudet:

Aatamin ja Eevan poika Kain tappoi veljensä Abelin.
Kain jäi nalkkiin ja jumala karkotti hänet. Kain totesi:

"...Minun on harhailtava kodittomana ja pakolaisena maailmalla,
ja silloin kuka hyvänsä, joka minut kohtaa, voi tappaa minut."

Miksi hän sanoi näin, jos maailmassa oli vain kolme ihmistä?

Kainilla oli raamatun mukaan myöhemmin vaimo ja jälkeläisiä.
Mistä tämä vaimo tuli jos ihmisiä ei ollut enempää kuin kolme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu