vanhanen kannattaa EU:ta ja ydinvoimaa

otto.ville.kuusinen

Pääministeri ryhdistäytyi



Mitä tekee päähallituspuolue keskusta, kun kannatus syöksyy alaspäin ja on asettumassa pysyvästi vasta kolmannelle sijalle puoluehierarkiassamme? Mitä tekee pääministeri Matti Vanhanen, kun omat ja vieraat alkavat kysellä, onko miehestä mihinkään?

Pääministeri tietenkin ryhdistäytyy. Viime viikkoina Vanhanen on pyrkinyt korostetusti näyttämään, kenen pää keikkuu korkeimmalla tasavallassa. Päivänpoliittisten elvytyspuheiden ja hallituskumppanien ojentamisen ohella hän on väläyttänyt visioitaan jopa tulevien vuosikymmenien varalle.

Ja kun EU-vaalit ovat edessä, pääministeri kutsui koolle lähes koko valtakunnan kerman yhteisen sanan ääreen kuulemaan ja keskustelemaan, mikä on Suomen tulevaisuus Euroopan unionin jäsenenä.

Pääministerin viime viikkojen terhentely sai puolueen oman väen puhumaan jo jymy-tammikuusta!

l

Finlandia-talon sali oli todellakin viime maanantain EU-seminaarissa tupaten täynnä enemmän tai vähemmän arvovaltaisia kutsuvieraita eri puolilta maata. Osanottajalistan mukaan meitä joutilaita, kokonaisen päivän pääministerin ja muiden merkittävien alustajien asialle uhranneita oli lähes kolme sataa.

Saimme kuulla paitsi pääministerin, myös Martti Ahtisaaren, Olli Rehnin, Jorma Ollilan, Alexander Stubbin, Mikko Mäenpään ja Jutta Urpilaisen visioita Suomen, EU:n ja vähän muunkin maailman tulevaisuudesta.

Koolla oli eräänlainen EU-Korpilampi. Muistattehan pääministeri Kalevi Sorsan vuonna 1977 Espoon Korpilampi-hotelliin kutsuman laajan elvytyskokouksen, jolla haettiin maalle ja varsinkin Sdp:lle uutta suuntaa, sosialistisilta harharetkiltä takaisin markkinatalouteen.

l

Pääministeri Matti Vanhanen linjasi Finlandia-talossa omalle puolueelleen uutta EU-tietä. Keskustan puheenjohtaja ei nimittäin ole milloinkaan ennen yhtä selkeästi liputtanut vahvan EU:n puolesta, jonka ytimessä myös Suomi tahtoo olla. Vanhasen mukaan Suomi tukee vahvaa, itsenäistä komissiota, mutta myös toimiva neuvosto ja entistä tärkeämpi parlamentti ovat osa EU-kokonaisuutta.

Koskaan ennen Vanhanen ei ole sanonut, että ”Suomi on hyötynyt EU-jäsenyydestään merkittävästi. Jäsenyys on tuonut meille nopeampaa talouskasvua, rahapoliittista vakautta, merkittävän vaikutuskanavan ja samalla myös kohentanut turvallisuuttamme. Suomi pärjäisi EU:n ulkopuolella olennaisesti huonommin kuin unionin jäsenenä. Tämä ei ole mielipide vaan fakta,” pääministeri jyrisi.

Varmuuden vuoksi Vanhanen vielä muistutti, että EU:n ulkopuolella oleva Norja maksoi vuonna 2007 EU:lle nettona 300 miljoonaa euroa pääsystä unionin yhteismarkkinoille, kun Suomen nettomaksuosuus EU:lle oli samana vuonna 172 miljoonaa euroa.

Keskusta on kääntänyt kelkkaansa suhtautumisessa EU:hun ja ydinvoimaankin täydet 180 astetta. Vilpittömät onnittelut siitä!

l

Pääministerin nopein liikahdus nähtiin viikko sitten, kun hän kutsui tiedotustilaisuuden pikaisesti koolle sen johdosta, että puolustusministeri Jyri Häkämies oli väläyttänyt Alexander Stubbia EU:n ulkoministeriehdokkaaksi, jos valinta tehtäisiin jäsenmaiden nykyisistä ulkoministereistä. Tähän saakka tähän korkeaan ulkopoliittiseen EU-virkaan on mainittu meillä vain komissaari Olli Rehnin nimi.

Vanhanen oli suorastaan vihainen tällaisesta syrjähypystä, jolla astuttiin hänen tontilleen. Hallituksen häirikkö Häkämies horisee milloin mitäkin, mutta ei tuosta lausahduksesta olisi tarvinnut sentään noin paljon tulistua, varsinkin kun on sataprosenttisen varmaa, ettei tälle merkittävälle EU-tuolille tulla valitsemaan ketään suomalaista.

Pääministerin kannattaisi keskittyä nyt vain siihen, että Suomi saa EU-vaalien jälkeen vahvan komissaarin tuolin. Olli Rehn on sinänsä hyvä ehdokas edelleenkin, mutta nykyisen laajentumiskomissaarin työt saisivat vaihtua johonkin sellaiseen tehtävään, joka koettaisiin läheiseksi kotimaassakin.

l

Ärhentelyistä huolimatta pääministeripuolueen ja pääoppositiopuolueen kannatus putoaa, mutta kokoomuksen suosio kasvaa kohisten. Kokoomus on kohonnut jo 25 prosentin tasolle samalla kun Sdp ja keskusta ovat tippuneet 20 prosenttiin tai jopa sen alle.

Ei ihme, että kokoomuksen johdon on vallannut vauhtisokeus. Jyrki Kataisen halveksiva heitto (TS 3.2.), jonka mukaan ”toistaiseksi oppositio on tarjonnut vain Otto Wille Kuusisen propagandahallituksen auttavaa kättä” elvytyskeskustelussa, oli tyylitön limbo, joka loukkasi monia ihan aidosti, vaikka reaktioissa oli toki yli- dramatisointiakin.

Talouden talvisodasta tuli likaisen politiikan talvisota. Katainen töppäsi pahasti, mutta miten reagoi media. Kataisesta tehtiinkin tiedotusvälineissä sankari, kun hän suostui anteeksipyyntöön! Näin kokoomuksen kannatus kipuaa kivasti taas ylöspäin.

1

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • silti ihan hyvä

      Kävin sinun patsaalla Petroskoissa tässä menneenä kesänä ja laskin voikukkakimpun paadelle muistoasi kunnioittaen.

      Kuitenkin kaikki kunnioitus myöhäisheränneenä kirjoitustasi kohtaan, siinä oli paljon asiaa, sekä opittavaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      108
      4731
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3463
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2400
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1528
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1453
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1266
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1172
    8. 164
      1060
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1058
    10. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      18
      1015
    Aihe