rasismi

mitä se on?mikä luetaan rasismiksi?
18551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Rasismihan on ihonvärin ja taustan mukaan jaottelevaa vihaa.

Nykyään rasimi-sana liitetään helposti asioihin, vaikka se sitä ei useimmiten olekaan eri tilanteissa. Kyseessä ovat sellaiset asiat, että nyt vain sattuu olemaan niin, että tietyiltä alueilta tulee maahamme kouluttamatonta, joilla sattuu olemaan tumma ihonväri ja vaan sattuu olemaan, että ne kouluttamattomat, kalliiksi tulevat, raiskauksia ja monia muita rikoksia tekevät suhteellisesti jonkin verran enemmän kuin kantaväestö, vaikka nämä ovat tulleet hätäänsä pakoon (ainakin kertomusten mukaan, jotka ovat valheellisia useinkin)

Suomalaiset eivät luonnolisesti pidä tällaisesta ja nämä haaveilijathan tyrmäävät kiihkoissaan kaiken kritiikin heti rasismiin tai fasismiin, kuten tuossa eilisessä tv-keskustelussakin, jossa Halla-aho oli sen minkä ehti olla aivan omalla tasollaan huutajin verrattuna.

Sellaiset, joille oman kansan kunnioitus, arvostus ja isänmaallisuus ovat hankalia asioita, kun leikitään globalismia vailla järkeä; ajavat mielellään politiikkaa ties millä perusteella, joka syrjäyttää jknataväestöä vähä vähältä ja nykyään yhä kiihtyvämmin.

Jopa omassa elämässä näen ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa näitä maailmanparantajahenkisiä, mutta eivät osaa kunniooittaa edes työkaveriaan taikka tehdä työtänsä vastuullisesti.

On joukkoja, jotka liittävät monikulttuurisuuden pysäyttämisen kannalla olevat heti joihin natsifantasioihin, mikä on säälittävää pelkuruutta ja pelkkää yksinkertaista ja tyhmää asioiden arvioimista vain. Ei näillä monikulttuurikkointoilijoilla ole kykyä näköjään katsoa eteenpäin.

Suomi on hyötynyt ulkoatulevista kuten mikä maa tahansa, mutta nykyaikana pohjoismaat eivät hyödy tulijoistaan, vaan saavat enemmän rasitetta. Se riippuu siis ihan mistä ihmisiä tulee ja kuinka paljon.

Äänestä
  • että rasismi-sana usein liitetään asioihin, jotka eivät sitä edusta.

    So what? Myös monikulttuurisuuskriittisyys liitetään asioihin, jotka eivät sitä edusta.

    Olikohan tuo nyt uutinen - ja jotenkin keskustelua avaava argumenhtti?

    Kaikissa keskusteluissa on sotkijansa.

    Mutta hyvä - kun mainitset Halla-ahon, niin siinä ankkuroit väitteet nyt dokumentistoon! Hänen teksteistään, arvoisa Mulder, ei ole vaikeaa löytää sellaista, joka ei kestä kritiikin valoa. Sama pätee sinun seuraavaan tekstiisi:

    "Suomi on hyötynyt ulkoatulevista kuten mikä maa tahansa, mutta nykyaikana pohjoismaat eivät hyödy tulijoistaan, vaan saavat enemmän rasitetta. Se riippuu siis ihan mistä ihmisiä tulee ja kuinka paljon."

    Jätät tyystin huomiotta sen asiaan liittyvän seikan, että maahanmuutto ei ole pelkästään utilitaristista (hyötyä tavoittelevaa). Ei ole ollenkaan kiva jankata näitä perusjuttuja täällä sinunkaltaisellesi tuomionjulistajalle, joka ei piittaa kokonaisuuksista.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    että rasismi-sana usein liitetään asioihin, jotka eivät sitä edusta.

    So what? Myös monikulttuurisuuskriittisyys liitetään asioihin, jotka eivät sitä edusta.

    Olikohan tuo nyt uutinen - ja jotenkin keskustelua avaava argumenhtti?

    Kaikissa keskusteluissa on sotkijansa.

    Mutta hyvä - kun mainitset Halla-ahon, niin siinä ankkuroit väitteet nyt dokumentistoon! Hänen teksteistään, arvoisa Mulder, ei ole vaikeaa löytää sellaista, joka ei kestä kritiikin valoa. Sama pätee sinun seuraavaan tekstiisi:

    "Suomi on hyötynyt ulkoatulevista kuten mikä maa tahansa, mutta nykyaikana pohjoismaat eivät hyödy tulijoistaan, vaan saavat enemmän rasitetta. Se riippuu siis ihan mistä ihmisiä tulee ja kuinka paljon."

    Jätät tyystin huomiotta sen asiaan liittyvän seikan, että maahanmuutto ei ole pelkästään utilitaristista (hyötyä tavoittelevaa). Ei ole ollenkaan kiva jankata näitä perusjuttuja täällä sinunkaltaisellesi tuomionjulistajalle, joka ei piittaa kokonaisuuksista.

    siis rasisti jos ajattelen seuraavaasti.suomen ei pitäisi ottaa yhtään pakolaista niin pitkään kun seasta ei ole mahdollista karsia kaikkia jotka tulevat täällä ollessaan tekemään jotain rikollista tai tulevat tänne vain helpon elämän takia?

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Miten suunnittelet karsia maahan tulevista ne, jotka tulevaisuudessa tekevät rikoksia? Poliisille kristallipallo?

    Helpon elämän takia tulevista ei ole huolta. Turvapaikanhakijat eivät taatusti tule tähän maahan helpon elämän takia - sellaista etsivät pyörtävät takaisin nähdessään vastaanottokeskuksen. Työhön tulevia pikemminkin riistetään - oletko lukenut niitä työsuojelutarinoita? Kahdeksan kiinalaista samassa kellarihuoneessa? Ehkä jotkut thaivaimot menevät vipuun, kun mies kehuu Phuketissa omistavansa loistoasunnon, jota ei sitten olekaan.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    kysymykseesi on edellisessä viestissä,lue se tarkemmin.

    sinä ilmeisesti olet valmis hyväksymään heidän tekemänsä rikokset yms...?

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    kysymykseesi on edellisessä viestissä,lue se tarkemmin.

    sinä ilmeisesti olet valmis hyväksymään heidän tekemänsä rikokset yms...?

    en tietenkään hyväksy, mutta yleensä tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Kukaan ei voi puuttua rikokseen, jota ei ole tehty.

    Synnynnäisen rikollisen käsitettä tarjosi Cesare Lombroso, mutta hänen on kyllä todettu olleen jokseenkin tasan tarkkaan väärässä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Cesare_Lombroso

    Lombroson mukaan ei tarvinnut kuin katsoa ihmistä nähdäkseen, oliko hänellä rikollinen mieli. Tuntomerkkejä olivat muun muassa kahvan muotoiset korvat, suuret leuat ja haukkamaiset nenät. Myös kaljuus oli varma merkki. Lisäksi rikolliset olivat taipuvaisia ruumiin koristeluun, kuten tatuointeihin. Niin että siitä vain poimimaan rikollisia tyyppejä kaduilta ja pubeista!

    mennä perille?siinä ensimmäisellä rivillä se seisoo.ei tartteis poimia kaduilta.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    en tietenkään hyväksy, mutta yleensä tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Kukaan ei voi puuttua rikokseen, jota ei ole tehty.

    Synnynnäisen rikollisen käsitettä tarjosi Cesare Lombroso, mutta hänen on kyllä todettu olleen jokseenkin tasan tarkkaan väärässä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Cesare_Lombroso

    Lombroson mukaan ei tarvinnut kuin katsoa ihmistä nähdäkseen, oliko hänellä rikollinen mieli. Tuntomerkkejä olivat muun muassa kahvan muotoiset korvat, suuret leuat ja haukkamaiset nenät. Myös kaljuus oli varma merkki. Lisäksi rikolliset olivat taipuvaisia ruumiin koristeluun, kuten tatuointeihin. Niin että siitä vain poimimaan rikollisia tyyppejä kaduilta ja pubeista!

    sinut on nimitetty valtakunnanselittäjäksi.
    selitä ny mulle miksi en saa vetää turpaan esim. raiskaajaa jolla onhousut kintuissa ja muutenkin toimintavalmiina , sun pikkusiskos kimpussa.
    tilanne on teoreettinen, mutta värillä ei ole väliä.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    Tuntuu olevan lukihäiriö yleinen ongelma. Rikoksen hätävarjelu on Suomen lain mukaan sallittu. Luulen, että joko todella käsität keskustelun väärin tai sitten tahallasi rakentelet olkiukkoja.

    Äänestä

Rasismilla tarkoitetaan oppia, jonka mukaan jotkut ihmiset ovat esim. ihonvärinsä tai jonkun muun rodullisen tai etnisen ominaisuutensa vuoksi ihmisarvoltaan tai -oikeuksiltaan vähäisenpiä kuin jotkut muut. YK:n nettisivuita löytyy varmaan perusteellisempi määritelmä.

Määritelmän suhteen kannattaa olla tarkkana, ihmisiä näkee ja lukee nykyään syytettävän rasistiksi milloin mistäkin syystä.

Äänestä
  • eikö suomessa kuitenkin ole oikeus vapaaseen mielipiteeseen jokaisella kansalaisella?

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    eikö suomessa kuitenkin ole oikeus vapaaseen mielipiteeseen jokaisella kansalaisella?

    Miten niin?

    Äänestä

  • Rune Berg kirjoitti:

    Miten niin?

    jos olen ulkomaalaisvastainen edellä mainittujen syiden takia minulla on siihen mielipiteenä oikeus mutta silti minua voidaan kutsua rasistiksi?

    entä sitten sananvapaus?

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    jos olen ulkomaalaisvastainen edellä mainittujen syiden takia minulla on siihen mielipiteenä oikeus mutta silti minua voidaan kutsua rasistiksi?

    entä sitten sananvapaus?

    itse olen joskus ollut rasistinen, tai ainakin enemmän kuin nyt.
    en ymmärrä, minkä takia suomalaisilla on kamalat ennakkoluulot maahanmuuttajia kohtaan.
    itselläni on todella hyvätkokemukset maahanmuuttajista, ovat hauskoja ja jokuon hyvä ystäväni, ja hän on minulle tärkeä.
    mielestäni tummat ihmiset ovat todella kauniita, ihanat silmät ja ihanat hiukset ja eivät pala auringossa, kun taas itse olen todella valkoinen,että palan melkein aina...

    toivon, että suomalaiset muuttuisivat, etteivät käyttäydy rasistisesti maahanmuuttajia kohtaan.

    Äänestä

  • trsgyhr kirjoitti:

    osa heistä sitten provosoi käytöksellään suomalaisia käyttäytymään rasistisesti jos noin hyvää kuvaa maalaat?

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    jos olen ulkomaalaisvastainen edellä mainittujen syiden takia minulla on siihen mielipiteenä oikeus mutta silti minua voidaan kutsua rasistiksi?

    entä sitten sananvapaus?

    Jos olet sitä mieltä, että jokin ihmisryhmä on rodullisten ominaisuuksiensa (ihonväri, ruumiinrakenne tms.) vuoksi vähempiarvoinen kuin esim. sinä, on sinulla tottakai oikeus mielipiteeseesi. Ymmärtääkseni sinulla on myös laillinen oikeus tuoda käsityksesi julki kenenkään estämättä.

    Suomessahan ei ainakaan vielä ole (toivottavasti ei tule olemaankaan) rikoĺlista ilmaista julkisesti esim. että ei usko holokaustin tapahtuneen (kuten Saksassa) tai että turkkilaisten toimeenpanemaa armenialaisten kansanmurhaa ei koskaan tapahtunut (kuten Ranskassa).

    On kuitenkin huomattava, että rasismiin perustuva syrjintä on rikos, samoin kuin syrjintä monista sellaisistakin syistä, jotka eivät perustu määritelmänmukaiseen rasismiin.

    taidat olla uusi palstalla jos sananvapauteen uskot.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    taidat olla uusi palstalla jos sananvapauteen uskot.

    että tarkoitat varmaan minua?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä vaan kirjoitti:

mitä se on?mikä luetaan rasismiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu