Onko Salmen sekoamassa?

:o:

Vähän vaikutti siltä, että vanha Stalinin ihailija oli jotenkin oudon tuntuinen.
Salmenin ei kannata puhua köyhien puolesta yhtään mitään, ellei hän ole tutustunut pienintä eläkettä Suomessa saavien ihmiskohtaloihin ihan paikan päällä. Löytyy jopa ihmisarvolle täysin sopimattomia olosuhteita, voin lähteä oppaaksi.
Puhutaan vasta sitten maahanmuutosta kun omat ihmiset on hoidettu edes tyydyttävälle tasolle.

25

1129

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etusijalla

      Siinä olet kyllä oikeassa, että oman maan (kantasuomalaisten) asiat tulisi hoitaa kuntoon, vieläpä hyvään kuntoon, ennen kuin tänne roudataan uusia ja uusia nuoria miehiä (niitähän en yleensä ovat) kaukaisista maista ja maanosista aiheuttamaan lisäharmeja muutenkin talousvaikeuksissa olevalle maallemme.

      Suomi on kylmä ja pimeä maa,jossa asukas tarvitsee lämpimän asunnon, lämpimiä vaatteita ja riittävästi ruokaa, muun muassa - noin ikään kuin perusolosuhteiksi.
      Jossain muualla selvitään kyhäilemällä pellinpalasista ja jätepahvista asumus. Täällä se ei riitä.
      Jossain muualla riittää T-paita ja risat farkut ympäri vuoden. Täällä tulee kylmä ja vilu alta aikayksikön niissä vermeissä.
      Joten oman maan asiat ensin kuntoon ja vasta sitten mamuja lisää Suomeen.

    • yksityisyrittäjä

      HEH !

    • k.o.m Mari

      Öö ei silmien sulkeminen oikein sovi keskustelun avaukseen.
      Maahanmuuttajia on JO töissä ympäri suomea.
      Rakentajina,kuskeina,siivoojina,sairaanhoitajina, yrittäjinä jne,jne....
      Kyllä salmen taitaa vanhana vasemmistolais miehenä tietävän mitä ja millaista on köyhyys.
      Elämänsä hän on seissyt liikkeessä jonka tärkein pointti on köyhimmistä huolehtiminen.
      Maahanmuutosta pitää puhua ja tosiaan faktoilla.
      Halla-ahon kaltaiset musta valkoiset ajatukset pitääja voidaan kumota vain faktoilla.
      Maahanmuutto ei ole ongelma.Ongelmat ovat muualla mutta kansallismielinen oikeisto populismi tekee maahanmuuttajasta syyllisen ja jättää oikeat syylliset rankaisematta.
      Mutta äänestäkää vain porvareita saatte lisää huononnuksia ja kurjistuvia palveluita.
      Niin ja syyttömän syyllisen.

      • kaikki ei

        ajattele noin.


      • k.o.m Mari
        kaikki ei kirjoitti:

        ajattele noin.

        muuten en saisi mielenkiintoisia väittelyjä aikaan.


      • antibolsevikki

        Lähtekää te, kommarit, niin kuin aikoinaan jonnekin työläisten paratiisiin (ammuttavaksi, kuten silloin ennen?), ja näin meillä on hyvin tilaa maahanmuuttajille. Kannatan lämpimästi maahanmuuttoa ja teilla punaisille perskärpäsille maastamuuttoa.


      • perssuomalaista?
        antibolsevikki kirjoitti:

        Lähtekää te, kommarit, niin kuin aikoinaan jonnekin työläisten paratiisiin (ammuttavaksi, kuten silloin ennen?), ja näin meillä on hyvin tilaa maahanmuuttajille. Kannatan lämpimästi maahanmuuttoa ja teilla punaisille perskärpäsille maastamuuttoa.

        "ajattelua". Totta se, että omat "hullut" ois hyvä saada hoidetuksi, etteivät kävisi kenenkään kimppuun.Kuten tuo "antibolssevikki".


      • antibolsevikki
        perssuomalaista? kirjoitti:

        "ajattelua". Totta se, että omat "hullut" ois hyvä saada hoidetuksi, etteivät kävisi kenenkään kimppuun.Kuten tuo "antibolssevikki".

        ...jotain muuta. Punkikit ja persut ovat molemmat yhteiskuntarauhalle vaarallisia ilmiöitä, jotka pitäisi kitkeä pois kovalla kädellä. Ja tiedoksi: ei-kommunisti ei tarkoita automaattisesti
        a) persua
        b) kapitalistia
        c) fasistia
        d) natsia.

        MOT


      • ei meikäläisiä
        antibolsevikki kirjoitti:

        ...jotain muuta. Punkikit ja persut ovat molemmat yhteiskuntarauhalle vaarallisia ilmiöitä, jotka pitäisi kitkeä pois kovalla kädellä. Ja tiedoksi: ei-kommunisti ei tarkoita automaattisesti
        a) persua
        b) kapitalistia
        c) fasistia
        d) natsia.

        MOT

        Tyhmätkin saa uhota kun ei oikeesti pahaa tee.


      • on paskaa

        Aivan varmasti maahanmuuttajat työllistävät sosiaaliviranomaisia, poliisia ja lääkäriä enemmän kun suomi saa niistä työvoimaa. Eli tappion puolelle menee.

        Haluaako joku tosiaan laskea elintasoaan huomattavasti? EN TAJUU. Jos globalisaation myötä tään pallon väki ja rahat sekoitetaan tasaisesti (mihin suuntaan sitä nyt jotkut vääntää)niin suomalaiset häviää ja rutkasti! IHAN YKSINKERTAISTA -Minusta aivan sairasta ja kahelia


      • kohti parempaa
        on paskaa kirjoitti:

        Aivan varmasti maahanmuuttajat työllistävät sosiaaliviranomaisia, poliisia ja lääkäriä enemmän kun suomi saa niistä työvoimaa. Eli tappion puolelle menee.

        Haluaako joku tosiaan laskea elintasoaan huomattavasti? EN TAJUU. Jos globalisaation myötä tään pallon väki ja rahat sekoitetaan tasaisesti (mihin suuntaan sitä nyt jotkut vääntää)niin suomalaiset häviää ja rutkasti! IHAN YKSINKERTAISTA -Minusta aivan sairasta ja kahelia

        Ei huonompaa


      • sivareilta
        antibolsevikki kirjoitti:

        Lähtekää te, kommarit, niin kuin aikoinaan jonnekin työläisten paratiisiin (ammuttavaksi, kuten silloin ennen?), ja näin meillä on hyvin tilaa maahanmuuttajille. Kannatan lämpimästi maahanmuuttoa ja teilla punaisille perskärpäsille maastamuuttoa.

        mene nyt nysvä itkemään sinne sivarisi saitille


      • kädellä
        antibolsevikki kirjoitti:

        ...jotain muuta. Punkikit ja persut ovat molemmat yhteiskuntarauhalle vaarallisia ilmiöitä, jotka pitäisi kitkeä pois kovalla kädellä. Ja tiedoksi: ei-kommunisti ei tarkoita automaattisesti
        a) persua
        b) kapitalistia
        c) fasistia
        d) natsia.

        MOT

        onko sivarit taas nauttineet rohkaisevaa ja tulee selostamaan vihaansa suomalaisia kohtaan...


    • ilmeilyä ja

      ..päällepuhumista ihka "mikkosmaisesti" sekä sivustahuuteluja.
      Tuli mieleen hemmoteltu lapsi, joka ei ole saanut haluamaansa.

      Onko tällainen pressiklubi käytös yhtään sen fiksumpaa kuin siinä ohjelmassa mikäsenytolikaan Nina Mikkosen kotiäiteydestä?

      En kannata holtitonta maahanmuuttoa, sillä minua hävettää kulkea ulkomailla tyhmän ja sinisilmäisen suomalaisen statuksella, jonka seläntakana nauretaan tyylillä sitä voi jujuttaa miten paljon vain. Ne on nääs sellaista jees, jees-kansaa, kehu sitä vähän, sillai kun opettajat ja sen heti tekee mielihyvästä mitä vaan....

    • haluaa fjöösaa

      Nuorilta maailmanparantajatytöiltä

    • huonot käytöstavat

      eivät edistä kenenkään asiaa, sitä ei ole Salmen vielä oppinut. Miehessä ei ole miestä sen vertaa,
      että tunnustaisi ja katuisi nuoruuden aikaisia
      ylilyöntejään.Ylimielisyyteen hänellä ei ainakaan pitäisi olla aihetta. Taitaa rinnassa kuitenkin polttaa pelko ja häpeä.

