oppositiossa?
Miksi Kokoomus
9
373
Vastaukset
- Mitä höpäjät?
Eivätkö demokraattisten maiden hallitukset koostu aina eri puolueista sen mukaan, ketkä ovat viime vaaaleissa pärjänneet parhaiten?
Minulle sopivat demari- ja kokoomusjohtoinen Suomi ihan yhtä hyvin – ihan sen mukaan, kumpi on milloinkin saanut toimillaan enemmän kannatusta.
Keskusta on oma lukunsa. Sillä ei ole enää tämän päivän maailmassa minkäänlaista pohjaa yli 10 prosentin kannatukselle. Keskustalla on ollut oma aikansa ja paikkansa, mutta nyt se kuuluu jo historian roskatynnyreihin. - Bybi
Kokoomus oli hallituksessa, kunnes pommeja alkoi tulla taivaalta. Ulkoministeri Eljas Erkko (Kok.) pakeni muuten Ruotsiin välittömästi, tosin luikki sitten vähin äänin takaisin. Cajanderin hallitus erosi ja perustettiin niin sanottu "rauhanhallitus" ilmeisesti siinä säälittävässä toivossa, että voitaisiin neuvotella. Mistään "parlamentarismista" nyt ei ollut kyse, vaan nopeista presidenttijohtoisista toimista.
Ei Molotovia kiinnostanut kuin sotilaiden neuvottelut tässä vaiheessa.
Tämän rauhanhallituksen avainhenkilöt saivatkin sitten nähdä sotaa oikein kunnolla. Demari Väinö Tanner muistetaan aina neuvostoliittolaisista propagandalehtisistä yhtenä tanner-manneheimiläisen roistokoplan tukipilareista...
Samalla Tanner on ymmärretty väärin jonkinlaisena voimahahmona. Sitä hän ei ollut. Sattui vain olemaan hallituksessa, kun Suomen mies teki ihmeen. - hallituksessa
olivat kaikki muut puolueet paitsi IKL. Kokoomuksen voimahamo oli J.K. Paasikivi.
Kokoomus oli ylöipäänsä keskeinen hallituspuolue koko sotien ajan.- sodanjarauhanmies
lähinnä omalla linjallaan. Muut, varsinkin kokoomuslaiset, jyräsivät yli ja asiat meni päin h**vettiä.
- ...Tänä
sodanjarauhanmies kirjoitti:
lähinnä omalla linjallaan. Muut, varsinkin kokoomuslaiset, jyräsivät yli ja asiat meni päin h**vettiä.
Päivänäkin on.Pikkuporvarillisuu on tämän maan synti,aina ollut.Isänmaallisuuden varjolla ratsastavia oman edun tavoittelioita,koko sakki.
- Bybi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Rytin_I_hallitus
Tämä on se niin sanottu "rauhanhallitus", jonka tunnollisin hahmo oli kaikkein sotasyyllimmäksi sittemmin katsottu Ryti!
o tempora, o mores.- kokoomusta!
Sattui silmiini väärä tieto Jukka Tarkalta. Tosin Kotilainen ja Paasikivi lienee laskettu lähinnä kokoomuslaisiksi.Lisäksi hallituksella oli koko sodan ajan kokoomuksen eduskuntaryhmän luottamus.Sitä ei siis voi katsoa suoranaiseksi oppositiopuolueeksi, koska se oli hallituksen politiikan takana.Ilmeisesti Erkon toiminnan ulkoministerinä katsottiin vieneen kokoomuksen uskottavuuden rauhan hankkimisessa.
- kokoomus
kokoomusta! kirjoitti:
Sattui silmiini väärä tieto Jukka Tarkalta. Tosin Kotilainen ja Paasikivi lienee laskettu lähinnä kokoomuslaisiksi.Lisäksi hallituksella oli koko sodan ajan kokoomuksen eduskuntaryhmän luottamus.Sitä ei siis voi katsoa suoranaiseksi oppositiopuolueeksi, koska se oli hallituksen politiikan takana.Ilmeisesti Erkon toiminnan ulkoministerinä katsottiin vieneen kokoomuksen uskottavuuden rauhan hankkimisessa.
Ennen oli kansallinen kokoomus.
Nyt on enää kansainvälinen sekoomus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17213125
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545468Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454860Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392808Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1231989Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1141734Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3671655Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1101552Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481