Vanhurskaus

virsu

"Uskon kautta vanhurskaaksi tuleminen on adventtisanoman tärkein totuus.
Aina kun tätä sanomaa julistetaan,vihollinen
nostaa sitä vastaan vastustuksen tai mikä vielä
vaarallisempaa, hän johtaa väärään vanhurskausjulistukseen...on kaksi vaaraa:
1.poiketaan pois uskon tieltä ihmistekojen tielle.
2.omistetaan "typistetty"uskon vanhurskauden sanoma, joka johtaa laittomuuteen.


Alkuseurakunta taisteli näillä molemmilla linjoilla.
Toisaalta taisteltiin juutalaista lakiuskontoa vastaan ja myös voimakasta antinomistista, lakia
hylkäävää suuntaa vastaan.
Lopulta mentiin niin pitkälle, että seurakuntaan
tuli Bileamin oppi, jonka mukaan synti ei voi vahingoittaa armon alla olevaa ihmistä ja ihmiselle riittää ihmeelliset kokemukset ja
hengelliset syvyydet, jotka kuitenkin ovat
Jumalan silmissä Saatanan syvyyksiä.

Uskonpuhdistuksen aikaan Luther taisteli voimakkaasti tekojen uskoa vastaan, kunnes hän
löysi tuon helmen, että ihminen vanhurskautetaan
uskon kautta ilman lain tekoja.
Mutta kohta vihollinen toi hänelle uuden taistelukohteen.
Luterilaisten omista riveistä nousi niitä, jotka sanoivat, että laki kuuluu raastupaan."
Näin O.Rouhe kirjassaan"Mies hengen virrassa" joka
käsittelee A.Arasolan elämää ja sanomaa.

Meille adventisteille ainakin on selvää, että
muuta perustusta ei pelastukselle voida asettaa
kuin usko Kristuksen vanhurskauteen.Muuta nimeä ei
ihmisille ole annettu, jossa voi pelastua.
Voimakas lain ja parannuksen teon julistaminen
EI johdu siitä, että me uskoisimme teoilla pelastuvamme, vaan siitä, että näinä aikoina on
laittomuus päässyt valtaan kristittyjen keskuudessa.Siitä syystä on korostettava
parannuksen ja lain pysyvyyttä.
Aina esiintyy ihmisiä, jotka sanovat, että kymmenellä käskyllä ja varsinkaan sapattikäskyllä ei ole enää mitään merkitystä.Nämä syyttävät muita siitä, että nämä muka yrittävät tulla teoillaan tai sapatinpitämisellään autuaiksi.
Asiahan ei ole niin vaan yksin Kristus Jeesus voi
pelastaa.

Vielä lisää kirjasta:
"Jeesus alkaa ennustuksen lopun ajasta sanoilla.
Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä.Eksytyksen
päävirtaukset ovat: Nousee vääriä kristuksia.
Laittomuus pääsee valtaan.Esiintyy vääriä tunnustekoja ja ihmeitä.Esiintyy väärää Jeesuksen tulemisen julistusta.
Nämä harhat ovat sen luontoisia, että ne saattavat
eksyttää valitutkin, jos mahdollista.
Kaikkein suurimmassa eksymisvaarassa on henkilö,
joka tuntee ettei hänen tilansa ole tyydyttävä...
Tuo tila voi johtaa siihen, että lähtee etsimään apua mistä tahansa.Vihollisen menettelytapoihin
on aina kuulunut pitää ihmistä joko jäässä tai tulessa, siis joko välinpitämättömänä tai fanaatikkona, koska nuo molemmat tuottavat tuhoa
Jumalan asialle.

On kahdenlaista vapautta:lihan vapautta ja Hengen
vapautta.
Lihan vapaus on vapautta tehdä lihan mielen mukaan.
Ihmiset, jotka eivät ole tahtoneet luopua synneistä,tervehtivät iloiten sanomaa, jonka
mukaan kristillinen vapaus on samaa kuin vatsan
palvominen ja mielitekojensa noudattaminen."

