Lamasuomi

miksi lamasuomeen otetaan pakolaisia ja muita "turvapaikanhakioita" elämään veronmaksajien rahoilla?
Tällähetkellä pitäisi täysin keskittyä suomen asioihin, emme voi kustantaa koko maailman ihmisten sotia. Sotikoon omissa maissaan, ei irakin, afrikan sodat ja terroristit kuulu suomelle!
Jos saavat rauhan aikaiseksi niin toki sitten voidaan tukea jos ylimääräistä rahaa on ja jos joku haluaa maksaa nii toki omista rahoistaan saa maksaa.
Eikö maahanmuuttoasioista pitäisi järjestää kansanäänestys? Eduskunnassa pitäisi olla kansanedustajia mutta mitä kansaa edustaa esim Astrid Thors? Hänen politikkaa ei edusta ainakaan suomen kansaa!
18663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

"miksi lamasuomeen otetaan pakolaisia ja muita "turvapaikanhakioita" elämään veronmaksajien rahoilla?"

Sen vuoksi kun toeutamme sitä pitkän yhteiskuntaperinteemme arvopohjaa, jonka varassa myös oma hyvinvointimme oin syntynyt.

On ihan selvä, että lama-aikana panostuksien tulee olla pienempiä, mutta on täyttä populismia väittää asiaa vaihtoehdoksi - joko-tai.

Äänestä
  • "Sen vuoksi kun toeutamme sitä pitkän yhteiskuntaperinteemme arvopohjaa, jonka varassa myös oma hyvinvointimme oin syntynyt."

    luku ja kirjoitustaidottomat muslimit luovat kehitysmaan arvopohjaa mutta haluaako suomen kansa että suomesta tulee kehitysmaa?

    Äänestä

  • jepjepjep kirjoitti:

    "Sen vuoksi kun toeutamme sitä pitkän yhteiskuntaperinteemme arvopohjaa, jonka varassa myös oma hyvinvointimme oin syntynyt."

    omaa toimintaamme ohjaavan kehyksen.

    Kulttuurit kehittyvät - ja tuhoutuvatkin. Varmin - ja nopein keino oman kulttuurin alasajoon on alkaa - esim. ympäristön paineiden alla - toimimaan vierain periaattein.

    Niin kuin sanoin - tietty sosiaalinen näkökulma kuuluu oman yhteiskuntamme kantaviin periaatteisiin. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että sen toteuttamisessa sallittaisiin yhteiskunnan toiminnan vaarantuminen.

    Yhteiskunnallisen toiminnan ideana on siis oman kulttuurin avulla tapahtuva toiminta - myös esim. tulijoiden parhaaksi. Luku- ja kirjoitustaidottomuus ei siis ole mikään "arvopohja", mitä kukaan tai mikään olisi "luomassa", vaan puute, jonka korjaaminen on kaikkien intresseissä.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    "Yhteiskunnallisen toiminnan ideana on siis oman kulttuurin avulla tapahtuva toiminta - myös esim. tulijoiden parhaaksi. Luku- ja kirjoitustaidottomuus ei siis ole mikään "arvopohja", mitä kukaan tai mikään olisi "luomassa", vaan puute, jonka korjaaminen on kaikkien intresseissä. "

    Kerro mitä tarkoitat tuolla että "...korjaaminen on kaikkien intresseissä"?
    Ei afrikan lukutaidottomat islamistit voi olla suomen kansan intresseissä (no toki "tiettyjen" puolueiden intresseissä mutta nämä puolueet eivät ole kansan asialla).

    Rahallisen avunkaan antaminen suoraan esim. afrikkaan ei toimi (korruptio yms.). Väestönkasvua olisi saatava hillittyä ja siihen ei auta se että afrikan ihmismassat virtaavat eurooppan.

    Ensin pitäisi aina ehdottomasti auttaa oman maan kansalaisia ja nyt pitäisi alkaa varautumaan laman jatkumiseen.
    Kyllä maailmassa rahankerjääjiä riittää mutta raha ei vaan ilmesty tyhjästä.

    Joku saattaa väittää että suomessa tarvitaan hillitön määrä mamutyövoimaa, se on roskapuhetta. Vaikka suomeen tuodaan miljoona afrikkalaista emme pysty kilpailemaan halpatyövoimamaiden kanssa, no palkkoja tietty näin saadaan laskettua ja siitä työnantaja on mielissään. Toki tarvitsemme pätevää työvoimaa mutta emme vuohipaimenia (katsokaa myös huoltosuhde tilastoja).

    Äänestä

  • jepjepjep kirjoitti:

    "Sen vuoksi kun toeutamme sitä pitkän yhteiskuntaperinteemme arvopohjaa, jonka varassa myös oma hyvinvointimme oin syntynyt."

    luku ja kirjoitustaidottomat muslimit luovat kehitysmaan arvopohjaa mutta haluaako suomen kansa että suomesta tulee kehitysmaa?

    Kehitysmaissa on paljon lukutaidottomia, ja niistä myös tulee lukutaidottomia (esimerkiksi lapsia).

    Outoa kyllä, lukutaito on täysin opittavissa oleva taito -lähes jokainen suomalaislapsi oppii. Kaikki Suomeen tulevat, joilla on oman kulttuurin erilainen kirjoitus, joutuvat myös opettelemaan kirjaimiston erikseen - kyrilliset, arabialaiset, kiinalaiset ja niin edelleen. Tuntuvat oppivan.

    Muslimit joutuvat joka tapauksessa jo uskontonsa vuoksi oppimaan arabiankielisen kirjoituksen - jokaisen muslimin odotetaan osaavan ainakin tärkeimmät kohdat Koraanista, ja perinteinen Koraani on arabiankielinen.

    Suullisen kulttuurin omaavat kansat - kuten esimerkiksi somalit - ovat erityisen hyviä kielen oppijoita. Suullinen perinne kasvattaa hyvämuistisia, sanarikkaita, taitavia puhujia. (Somalilapsen edellytetään oppivan ennen viidettä ikävuottaan osaavan sukunsa kaikki haarat 300 vuotta taaksepäin, ja ennen kymmenettä vuottaan 800 vuoden päähän. Tämä perinne saattaa Suomessa haalistua.)

    Luku- ja kirjoitustaito ei ole suomalaisillakaan jotakin, joka opitaan kohdussa. Vuosisatoja on aapiskirjaa päntätty kuin "Seitsemässä veljeksessä". Kun luen nykynuorten tekstejä esimerkiksi keskustelupalstoilta, alan syvästi huolestua, että Suomesta tulee lukutaidon suhteen kehitysmaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajien kanssa. Järkytykseni perustuu tämäntyyppisiin krijoituksiin:

    >>>kukaa lukenu timo parvelan kirjaa poika ?
    nii jos joku ois lukenu timo parvelan kirjan poika, niin kertositteko vähä juonesta =)
    Pitäs tehä tuosta semmone esitelmä luokan eessä, ja en oo lukenu koko kirjaa :l

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    sharyn, näytät olevan islam/afrikan kulttuurin osaaja, ilmeisesti olet moniosaajan vaimo.

    Somalian suullisen kultturinsa saavat pitää somaliassa, suomessa ko. kulttuuria emme tarvitse vai oletko sharyn toista mieltä?
    Ihailetko kenties somalian kultturia, jos näin niin miksi et muuttaisi somaliaan?

    Äänestä

  • jepjepjep kirjoitti:

    "Yhteiskunnallisen toiminnan ideana on siis oman kulttuurin avulla tapahtuva toiminta - myös esim. tulijoiden parhaaksi. Luku- ja kirjoitustaidottomuus ei siis ole mikään "arvopohja", mitä kukaan tai mikään olisi "luomassa", vaan puute, jonka korjaaminen on kaikkien intresseissä. "

    Kerro mitä tarkoitat tuolla että "...korjaaminen on kaikkien intresseissä"?
    Ei afrikan lukutaidottomat islamistit voi olla suomen kansan intresseissä (no toki "tiettyjen" puolueiden intresseissä mutta nämä puolueet eivät ole kansan asialla).

    Rahallisen avunkaan antaminen suoraan esim. afrikkaan ei toimi (korruptio yms.). Väestönkasvua olisi saatava hillittyä ja siihen ei auta se että afrikan ihmismassat virtaavat eurooppan.

    Ensin pitäisi aina ehdottomasti auttaa oman maan kansalaisia ja nyt pitäisi alkaa varautumaan laman jatkumiseen.
    Kyllä maailmassa rahankerjääjiä riittää mutta raha ei vaan ilmesty tyhjästä.

    Joku saattaa väittää että suomessa tarvitaan hillitön määrä mamutyövoimaa, se on roskapuhetta. Vaikka suomeen tuodaan miljoona afrikkalaista emme pysty kilpailemaan halpatyövoimamaiden kanssa, no palkkoja tietty näin saadaan laskettua ja siitä työnantaja on mielissään. Toki tarvitsemme pätevää työvoimaa mutta emme vuohipaimenia (katsokaa myös huoltosuhde tilastoja).

    "Kerro mitä tarkoitat tuolla että "...korjaaminen on kaikkien intresseissä"?
    Ei afrikan lukutaidottomat islamistit voi olla suomen kansan intresseissä (no toki "tiettyjen" puolueiden intresseissä mutta nämä puolueet eivät ole kansan asialla)."

    Olet väärässä! Ensinnäkin. Aivan ylivoimainen enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että meidän tulee, kohtuullisissa määrin, ottaa pakolaisia. Toiseksi. On sulaa hulluutta olla hoitamatta täällä niiden henkilöiden kunnollista kotoutumista, jotka täällä jo ovat. Siinä intressit.

    "Rahallisen avunkaan antaminen suoraan esim. afrikkaan ei toimi (korruptio yms.). Väestönkasvua olisi saatava hillittyä ja siihen ei auta se että afrikan ihmismassat virtaavat eurooppan."

    Nyt sekoitat kaksi asiaa. Pakolaispolitiikalla on ihan eri tavoitteet kuin väestöpolitiikalla. Höpötyksesi "ihmismassojen virtauksesta" on todella populismin populismia: Tänne hyväksytään vähäisistä pyrkijöistäkin vähemmistö - eli turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelyssä toki yksi oleellijnen perustelu on resurssimme vastata heistä.

    "Ensin pitäisi aina ehdottomasti auttaa oman maan kansalaisia ja nyt pitäisi alkaa varautumaan laman jatkumiseen.
    Kyllä maailmassa rahankerjääjiä riittää mutta raha ei vaan ilmesty tyhjästä."

    Sorry, ihan täyttä potaskaa. Olet kyllä aika ulkona länsimaisen yhteiskunnan ihann perustavista toimintamekanismeista. Sosiaalipolitiikka ei toimi - minkään suhteen
    "ennen-jälkeen" -periaatteella - vaan jakoperiatteella, jossa kukin tarvitseva ryhmä saa tukea poliittisen päätöksenteon mukaan. Ei siinä kokonaan diskata mitään ryhmää.

    "Joku saattaa väittää että suomessa tarvitaan hillitön määrä mamutyövoimaa, se on roskapuhetta. Vaikka suomeen tuodaan miljoona afrikkalaista emme pysty kilpailemaan halpatyövoimamaiden kanssa, no palkkoja tietty näin saadaan laskettua ja siitä työnantaja on mielissään. Toki tarvitsemme pätevää työvoimaa mutta emme vuohipaimenia (katsokaa myös huoltosuhde tilastoja)."

    Nyt hyppäät sitten aivan pokkana ja sujuvasti työvoimapolitiikkaan. Se on nyt jo kolmas - ihan itsenäinen alue - joka toki yhtenä on vaikuttamassa kokonaisuuteen - mutta - myöskään se - ei aloitukseen enää liity pisaran vertaa.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Kehitysmaissa on paljon lukutaidottomia, ja niistä myös tulee lukutaidottomia (esimerkiksi lapsia).

    Outoa kyllä, lukutaito on täysin opittavissa oleva taito -lähes jokainen suomalaislapsi oppii. Kaikki Suomeen tulevat, joilla on oman kulttuurin erilainen kirjoitus, joutuvat myös opettelemaan kirjaimiston erikseen - kyrilliset, arabialaiset, kiinalaiset ja niin edelleen. Tuntuvat oppivan.

    Muslimit joutuvat joka tapauksessa jo uskontonsa vuoksi oppimaan arabiankielisen kirjoituksen - jokaisen muslimin odotetaan osaavan ainakin tärkeimmät kohdat Koraanista, ja perinteinen Koraani on arabiankielinen.

