uskomatonta, mutta totta

make ja lissu

ensimmäisen kerran minun 43-vuotta kestäneen maallisen vaellukseni aikana olen katsonut elämänkertaelokuvan, jonka hahmot ovat mielestäni monin tavoin parempia kuin ne alkuperäishenkilöt, joita elokuva kertoo! Kokemus on lievästi sanottuna hämmentävä. Tarkoitan Walk The Line-elokuvaa, joka kertoo Johnny Cashin elämästä. Minä ja vaimoni olemme ihastuneet ko. leffan pääosan esittäjiin kaikin tavoin, mutta kun aloimme etsiä netistä (mm. you tube-videoita) Johnny Cashista ja June Carterista, olimme melko pettyneitä siihen mitä löysimme! Hehän olivat rumempia, lihavampia, tylesempiä ja ties mitä muuta, kuin Walk the line-elokuvan päähenkilöt. Varsinkin 1960-luvun loppupuolen videopätkissä esiintyvä Johnny Cash vaikuttaa jotenkin liian itsekeskeiseltä tyyliin "ihan sama miten vedän nää biisit, mä olen kuitenkin paras!".
Samoin June Carter oli todellisuudessa paljon vähemmän viehättävä kuin Walk the line-elokuvan tähti Reese Witherspoon. Alkuperäinen June Carter oli jo melko nuorena melkoisen tukeva tantta, kun taas Reese oli elokuvassa melko hemaiseva vartaloltaan.

1

139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jännittäväseikkailuhellboyk...

      onko joku mennyt hollywoodissa tekemään elokuvan, jonka pääosiin oli valittu komea ja kaunis henkilö.
      ei tätä en usko. ei sellaista tapahdu elokuvissa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4028
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2891
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe