Kotikadun vanhempi väki

Elämää nähnyt

Kotikadussa tehdään nykyään pilaa vanhemmista ja aikuisista ihmisistä.
Heidät kuvataan todella hölmöiksi.
Mäkimaat ovat olleet ainoita muka täyspäisempiä,
muka ns.parempia ihmisiä.
Mutta nyt ollaan Pertistäkin kai tekemässä samanlaista hörhöä,
joka haikailee uuden lapsensa perään.
Ilmehtii typerästi ja höröttää, eikä saa asiallisesti kerrottua lapsilleen
tulleensa taas isäksi.
Eevan reaktio asiasta kuultuaan, oli myös typerä.
Ihan kuin sarjaan olisi vaikea keksiä normaaleja tilanteita ja normaalia käytöstä.
Pelleilyksi menee.
Pitääkö kotikatu mieltää nykyään komediaksi?
Ei tuo ole enään draamasarja.

10

1199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 'Aikuinen nainen'

      Minua ei pieni komediallisuus haittaa. Ahdistusta on jo nähty liikaakin. Minusta nyt ei ole kyse pilkkaamisesta; ei olla niin tosikkoja. Pertin vauva on kiva juttu. Hassua, miten tyttäret ovat närkästyneitä. Perttihän oli kuitenkin vapaa mies, kun lapsi sai alkunsa?Mutta näinhän se usein menee: nuoret ovat konservatiivisia. Iän myötä monelle sitten tulee avarakatseisuutta. Näin ainakin itse olen huomioinut.

      • sarja mennyt

        Eikös tuo vanhempi tytär ala olla jo keski-iässä. Mummoiässäkö se avarakatseisuus tulee, uskallettua hulluttelua niinkuin tässä sarjassa nähdään..?


      • ...
        sarja mennyt kirjoitti:

        Eikös tuo vanhempi tytär ala olla jo keski-iässä. Mummoiässäkö se avarakatseisuus tulee, uskallettua hulluttelua niinkuin tässä sarjassa nähdään..?

        35-vuotias on Laura. Riippuu mikä nyt keski-ikäiseksi lasketaan? Itse olen aina ajatellut, että keski-ikä alkaa neljästäkymmenestä.


      • nuoruus^
        ... kirjoitti:

        35-vuotias on Laura. Riippuu mikä nyt keski-ikäiseksi lasketaan? Itse olen aina ajatellut, että keski-ikä alkaa neljästäkymmenestä.

        No kyllä kai 35-vuotias nainen on kuitenkin lähempänä keski-ikää kuin nuoruutta


      • ....
        nuoruus^ kirjoitti:

        No kyllä kai 35-vuotias nainen on kuitenkin lähempänä keski-ikää kuin nuoruutta

        mutta Laura on kyllä sen verran nuorekas, etten osaa häntä keski-ikäiseksi mieltää. Sama juttu Pertin ja Eevan kanssa, en kyllä näe heitäkään vanhoina, vaikka ovat jo jotain kuusikymppisiä. Ja jos Wikipediaa on uskominen, niin noin 20-35-vuotiaat lasketaan nuoriksi aikuisiksi.


      • Icie
        .... kirjoitti:

        mutta Laura on kyllä sen verran nuorekas, etten osaa häntä keski-ikäiseksi mieltää. Sama juttu Pertin ja Eevan kanssa, en kyllä näe heitäkään vanhoina, vaikka ovat jo jotain kuusikymppisiä. Ja jos Wikipediaa on uskominen, niin noin 20-35-vuotiaat lasketaan nuoriksi aikuisiksi.

        Että Lauran näyttelijä Pirjo Moilanen on huomattavasti vanhempi kuin roolihahmonsa, eikä ole enää uskottava 35-vuotiaan esittäjä.


      • Latexi-91
        Icie kirjoitti:

        Että Lauran näyttelijä Pirjo Moilanen on huomattavasti vanhempi kuin roolihahmonsa, eikä ole enää uskottava 35-vuotiaan esittäjä.

        Minusta se käy ihan hyvin kolmevitosesta. Minkä ikäinen Moilanen muuten on?


      • 'Aikuinen jne'
        Latexi-91 kirjoitti:

        Minusta se käy ihan hyvin kolmevitosesta. Minkä ikäinen Moilanen muuten on?

        Tarkoitin, että nuorempi polvi on konservatiivista, siis Pertin ja Eevan lapset. En pohtinut heidän ikäänsä sen kummemmin. Milloin sitten kukakin on keski-ikäinen, vanha tms. on oma keskustelunsa. Minusta se ei kuitenkaan ole kovin olennaista. Taisin itsekin olla esim. kolmekymppisenä konservatiivisempi, kuin nyt reilusti yli viisikymppisenä. Täytyy sanoa, että tässä iässä elämä on ihanaa. Sitä avarakatseisuuttakin alkaa jo löytyä ;)


      • mustasukkaisia

        uudelle sisar- tai velipuolelle. On yksi uusi pää perintöä jakamassa.


    • xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

      Olin Kotikatu "fani" vielä pari vuotta sitten, mutta en tiedä mikä sitten tuli mutta ei enää huvittanut katsoa. Meno meni vissiin sen verran sekopäiseksi ettei oikein kiinnostanut. Tietenkin normaalissakin elämässä on kaikenlaista, kuten pettämistä, lyömistä, huijaamista, mutta joku tuossa sarjassa on nyt vikana!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe