Uus-suomettuminen

Lex Nokia kuvastaa järkyttävällä tavalla Suomen hallintokoneiston taipumusta nöyristellä ulkomaista vallnkäyttäjää omaa kansaa polkien. Tsaarin sortokauden sensuuri jää kirkkaasti jälkeen kun amerikkalaisjohtoinen yhtiö alkaa levittää totaalista ajatuskontrollia ja ilmiantojärjestelmää tietoverkkoon. Nokia on USA:ssa voimakkaasti suuntautumassa totalitaristisen kansalaisten valvonnan välikappaleeksi. Mm. sillä on yleisön keskuudessa pitkälle edennyt projekti jolla voidan kännyköiden avulla reaaliaikasesti paikallistaa jokaisen kansalaisen sijainti ja rekisteröidä hänen kaikki puhelu- ja muut tietoyhteytensä. Lex Nokia on vain päänavaus, mutta teille jota ei ole enää paluuta!
7297
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Salakuuntelulle oma huone. Mikrofoni sinne sun tänne. Suomalaiset sen hotellin teki.

Äänestä
  • oli kommarien heiniä. Ei suomalaisilla mitään tekoa.

    Äänestä

Ennenkaikkea se röyhkeys jolla uhkavaatimus on tehty esittäen täysin tyhjiä perusteluita. Sähköpostin vakoilemisella niin tunnistetietojen kuin sisällönkään osalta ei ole mitään merkitystä yrityssalaisuuksien suojelussa. Mattimeikäläinen voi ottaa työpöydältään täysin suojatun yhteyden GoogleMailiin tms.palveluun maailmalla eikä kenelläkään tässä maassa ole mahdollista saada mitään tietoa sisällöstä tai osoitteesta vaikka mitä tekisi. Lakialoitteessa oleellista on pelon ilmapiirin lietsominen ja maan hallintokoneiston liittäminen takaajaksi ylikansallisen orwellilaisen koneiston palvelukseen vastaten USA:n nykyistä järjestelmää.

Äänestä
  • Työnantaja saanut lukea työntekijän meilejä,nyt haetaan vaan selkeät pelisäännöt.Myrsky vesilasissa taas.

    Äänestä

  • Jo pitkään kirjoitti:

    Työnantaja saanut lukea työntekijän meilejä,nyt haetaan vaan selkeät pelisäännöt.Myrsky vesilasissa taas.

    Ihmisten oikeus yksitysyydensuojaan ja mielipidevapaus on perusarvo joka oli vielä eilen länsimainen perusarvo jonka puolesta vuodatettin verta. Huono laki ei ole perustelu vielä huonommalle. Varmaan Hitlerkin perusteli aikanaan että nyt saatiin touhulle organisaatio ja pelisäännöt.

    Äänestä

Suomea hallitseva eliitti on aina nöyristellyt ulkolaisia mahteja kansaa enemmän. Näin oli Ruotsin vallan aikana, jolloin olitiin nenä gustaffien hanurissa. Venäjän vallan aikana, jolloin nuoleskeltiin kieli ruskeena romanohveja ja itsenäisyyden alkupuolella lipiteltiin sakemanneja. Sitien jälkeen oltiin niin kyyryssä, että neukut kutsuivat suomalaisia poliitikkoja paskan syöjiksi koska ne nielivät mitä tahansa. Sitten mentiin kontalleen brysseliläisten herrojen kammariin ja nyt viimeisimpänä ollaan valmiina ottamaan suuryritysten tuuppaukset mihin vaan.
Suomalaiset poliitikot ja vallankäyttäjät tietävät tekevänsä kansan tahdon vastaisia päätöksiä ja ratkaisuja, ja siksi vallankäytölle on aina haettu oikeutus ulkomailta. Kansan etujen vastaista toiminta perustellaan edelleenkin Pakolla, joka tulee jostakin ulkoa.
Suomalainen poliitikko on nilviäinen, joka on valmis nöyristelemään minkä tahansa ulkolaisen ukkelin edessä jos kuvittelee hyötyvänsä siitä tikkarin vertaa.
Lex Nokia on oikeusoppineitten mielestä perustuslain vastainen, mutta niin vaan "herramme" ohittavat senkin "suuremman edun" nimissä. Noloa toimintaa, joskin aivan odotettua tuolta porukalta. Johan me eletään muutenkin urkinta yhteiskunnassa.

Äänestä

kohta.Pakkohan se on jos nokia ,niin haluaa .
Hyvinvointiyhteiskunnalla on hintansa .Laillisuusyhteiskunta on toisenlainen .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maan Tapa kirjoitti:

Lex Nokia kuvastaa järkyttävällä tavalla Suomen hallintokoneiston taipumusta nöyristellä ulkomaista vallnkäyttäjää omaa kansaa polkien. Tsaarin sortokauden sensuuri jää kirkkaasti jälkeen kun amerikkalaisjohtoinen yhtiö alkaa levittää totaalista ajatuskontrollia ja ilmiantojärjestelmää tietoverkkoon. Nokia on USA:ssa voimakkaasti suuntautumassa totalitaristisen kansalaisten valvonnan välikappaleeksi. Mm. sillä on yleisön keskuudessa pitkälle edennyt projekti jolla voidan kännyköiden avulla reaaliaikasesti paikallistaa jokaisen kansalaisen sijainti ja rekisteröidä hänen kaikki puhelu- ja muut tietoyhteytensä. Lex Nokia on vain päänavaus, mutta teille jota ei ole enää paluuta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu