Irlantilaisen asekauppiaan kanssa pari kuukautta sitten, omistamansa puolueen tietämättä. Kuuluu olevan rahakas diili? Saalistaja Soini osaa haistella tuulta ja heikkolahjaiset vätykset huokailevat ihastuksesta. Toisten on kuitenkin tehtävä todelliset päätökset ja kannettava niistä vastuu. Soini hoitaa lähinnä tuon kumihuulisen mediamessiaan roolin.
0Äänestä
rautaako?
Mietitäänpä hiukan esimerkikis pankkien pääomittamista Suomessa.
Haluaako valtio saada rattaat pyörimään vai ei? Jos se haluaa, niin se unohtaa kaikki populistiset kepulikonstit tyyliin palkka- ja osinkokatot. Sellainen nimittäin toimii vain niiden pankkien osalta jotka ovat niin heikossa hapessa että niiden on pakko hakea valtion rahaa. Edes jenkkilässä eivät enemmistö pankeista ole siinä pisteessä.
Muut pankit taas pienentävät mielummin luototusta kuin tukeutuisiva liiketaloudellisesti arvelluttavaan pääomittamiseen. Lopputulema on siis juuri päinvastainen kuin mihin nyt pitäisi pyrkiä jos työttömyskehitystä halutaan jarruttaa.
Kyllä Soini tuon tajuaa, mutta koska hän tietää ettei hänellä ole valtaa niin hän voi keskittyä ääntenkalastelua niiltä joilta eivät oikein asioita ymmärrä. Mutta se on politiikassa täysin sallittua.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
tällä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000019&posting=22000000041492142
Milloin Soini näyttää tässä itse esimerkkiä!