10

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hirvas

      joilla on Jumalan Henki, he ovat vanhurskaita, eikä vanhurskaat tarvitse mitään lakeja. He ovat yhtä Jumalan Hengen kanssa.

      2.Kor.3:14-18

      14 Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.
      15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
      16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.
      17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
      18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

      Näin on totuus, te ette vielä tunne sitä.

      • virsu

        Vanhurskas on elävä uskosta.
        Oikeat Jumalan lapset tuntevat toisensa
        siitä Hengestä, joka heissä on.
        Sinäkin varmasti uskot Jeesukseen,
        Ja uskot myös Jumalaan, mutta uskotko JUMALAA.
        Uskossa ja uskossa on tietty ero.


      • on pasmat menneet sekaisin

        ei se että ihminen vanhurskautetaan uskosta tarkoita että Jumalan laki poistettaisiin tai tehtäisiin mitättömäksi millään tavalla.

        Jokainen joka ei täytä Jumalan lakia on kuoleman oma - uskovainen nojaa Jeesukseen ja pyytää että Jumalan pojan kuolema laskettaisiin hänen syntiensä korvaukseksi ja kuolemakseen.

        Ei siten että Jumalan käskyt poistettaisiin ja Jumalan tahto siten ei enää olisikaan maailman kaikkeuden laki, vaan siten, että koska poika täytti Jumalan lain, mutta kärsi lainrikkojalle oikeudenmukaisen kuoeman (syytömänä), uskova pyytää Jumalalta että Jumala laskisi poikansa kuoleman hänen syntiensä maksuksi, hänen kuolemakseen.

        Onko tämä niin vaikeaa?


      • hirvas
        virsu kirjoitti:

        Vanhurskas on elävä uskosta.
        Oikeat Jumalan lapset tuntevat toisensa
        siitä Hengestä, joka heissä on.
        Sinäkin varmasti uskot Jeesukseen,
        Ja uskot myös Jumalaan, mutta uskotko JUMALAA.
        Uskossa ja uskossa on tietty ero.

        siihen sanaan, minkä Jeesus julisti. Jokainen SANA mitä Hän julisti, tuli suoraan Isältä. Jeesus ei puhunut koskaan itsestään.

        Minä uskon, mitä sana todistaa.

        Room. 8:33
        Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

        Pystyykö kukaan muu vanhurskauttamaan kuin Jumala, ei pysty. Siksipä ne, joille Jumala on antanut Hengen, heidät on vanhurskautettu, eivätkä he enää ole minkään lain alaisia, koska he ovat osa Jumalaa. Ja Isä Jumala ei tarvitse lakia, ja sen takia sitä tarvitse nekään, joilla on Jumalan Henki.


      • hirvas
        on pasmat menneet sekaisin kirjoitti:

        ei se että ihminen vanhurskautetaan uskosta tarkoita että Jumalan laki poistettaisiin tai tehtäisiin mitättömäksi millään tavalla.

        Jokainen joka ei täytä Jumalan lakia on kuoleman oma - uskovainen nojaa Jeesukseen ja pyytää että Jumalan pojan kuolema laskettaisiin hänen syntiensä korvaukseksi ja kuolemakseen.

        Ei siten että Jumalan käskyt poistettaisiin ja Jumalan tahto siten ei enää olisikaan maailman kaikkeuden laki, vaan siten, että koska poika täytti Jumalan lain, mutta kärsi lainrikkojalle oikeudenmukaisen kuoeman (syytömänä), uskova pyytää Jumalalta että Jumala laskisi poikansa kuoleman hänen syntiensä maksuksi, hänen kuolemakseen.

        Onko tämä niin vaikeaa?

        Isä Jumala lakeja?


      • siitä mitä Jumalan laki On.
        hirvas kirjoitti:

        Isä Jumala lakeja?

        Näin se on:
        Jumala on ainoa elämä jolla on kuolemattomuus.
        Jumala on kuolematon, koska Hän on täydellinen elämä.
        Jumalan laki kertoo minkälainen tämä ainoa kuolematon elämä on, sen täydellisyydestä. samalla se myös kertoo miten mikään elämä voi saavuttaa kuolemattomuuden.

        Sinun täytyy katsoa Jumalan lakia ja Jumalaa toisella tavalla, on totta että Jumala haluaisi että jokainen voisi saavuttaa kuolemattomuuden mutta se on mahdollista vain Hänen yhteydessään, ei muualla. Jumalan yhteydessä vallitsee Jumalan tahto jota Jumalan laki kuvaa.

        Ymmärrätkö nyt että ei ole mahdollista poistaa Jumalan lakia, sillä se poistaisi myös Jumalan sellaisena kuin Hän on.

        Kaikki lain poistajat ovat väärässä.


      • Jumalan valituilla
        hirvas kirjoitti:

        siihen sanaan, minkä Jeesus julisti. Jokainen SANA mitä Hän julisti, tuli suoraan Isältä. Jeesus ei puhunut koskaan itsestään.

        Minä uskon, mitä sana todistaa.

        Room. 8:33
        Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala on se, joka vanhurskauttaa.

        Pystyykö kukaan muu vanhurskauttamaan kuin Jumala, ei pysty. Siksipä ne, joille Jumala on antanut Hengen, heidät on vanhurskautettu, eivätkä he enää ole minkään lain alaisia, koska he ovat osa Jumalaa. Ja Isä Jumala ei tarvitse lakia, ja sen takia sitä tarvitse nekään, joilla on Jumalan Henki.

        Jumalan lain poistajia? Eivät he ole oikealla asialla. Ei ole sama mihin uskoo, ei sen joka ei halua/jaksa tutustua Jumalan Sanaan pidä ryhtyä opettajaksi, sillä opettamalla väärin Jumalan tahdosta vetää ihminen päälleen ties kuinka suuren rangaistuksen.


      • hirvas
        siitä mitä Jumalan laki On. kirjoitti:

        Näin se on:
        Jumala on ainoa elämä jolla on kuolemattomuus.
        Jumala on kuolematon, koska Hän on täydellinen elämä.
        Jumalan laki kertoo minkälainen tämä ainoa kuolematon elämä on, sen täydellisyydestä. samalla se myös kertoo miten mikään elämä voi saavuttaa kuolemattomuuden.

        Sinun täytyy katsoa Jumalan lakia ja Jumalaa toisella tavalla, on totta että Jumala haluaisi että jokainen voisi saavuttaa kuolemattomuuden mutta se on mahdollista vain Hänen yhteydessään, ei muualla. Jumalan yhteydessä vallitsee Jumalan tahto jota Jumalan laki kuvaa.

        Ymmärrätkö nyt että ei ole mahdollista poistaa Jumalan lakia, sillä se poistaisi myös Jumalan sellaisena kuin Hän on.

        Kaikki lain poistajat ovat väärässä.

        mitä tarkoittaa iankaikkinen elämä?


      • hirvas
        Jumalan valituilla kirjoitti:

        Jumalan lain poistajia? Eivät he ole oikealla asialla. Ei ole sama mihin uskoo, ei sen joka ei halua/jaksa tutustua Jumalan Sanaan pidä ryhtyä opettajaksi, sillä opettamalla väärin Jumalan tahdosta vetää ihminen päälleen ties kuinka suuren rangaistuksen.

        tarkoittaa Jumalan lapsi?


      • tarkoittaa
        hirvas kirjoitti:

        mitä tarkoittaa iankaikkinen elämä?

        ettei koskaan kuole/tuhoudu/lakkaa elämästä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      92
      5931
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      93
      3001
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2790
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      25
      2046
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1047
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1018
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      950
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      754
    Aihe