    Suullisen kulttuurin omaavat kansat - kuten esimerkiksi somalit - ovat erityisen hyviä kielen oppijoita. Suullinen perinne kasvattaa hyvämuistisia, sanarikkaita, taitavia puhujia. (Somalilapsen edellytetään oppivan ennen viidettä ikävuottaan osaavan sukunsa kaikki haarat 300 vuotta taaksepäin, ja ennen kymmenettä vuottaan 800 vuoden päähän. Tämä perinne saattaa Suomessa haalistua.)

    Luku- ja kirjoitustaito ei ole suomalaisillakaan jotakin, joka opitaan kohdussa. Vuosisatoja on aapiskirjaa päntätty kuin "Seitsemässä veljeksessä". Kun luen nykynuorten tekstejä esimerkiksi keskustelupalstoilta, alan syvästi huolestua, että Suomesta tulee lukutaidon suhteen kehitysmaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajien kanssa. Järkytykseni perustuu tämäntyyppisiin krijoituksiin:

    >>>kukaa lukenu timo parvelan kirjaa poika ?
    nii jos joku ois lukenu timo parvelan kirjan poika, niin kertositteko vähä juonesta =)
    Pitäs tehä tuosta semmone esitelmä luokan eessä, ja en oo lukenu koko kirjaa :l

    Olet sinä kyllä hassu hyysäri. :D

    '
    Suullisen kulttuurin omaavat kansat - kuten esimerkiksi somalit - ovat erityisen hyviä kielen oppijoita.
    '

    Jep jep, kuten eräs huippuosaaja Ali Qassim. Hänhän puhuu hänhän puhuu melko hyvää suomea asuttuaan täällä vasta viisitoista vuotta. :D

    http://www.halla-aho.com/scripta/huippuosaamista.html

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    "Kerro mitä tarkoitat tuolla että "...korjaaminen on kaikkien intresseissä"?
    Ei afrikan lukutaidottomat islamistit voi olla suomen kansan intresseissä (no toki "tiettyjen" puolueiden intresseissä mutta nämä puolueet eivät ole kansan asialla)."

    Olet väärässä! Ensinnäkin. Aivan ylivoimainen enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että meidän tulee, kohtuullisissa määrin, ottaa pakolaisia. Toiseksi. On sulaa hulluutta olla hoitamatta täällä niiden henkilöiden kunnollista kotoutumista, jotka täällä jo ovat. Siinä intressit.

    "Rahallisen avunkaan antaminen suoraan esim. afrikkaan ei toimi (korruptio yms.). Väestönkasvua olisi saatava hillittyä ja siihen ei auta se että afrikan ihmismassat virtaavat eurooppan."

    Nyt sekoitat kaksi asiaa. Pakolaispolitiikalla on ihan eri tavoitteet kuin väestöpolitiikalla. Höpötyksesi "ihmismassojen virtauksesta" on todella populismin populismia: Tänne hyväksytään vähäisistä pyrkijöistäkin vähemmistö - eli turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelyssä toki yksi oleellijnen perustelu on resurssimme vastata heistä.

    "Ensin pitäisi aina ehdottomasti auttaa oman maan kansalaisia ja nyt pitäisi alkaa varautumaan laman jatkumiseen.
    Kyllä maailmassa rahankerjääjiä riittää mutta raha ei vaan ilmesty tyhjästä."

    Sorry, ihan täyttä potaskaa. Olet kyllä aika ulkona länsimaisen yhteiskunnan ihann perustavista toimintamekanismeista. Sosiaalipolitiikka ei toimi - minkään suhteen
    "ennen-jälkeen" -periaatteella - vaan jakoperiatteella, jossa kukin tarvitseva ryhmä saa tukea poliittisen päätöksenteon mukaan. Ei siinä kokonaan diskata mitään ryhmää.

    "Joku saattaa väittää että suomessa tarvitaan hillitön määrä mamutyövoimaa, se on roskapuhetta. Vaikka suomeen tuodaan miljoona afrikkalaista emme pysty kilpailemaan halpatyövoimamaiden kanssa, no palkkoja tietty näin saadaan laskettua ja siitä työnantaja on mielissään. Toki tarvitsemme pätevää työvoimaa mutta emme vuohipaimenia (katsokaa myös huoltosuhde tilastoja)."

    Nyt hyppäät sitten aivan pokkana ja sujuvasti työvoimapolitiikkaan. Se on nyt jo kolmas - ihan itsenäinen alue - joka toki yhtenä on vaikuttamassa kokonaisuuteen - mutta - myöskään se - ei aloitukseen enää liity pisaran vertaa.

    Oletko Mover pannut itsessäsi merkille sellaisen himpun verran elitistisen piirteen.
    Ikään kuin yrität sivistää ja opettaa meitä muita kuinka ajatella.

    Kannattaa muistaa että kaikki politiikka on alisteista rahapolitiikalle.
    Kun panostetaan pakolaisiin ja turhiin paikanhakijoihin niin se on väistämättä pois jostakin muualta.
    Valtionkaan raha ei synny itsestään.

    Äänestä

  • jepjepjep kirjoitti:

    sharyn, näytät olevan islam/afrikan kulttuurin osaaja, ilmeisesti olet moniosaajan vaimo.

    Somalian suullisen kultturinsa saavat pitää somaliassa, suomessa ko. kulttuuria emme tarvitse vai oletko sharyn toista mieltä?
    Ihailetko kenties somalian kultturia, jos näin niin miksi et muuttaisi somaliaan?

    Olen todellakin moniosaajan vaimo. Häntä olen ylistänyt täällä jo useita kertoja. Esimerkiksi hänen ansionsa rauhanturvaajana voisin mainita. Nyt ei kuitenkaan ole puhe mieheni lukuisista hyveistä, vaan somalien suullisesta kulttuurista.

    Olen jatkuvasti ällistynyt tapaamieni somalien nopeaa kielitaidon oppimista - sitä kummallisempaa, koska monet heistä osaavat useita kieliä - somalian ja suomen lisäksi englantia ja italiaa sekä eräs jopa ruotsia - hänet sijoitettiin ensin ruotsinkieliselle alueelle ja vuodessa hän oppi enemmän ruotsia kuin minä ensimmäisen kouluvuosieni aikana.

    Somalian kulttuurissa on todella useita ihailtavia piirteitä. Vieraanvaraisuus, iloisuus, rohkeus, ylpeys - nämä ovat paremminkin luonteenominaisuuksia, mutta kulttuuria olen ihaillut somalien juhlissa, joihin minut on kutsuttu. Olen ollut useissa häissä, lapsen 1-vuotisjuhlissa ja muissa naisille tärkeissä juhlissa. Niissä on aina näkynyt pitkä perinne.

    Voisit saada pienen vilahduksen somalikulttuuriin lukemalla Karen Blixenin kirjan "Eurooppalaisena Afrikassa" - Kenian kahvinviljelijöillä oli somaleja henkilökunnassaan ja Karen kirjoitti heistä hyvin ihailevasti.

    Somalikulttuurista lyhyesti seuraavissa linkeissä:

    http://www.tkukoulu.fi/~moped/kulttuurit/somalia.html

    http://www.lib.hel.fi/Page/3156f7ee-682f-4b68-82ea-ec756f214f22.aspx?announcementId=5e47ecdb-e68c-427f-b109-7b524b884949&groupId=f6a59db9-bce1-4f22-bad3-7eca2addfe4a

    Kummallista ettei NIIIIN etevä kansa saa omaa maataan järjestykseen.

    Vai näyttääkö somalia sinusta valtakunnalta jota asuttaa kuvauksesi:
    "
    Somalian kulttuurissa on todella useita ihailtavia piirteitä. Vieraanvaraisuus, iloisuus, rohkeus, ylpeys - nämä ovat paremminkin luonteenominaisuuksia, mutta kulttuuria olen ihaillut somalien juhlissa, joihin minut on kutsuttu.
    "
    kaltainen kansa.

    Onko se, että somaleilla on huomattava yliedustus seksuaali- ja väkivalta rikollisuudessa mielestäsi osoitus vieraanvaraisuudesta, iloisuudesta, rohkeudesta vaiko mahdollisesti ylpeydestä.

    ja muutenkin mainio mies. olen melkoisen varma että kahviplantaasin keittiöorjat olivat
    skandinaavihienohelman mielestä erinomaisen ihailtavia tyyppejä.
    koko heidän olemassaolonsa perustui siihen kuinka hyvin he pystyivät mielistelemään bwanaa ja memsahbia että saivat pitää arvostetun duuninsa plantaasin sisätiloissa.
    kyllä siinä ihailu herää kun daamin alupaita käsin pestään ja tussu hellästi pyyhitään.
    meidänkin "palvelija" puhui seitsemää kieltä.
    juu, ja blikseenin mustat olivat palvelijoita, eikä henkilökuntaa, niin että pysytäänpäs asiassa.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Kehitysmaissa on paljon lukutaidottomia, ja niistä myös tulee lukutaidottomia (esimerkiksi lapsia).

    Outoa kyllä, lukutaito on täysin opittavissa oleva taito -lähes jokainen suomalaislapsi oppii. Kaikki Suomeen tulevat, joilla on oman kulttuurin erilainen kirjoitus, joutuvat myös opettelemaan kirjaimiston erikseen - kyrilliset, arabialaiset, kiinalaiset ja niin edelleen. Tuntuvat oppivan.

    Muslimit joutuvat joka tapauksessa jo uskontonsa vuoksi oppimaan arabiankielisen kirjoituksen - jokaisen muslimin odotetaan osaavan ainakin tärkeimmät kohdat Koraanista, ja perinteinen Koraani on arabiankielinen.

    Suullisen kulttuurin omaavat kansat - kuten esimerkiksi somalit - ovat erityisen hyviä kielen oppijoita. Suullinen perinne kasvattaa hyvämuistisia, sanarikkaita, taitavia puhujia. (Somalilapsen edellytetään oppivan ennen viidettä ikävuottaan osaavan sukunsa kaikki haarat 300 vuotta taaksepäin, ja ennen kymmenettä vuottaan 800 vuoden päähän. Tämä perinne saattaa Suomessa haalistua.)

    Luku- ja kirjoitustaito ei ole suomalaisillakaan jotakin, joka opitaan kohdussa. Vuosisatoja on aapiskirjaa päntätty kuin "Seitsemässä veljeksessä". Kun luen nykynuorten tekstejä esimerkiksi keskustelupalstoilta, alan syvästi huolestua, että Suomesta tulee lukutaidon suhteen kehitysmaa, mutta sillä ei ole mitään tekemistä maahanmuuttajien kanssa. Järkytykseni perustuu tämäntyyppisiin krijoituksiin:

    >>>kukaa lukenu timo parvelan kirjaa poika ?
    nii jos joku ois lukenu timo parvelan kirjan poika, niin kertositteko vähä juonesta =)
    Pitäs tehä tuosta semmone esitelmä luokan eessä, ja en oo lukenu koko kirjaa :l

    ">>>kukaa lukenu timo parvelan kirjaa poika ?
    nii jos joku ois lukenu timo parvelan kirjan poika, niin kertositteko vähä juonesta =)
    Pitäs tehä tuosta semmone esitelmä luokan eessä, ja en oo lukenu koko kirjaa :l"

    Oletko shäryn kuullut koskaan nopeasta internetin kirjoituksesta? Et varmaankaan. Somalit vieraanvaraisia? Oletko sattumoisin käynyt itä-hki:ssä? Ovatko he siellä vieraanvaraisia? Kirjoituksesi on täyttä huuhaata. Tietenkin on poikkeustapauksia mutta heitä on äärimmäisen vähän.

    Anyway,

    Maahanmuutto on ryssitty täysin suomessa, kuten myös muissa euroopan maissa. Ensinnäkin massa maahanmuutto on hevonkuusesta. Otetaan liikaa ihmisiä ja kaikille heistä ei voi opettaa perus asioita esim, suomen kulttuurista ja käytöstavoista. Maahanmuuttoa toki pitää olla mutta rajoitukset pitää myös olla. Sanoisin että 100-400 henkeä per vuosi olisi ihanteellinen luku. Näin kaikille voitaisiin rauhassa opettaa kieli, ja hankkia jokaiselle työpaikka ja että voisivat aloittaa normaalin elämän ILMAN KAIKENMAAILMAN TUKIA.

    Tätämenoa suomi kaatuu nopeaa vauhtia ja tulevaisuus näyttää synkältä.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    ja muutenkin mainio mies. olen melkoisen varma että kahviplantaasin keittiöorjat olivat
    skandinaavihienohelman mielestä erinomaisen ihailtavia tyyppejä.
    koko heidän olemassaolonsa perustui siihen kuinka hyvin he pystyivät mielistelemään bwanaa ja memsahbia että saivat pitää arvostetun duuninsa plantaasin sisätiloissa.
    kyllä siinä ihailu herää kun daamin alupaita käsin pestään ja tussu hellästi pyyhitään.
    meidänkin "palvelija" puhui seitsemää kieltä.
    juu, ja blikseenin mustat olivat palvelijoita, eikä henkilökuntaa, niin että pysytäänpäs asiassa.

    sitä kirjaa?

    Äänestä

  • Kiito-Orava kirjoitti:

    Kummallista ettei NIIIIN etevä kansa saa omaa maataan järjestykseen.

    Vai näyttääkö somalia sinusta valtakunnalta jota asuttaa kuvauksesi:
    "
    Somalian kulttuurissa on todella useita ihailtavia piirteitä. Vieraanvaraisuus, iloisuus, rohkeus, ylpeys - nämä ovat paremminkin luonteenominaisuuksia, mutta kulttuuria olen ihaillut somalien juhlissa, joihin minut on kutsuttu.
    "
    kaltainen kansa.

    Onko se, että somaleilla on huomattava yliedustus seksuaali- ja väkivalta rikollisuudessa mielestäsi osoitus vieraanvaraisuudesta, iloisuudesta, rohkeudesta vaiko mahdollisesti ylpeydestä.

    EI tule esiin tilastoissa eikä poliisien tiedotuksissa. Siis somalien. Ulkomaalaisten tietty yliedustus kylläkin.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    sitä kirjaa?

    täytyypä tarkistaa mitä olen menettänyt -väärinymmärtänyt- väitteeni palvelijoista pysyy,
    jos rva.blikseen kirjoittaa jotain muuta,se on ns. kirjailijan vapauksia.
    elokuvaa katsoin noin puolet,pätkittäin.
    komea pari ja mahtavia maisemia mallia hollymetsä.

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    täytyypä tarkistaa mitä olen menettänyt -väärinymmärtänyt- väitteeni palvelijoista pysyy,
    jos rva.blikseen kirjoittaa jotain muuta,se on ns. kirjailijan vapauksia.
    elokuvaa katsoin noin puolet,pätkittäin.
    komea pari ja mahtavia maisemia mallia hollymetsä.

    Paronittaren ja somalipalvelijan (ja englantilaisystävien ja heidän somalipalvelijoidensa) välit eivät olleet mitään piika ja renki -suhteita, vaan niitä voisi parhaiten kuvata feodaalisiksi vasallin ja linnanherran suhteiksi. Ja aika arvoituksellista oli, kumpi määräsi.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Paronittaren ja somalipalvelijan (ja englantilaisystävien ja heidän somalipalvelijoidensa) välit eivät olleet mitään piika ja renki -suhteita, vaan niitä voisi parhaiten kuvata feodaalisiksi vasallin ja linnanherran suhteiksi. Ja aika arvoituksellista oli, kumpi määräsi.

    se voi olla epäselvää kuka määrää, ainakin
    läheisissä suhteissa.
    tätä on steinbeck kuvannut kirjassa edenistä itään. hyvä on, mutta pelto-orjiin tämä käytäntö ei ulotu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kysynvaantaas kirjoitti:

miksi lamasuomeen otetaan pakolaisia ja muita "turvapaikanhakioita" elämään veronmaksajien rahoilla?
Tällähetkellä pitäisi täysin keskittyä suomen asioihin, emme voi kustantaa koko maailman ihmisten sotia. Sotikoon omissa maissaan, ei irakin, afrikan sodat ja terroristit kuulu suomelle!
Jos saavat rauhan aikaiseksi niin toki sitten voidaan tukea jos ylimääräistä rahaa on ja jos joku haluaa maksaa nii toki omista rahoistaan saa maksaa.
Eikö maahanmuuttoasioista pitäisi järjestää kansanäänestys? Eduskunnassa pitäisi olla kansanedustajia mutta mitä kansaa edustaa esim Astrid Thors? Hänen politikkaa ei edusta ainakaan suomen kansaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu