Holokaustin kieltäminen

Ihmettelijä Turusta

Miten on mahdollista, että kirkko tai esimerkiksi Saksan valtio voi PAKOTTAA yksittäisen ihmisen uskomaan historiallisen faktan kuin dogmin? Jos epäilen, että Suomi itsenäistyikin vuonna 1916, laitetaanko minut kohta vankilaan Suomessa? Tai jos menen Saksaan ja sanon, että juutalaisia kuoli keskitysleireissä 5 999 999 kpl, joudunko linnaan? Perversseintä nykymenossa on että Jeesuksen jumaluutta, neitseellistä syntymää ja jopa Jumalan olemassaoloa saa epäillä ihan rauhassa; siitä palkitaan arvonimellä teologi. Yksi historiallinen fakta pitää sen sijaan kaikkien uskoa, vaikka olisi pää kuinka sekaisin. Kummalliseksi on maailma mennyt.

3

398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Sitäkin kummempi tuo juttu on, kun ottaa huomioon, että katolinen kirkko on AINA ennen ollut juutalaisvastainen, ja että II ms.:n aikana se tuki natseja, ja että paavi kuului Hitler-jugendiin!

      • Pasi Toivonen

        Katoliset eivät ole sen enempää juutalaisvastaisia kuin muutkaan. Kirkolla on käsittääkseni hyvät suhteet juutalaisiin nykyään.

        Toisen maailmansodan alla saksalaiset nuoret kuuluivat diktaattorin määräyksellä Hitlerin nuorisojärjestöön, joten on aika idioottimaista käyttää sitä lyömäaseena paavia vastaan.

        Kolmannen valtakunnan asiat ovat arka paikka saksalaisille. He ovat kantaneet syyllisyyden perintöä jo ihan tarpeeksi. Juutalaisten tuho ei ollut kaikkien tiedossa aikanaan, mutta aika ilmeistä kaikille oli, että ihmisille jotain tapahtui. Piispaksi ei pitäisi päästä katolisessa kirkossa kieltämällä tällaiset asiat. Tuskin juutalaiset avaruuteen lähtivät...

        Vatikaanille sattui huolimattomuus asian käsittelyssä. Toisaalta ehtoollisyhteys ei voi olla kiinni historiallisista tulkinnoista. Tapauksessa olisi riittänyt, että ekskommunikaatio olisi purettu, mutta piispan virka otettu pois. Se olisi ratkaisu vieläkin, ratkaiosu, joka toisi rauhan kaikille.

      • Epäselvää
        Pasi Toivonen kirjoitti:

        Piispaksi ei pitäisi päästä katolisessa kirkossa kieltämällä tällaiset asiat. Tuskin juutalaiset avaruuteen lähtivät...

        Vatikaanille sattui huolimattomuus asian käsittelyssä. Toisaalta ehtoollisyhteys ei voi olla kiinni historiallisista tulkinnoista. Tapauksessa olisi riittänyt, että ekskommunikaatio olisi purettu, mutta piispan virka otettu pois.

        Kyseisen hepun (Richard Williamson) piispuushan ei ole laillinen eli hän ei siis oikeastaan ole katolinen piispa. Hän on ilmeisesti "piispa" jossain omassa skismaattisessa organisaatiossaan. Näin olen itse ymmärtänyt. Korjatkoon joku paremmin asiaatunteva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe