Kirkkomme vaatii ja odottaa talkootyötä aika yleisesti. Siitä ei useinkaan makseta edes kulukorvausta. Kuitenkin talkootyö tapahtuu usein papin valvovan katseen alla eikä kiitosta heru. Kannettava taakka tai vastuu vaihtelee, mutta voisi toivoa edes kristillistä kohtelua. Nut se on monasti liian ortodoksista, kun papit kuvittelevat olevansa pikku paaveja.
Talkootyössä
Palkatta.
9789
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kun alaikäisiä lapsia käytetään tähän ilmaiseen työskentelyyn. Kysymättä vanhemmilta lupaa.
huomenna lopettaa ilmainen talkootyö, samoin kannattaa lapset jättää kotiin,itse asiassa parempi kun ette tule muuta kuin rivijäsenenä kirkkoon,miksi kärsiä asiasta kun ei ole pakko.Jos kiitosta odottaa ei toimi rakkaudella.
Et näy ymmärtävän luettua tekstiä. Rahasta eivät asiat ole kiinni. Enemmän moni asia hiertää ymmärtämyksestä ja lähimmäisyydestä. Kyllä näitä voi odottaa myös seurakunnan papilta. Määritelmäsi rakkaudella toimimisesta on aika erikoinen. Siis rakkautta on kääntää jatkuvasti toinen poski ja se on vain seurakuntalaisen tehtävä.
Jos noin ikävänä asian koet, niin puhu asiasta suoraan äläkä mustamaalaa selän takana kerjäämässä marttyyripisteitä.
Kukaan ei pakota. Ellet halua, älä mene. Yksinkertaista.
Jos mielestäsi väärinkäytöksiä tapahtuu, niin kerro asiasta suoraan vastuussa oleville. Yksinkertaista.
Kristillinen elämänsisältö ja sen ylläpito jääkin seurakuntalaisen varaan. Toisaalta olet oikeassa
pääkohdassa, ´´Jos te olette vaiti, niin kivetkin huutavat´´. Vapaa muistinvarainen lainaus. Erikoista vastauksessa on se, ettei kysymyksessä ole varsinainen synti vaan mustamaalaus. Jotenkin aistin tässä sen, että olet pappi, etkä seurakuntalainen. Ymmärrät asian tältä suunnalta.
pitäs olla tähän aikaan jossain muualla, ku tietsikalla?
olevan muualla tuohon aikaan.
katsot lapseksi? Ainakin meidän seurakunnassa on vanhemmilta lupa, mikäli esim. poikalapsi haluaa pikkuponomariksi. Se taas ei ole "työtä" vaan Jumalan palvelemista. Samoin meillä kyllä maksetaan esim. matkakorvauksia, jos sellaisia tulee ja haluaa laskuttaa, minä en ole toistaiseksi laskuttanut, vaikka teen 3-5 päivänä viikosta varsin vastuullista vapaaehtoistyötä. Se on minun tapani palvella.
Älkää aina valittako, vaan olkaa kiitollisia siitä, että voitte tehdä jotain kirkkonne ja seurakuntanne hyväksi; otan minäkin erilleen yhden raamatunlauseen: "minkä te teette yhdelle näistä pienimmistä, sen te teette minulle", muistaakseni Jeesus sanoi näin! Palvellaan siis iloisin mielin aina kun voidaan!
Näin jälkikäteen huomattuna kiitos hyvästä naurutuokiosta.
Väärä sukupuoli (papiksi), ja kotona oltiin ihan lääkärin käskystä. Täys maallikko olen.
Talkootöitä on tehty kaikenlaisia, eikä ole ikinä (ennen tätä palstaa) tullut mieleenkään alkaa asiasta haloota nostamaan.
Edelleen: ellet halua vapaaehtois- tai auttamistyötä talkooperiaatteella tehdä, niin älä mene. Piste. Ja lopeta vinkuminen.