Kokoomusjohtaja Jyrki Katainen on epäonnen

lapsi ja tulee jatkossa katumaan jo syntymistään. Nyt hän katuu vain sanojaan ulkokultaisesti.

Syytti oppositiosta valehtelusta julkisesti. Hänen pitäisi mennä peilin eteen miettiä millainen jätkä häntä siellä tiirailee. Ei niin järin rehellinen.

Päästäkseen mukaan kokoomuslaiseen arvomaailmaan teki aluksi pöytäkirjoja kokouksista joita ei koskaan ollut ja pääsikin eteenpäin. Puolueen puheenjohtajaksi.

Nyt hän syytää pajunköyttä eduskunnassa hallituksen aitiosta, kun Kokoomuksella ei enää ole johtajaa.

Kotikutoinen lama, jonka kouriin jouduttiin paljon ennenkuin Yhdysvalloissa aloitettiin mennä kohden turmiota. Kokoomuslainen arvomaailma sai lohdutusta siitä, että se sysi kaiken syyn globaaliin talous- ja finanssikriisiin. Ja sitten onkin tehty vain vääriä ratkaisuja. Jos jotkin ovat oikean suuntaisia niin nekin mahdollisuudet menetetään, kun euro määrät ovat pieniä.

Kokoomuslaiset varmasti vielä muistelevat viime kesää, kun Jyrki joka ei ketään tyrki Katainen kertoili satuja siitä ettei mitään laiteta lasten maksettavaksi. Vähitellen ääni on muuttunut kellossa. Nyt jo puhutaan vuosisataisesta kansakunnan taakasta. Velkaa otetaan vanhoissa markoissa lähes 400 miljardia markkaa. Euroissakin ilmeisesti 70 miljardia.

Jyrki joka ei ketään tyrki Katainen lupasi viime syksynä ettei tule mitään leikkauslistoja. Ei tietysti kuntiin, koska ne leikkaavat tai kiristävät verotusta. Kerrotaan kahden proentin veronkorotuksista. Ehkä jo tänä vuonna. Kuntatalous romahtaa ja kunnat eivät selviä velvoitteistaan.

Pitää kuitenkin muistaa, että oikeisto johtaa ilmeisesti kaikkia Suomen kaupunkeja ja kuntia, joten vastuuta on, mutta ei lihaksia.

Valtio tulee leikkaamaan menojaan.

Veroasste nousee pilviin.

Kiitos Kokoomuspuolue. Annoitte meille toivon ja tulevaisuuden. Teillä oli tahtotila, mutta ei voimaa tahtoa. Teillä oli kuuleva korva, mutta ette kuulleet.
10346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

tuossa yhdessä lauseessa. Ei tietysti valtiolla, mutta kuntiin kyllä.........

Äänestä

Demarit valehtelivat, ettei hallitus ollut aloittanut elvystästä ajoissa ja se on liian vähäistä.

Mutta totuus on toinen. Hallitus aloitti elvtyksen ennekuin demarit tekivät edes varojobudjettia.

Demarien miljardin sijasta hallituksen elvytyspaketin vaikutus on 50 miljardia.

Miksi he olivat koko elvytyksen tasosta nyt lähes hiljaa eilen kyselytunnilla.

Äänestä
  • ennen kunnallisvaaleja ollut sitä mieltä ettei koko lama koske Suomea...

    Äänestä

  • kun et mitään ymmärrä niin älä kirjoittele tyhmyyksiäsi julki.

    Äänestä

  • vielä syksyllä kirjoitti:

    ennen kunnallisvaaleja ollut sitä mieltä ettei koko lama koske Suomea...

    Koko edellisen vuoden Jyrki Katainen on todistellut, että kunnilla on rahaa enemmän, kuin koskaan aikaisemmin, turhaa kunnat valittavat. Mitenkäs onkaan käynyt tämä savolaisen sutkin Jyrki Kataisen todistelujen kanssa, kunnat rikkaat kunnat mukaanluettuna, eivät tule toimeen, kuin nostamalla veroja ja muutama sentti ei riitä?

    Äänestä

  • Kokoomuslaiset valtionvarainministerit ovat esittäneet monia kysymyksiä verotuksen ja elvytyksen suhteen

    Suomi on nyt tilanteessa, jossa typerän "punatulkuttelun" ja lapsellisen uhoamisen kuvittelisi jo loppuvan.

    Olemme kaikki yhteisessä veneessä

    http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/elä-vuan-puota/315065

    Äänestä

  • Erilaisia näkemyksiä kirjoitti:

    Kokoomuslaiset valtionvarainministerit ovat esittäneet monia kysymyksiä verotuksen ja elvytyksen suhteen

    Suomi on nyt tilanteessa, jossa typerän "punatulkuttelun" ja lapsellisen uhoamisen kuvittelisi jo loppuvan.

    Olemme kaikki yhteisessä veneessä

    http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/elä-vuan-puota/315065

    Teki sikamaisia nimityksiä ja hyvin kyseenalaisia
    valtion tukirahojen myöntämisiä joillekin yrityksille, taisi yhdessä istua peräti hallituksessa? Semmoin Seppo.... Huh-huh!

    Äänestä

Kyllä kokoomuksen politiikot Jyrki Kataisen johdolla ovat lyöneet suomalaista keski- ja alaluokkaan kuuluvaa korville niin, että korvat soi. Kokoomuksen ja Jyrki Kataisen mielestä tuloerojen kasvattaminen on ainoaa ja oikeata politiikkaa, koska kokoomuksen ja Jyrki Kataisen mielestä eriarvoisuus ja palkkaerot lisäävät talouskasvua ja kaikkien hyvinvointi.

Tulonjako on muuttunut Suomessa dramaattisesti 1990-luvun puolivälistä lähtien lähinnä Esko Ahon ja Iiro Viinasen porvarihallituksen tekemän verouudistuksen myötä, jolloin pääomatuloja ryhdyttiin verottamaan selvästi enemmän, kuin ansiotuloja. Tulonjako pääomatulojen eduksi ja palkkatulojen tappioksi on kasvanut ennätyksiin ja kaikkein rikkaimmat ovat rikastuneet eniten. Tämä on kokoomuslaista politiikkaa, tietoista ja harkittua ja hyvien aikoijen talouskasvun hedelmät on korjannut valtakuntamme rahakas kerma.

Äänestä

velkakansalaisia tulee olemaan kaikki asuntovelalliset joiten on lomauttettu sitä kautta irtisanomiset...
2010 tulee paljon ulosmitattuja asuntoja ja pakkohuutokauppoja PAHEMPI KUIN -90 LUVULLA...
PORVARIHALLITUKSEN ON PAKKO PERUA KAIKKI VEROKEVENNYKST JA KIRISTÄÄ NOITA OSINGOVEROTUSTA 28%=35% AINAKIN NYT TÄYTTYY RIKKAILTA OTTAA NUO VEROTULOT JOILLA ON VARAA PIENEPIINKIN PALKKOIHIN..
MIETIN TUOSSA KAHVIKUPPIN ÄÄRESSÄ ETTÄ MIKSI NOILLA METSÄYRITYKSIEN TOIMITUSJOHTAJILLA PITÄÄ OLLA NOIN KORKEAT KUUKAUSIPALKKA 67000e
EI OLE IHMEKÄÄN ETTÄ PAPERINHINTA ON NOIN KORKEA...
TUOHON YHDEN MIEHEN KK/PALKAAN TÄYTYY MUUTAMA PAPERIKERÄ MYYDÄ ETTÄ SAA JOHTAJAN PALKKAN MAKSUUN....
EIKÖHÄN PAPERIYRITYKSET OLE AIVAN ITSE AIHEUTTANEE NUO TAPPIOT...