    • aina ollut :

      aika vaan on mennyt Lefasta ohi ja Lefa on jäänyt entiseksi hysteerikkö stallariksi

      • stallarit

        Minä uskon, että aika hoitaa kaikki vanhat stallarit, komukat ja muut kapinalliset. Silleen niistä päästään. Eikä uusia toivottavasti enää sikiä.


    • Brezhnevin aikana

      Huomasitte kai lehdestä, että Leif Salmenille on myönnetty 35 000 euroa verovapaana stipendinä. Raha kilahti ruotsinkieliseltä ökyporvaristolta yhden asian liikkeen jatkamiseksi: Kyllä tuolla rahalla jo stalinistien kunniavanhus aika monta kertaa demareille vittuilee.
      Me hieman vanhemmathan muistamme, kun Leif Salmen hurahti äärivasemmistoon. Miekkonen kulki nyrkit pystyssä vastustamassa pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Ja ylistämässä naapurin iki-ihanaa järjestelmää.
      Me hieman varttuneehan muistamme senkin, että tuon itäisen ihannevaltakunnan Iki-Ihanan Innovaattorina ja Uusien Ajatusten Auringonnousuna toimi silloin Leonid Brezhnev.
      Eli paljonko on Leif Salmen Leondi Brezhnev?

      • jankuttava tyyppi

        Mitä ilmeisimmin Salmenin kaikenlainen vit***lu jatkuu tiedotusvälineissä, kun tuota rahaakin tuli kerralla aivan heinähäkillinen, joten vapaa mies...soittamaan suuta porvaristolle.


    • ÄNKYTTÄÄ

      KÖYHIEN ASEMASTA MITÄÄN, TEKOJA TOVERIT TEKOJA JA TÄLLÄ EN NYT TARKOITA ESIM:EDUSKUNNAN MÄÄRÄVÄHEMMISTÖN POISTON KALTAISIA "TEKOJA".

    • Antaa piehtaroida

      Salmen nimenomaan on Stalinin suomalaisia opetuslapsia. Se oli aikoinaan hyvinkin arvostettu ammattipätevyys.
      Nyt on kysyntä vähentynyt.

      Stalinistit ovat pienen ihmisen asialla kuten Generalssimus Stalinkin oli. Stalinhan todella hoiti pienten ihmisten murheet, ja aika monen isonkin.

    • Vääräuskoinen

      Stalinin tavoitteet ja arvot elävät perimätietona aikalaisissa, kunnes biologia siirtää muistot arkistoihin tulevien tutkijoiden ihmeteltäväksi, kauhisteltavaksikin.

      Salmen on ajalta, jolloin Yleisradio oli virallisen totuuden suojatyöpaikka. Kommunistit muiden valtapuolueiden kanssa jakoivat YLE:n vakanssit keskenään ja yleensä poliittisesti hyödyttömimmät saivat kansan lupamaksuilla ylläpitämät toimittajavakanssit. Porukkaa oli runsaasti, on vieläkin.
      SKDL ja SKP kinasivat kommunistien kiintiön sisäisestä jaosta. Jakosuhde oli oleellinen, ei muu.

      E-J Tennilä on eräs näistä YLE:stä eduskuntaan nostetuista toimittajista. Nyt kai pitkäaikaisimpiin lukeutuva kansanedustaja, jolla ei ole koskaan ollut eduskunnassa rivikansanedustajan statusta merkittävämpää tehtävää, tai voi olla ollut, muistaako joku.

      Salmen esiintyy semiviihdeohjelmassa, jossa hän ei näköjään ole hoksannut roolinsa komiikkaa (tragi-).
      Kun E-J Tennilä aikoinaan tulee esiintymään yhtä ovelassa ohjelmassa, on varmaa, että hän tulee olemaan yhtä otettu ja yhtä tosissaan.

      • karanneelta

        tuo Salmen näytti, ja puheetkin olivat sen mukaisia, kuin 70- luvulta ainakin. Luulisi
        "intellektuellin" kulkevan ajan mukana. Onko ajatusmailma hirttänyt kiinni.


      • studiosta :
        karanneelta kirjoitti:

        tuo Salmen näytti, ja puheetkin olivat sen mukaisia, kuin 70- luvulta ainakin. Luulisi
        "intellektuellin" kulkevan ajan mukana. Onko ajatusmailma hirttänyt kiinni.

        oli derkkulan Trabantti


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5900
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3269
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2441
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2095
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      2028
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1629
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1222
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1216
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1085
    Aihe