Äänestä

Näin se vain on nähtävä.Kokoomuksesta ei ole johtamaan kansaa.Aina kun tyhmät on nämä äänestäneet valtaan, niin katasrofi siitä seuraa.Sinäkin siellä joka haukut punatulkuksi toisia, niin sinut voidaan kai sanoa sitten Sinitiaiseksi.Jos et tiedä millainen lintu se on,voin kertoa.Se on juuri sellainen höppänä, aivan kuin leijailisi huumeenvaikutuksen alaisena.Voit ottaa tästä selvää, jos osaat lukea.Kataisessa on juuri samanlaisia merkkejä.Ensin tekee asiakirjarikoksen ja siitä pääsee kuin koira veräjästä.Rehellisyyttä ei nimeksikään.Kertoo satuja kuin pieni lapsi.Valehtelee suoraan kansalle ja sepittää omiaan.Kunnat tulevat saamaan tästäkin lamasta n.2 miljardin laskun.Jotka ovat jo ennestään ahtaalla.Siitä sitten kärsivät lapset, vanhukset ja muut köyhät.Veronalennukset jaettiin rikkaille.Kansanosa, joka olisi apua tarvinnut, eivät saaneet mitään.Tulemme näkemään jo ensi vuonna pakkohuutokauppoja.Näissä ihmiset menettää kaiken sen, mitä ovat kovalla työllä aikaansaaneet.Nämä kämpät sitten huutaa rahamiehet, jotka ovat tienanneet rahansa vain papereita kääntelemällä.Missä se on ne kokoomuksen vaalipuheet mm.välittämisestä.Taisi Toivo viedä sen mennessään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

lapsi ja tulee jatkossa katumaan jo syntymistään. Nyt hän katuu vain sanojaan ulkokultaisesti.

Syytti oppositiosta valehtelusta julkisesti. Hänen pitäisi mennä peilin eteen miettiä millainen jätkä häntä siellä tiirailee. Ei niin järin rehellinen.

Päästäkseen mukaan kokoomuslaiseen arvomaailmaan teki aluksi pöytäkirjoja kokouksista joita ei koskaan ollut ja pääsikin eteenpäin. Puolueen puheenjohtajaksi.

Nyt hän syytää pajunköyttä eduskunnassa hallituksen aitiosta, kun Kokoomuksella ei enää ole johtajaa.

Kotikutoinen lama, jonka kouriin jouduttiin paljon ennenkuin Yhdysvalloissa aloitettiin mennä kohden turmiota. Kokoomuslainen arvomaailma sai lohdutusta siitä, että se sysi kaiken syyn globaaliin talous- ja finanssikriisiin. Ja sitten onkin tehty vain vääriä ratkaisuja. Jos jotkin ovat oikean suuntaisia niin nekin mahdollisuudet menetetään, kun euro määrät ovat pieniä.

Kokoomuslaiset varmasti vielä muistelevat viime kesää, kun Jyrki joka ei ketään tyrki Katainen kertoili satuja siitä ettei mitään laiteta lasten maksettavaksi. Vähitellen ääni on muuttunut kellossa. Nyt jo puhutaan vuosisataisesta kansakunnan taakasta. Velkaa otetaan vanhoissa markoissa lähes 400 miljardia markkaa. Euroissakin ilmeisesti 70 miljardia.

Jyrki joka ei ketään tyrki Katainen lupasi viime syksynä ettei tule mitään leikkauslistoja. Ei tietysti kuntiin, koska ne leikkaavat tai kiristävät verotusta. Kerrotaan kahden proentin veronkorotuksista. Ehkä jo tänä vuonna. Kuntatalous romahtaa ja kunnat eivät selviä velvoitteistaan.

Pitää kuitenkin muistaa, että oikeisto johtaa ilmeisesti kaikkia Suomen kaupunkeja ja kuntia, joten vastuuta on, mutta ei lihaksia.

Valtio tulee leikkaamaan menojaan.

Veroasste nousee pilviin.

Kiitos Kokoomuspuolue. Annoitte meille toivon ja tulevaisuuden. Teillä oli tahtotila, mutta ei voimaa tahtoa. Teillä oli kuuleva korva, mutta ette kuulleet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu