Heko heko, voi voi, säälittävää. SK6/2009 Oikein iso juttu! Jutussa kerrottiin HAAPIOsta, mutta kuvissa oli ilmiselvä lautavene. Sitten piti pahat arvelut mielessä katsoa toimittajaa - ja kas kummaa se oli nainen (Susan Heikkinen). Valitettavasti lähes aina kun törmää vastaaviin pseudotieteellisiin juttuihin, voi yleensä löytää naisen kirjoittajana. Miksi sotkeennutte asioihin joista ette mitään tajua?
Kerrottakoon nyt naisille ja muillekin tietämättömille, että haapio on YHDESTÄ HAAPAPUUSTA kovertamalla ja kuumentamalla levitetty ja sitten tervattu vene. SE EI OLE LAUTAVENE
Feministeille ehkä yks hailee, mutta asiaa tunteville tosi alkeellinen moka
Kerrottakoon nyt naisille ja muillekin tietämättömille, että haapio on YHDESTÄ HAAPAPUUSTA kovertamalla ja kuumentamalla levitetty ja sitten tervattu vene. SE EI OLE LAUTAVENE
Feministeille ehkä yks hailee, mutta asiaa tunteville tosi alkeellinen moka
Vastaukset 23
Vanhimmat
Aika surkeeta toimittamista. Potkut pitäis Ruokasen antaa tollasesta möllimisestä. Jotenkin olen luottanut tilajana Suomen Kuvalehteen
Mitä Susan Heikkinen kertoi jutussa feminismistään? Oikeinko on tunnustuksellinen tapaus?
Hauskaa, että tunnet haapion ja tokihan se täytyy rientää kertomaan äidille. Tai vähintään fem-palstalle, olemme ikäänkuin "äitejä" joillekin. Meille kiukutellaan, meille itketään, ruikutetaan, ruinataan. Ja ylvästellään, kun tietää jotain, mitä joku toinen ei.
Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempi. Jos me alkaisimme postaamaan tänne kaikki lehdissä havaitsemamme virheet, tai pelkästään vain miestoimittajien tekemät mokat, niin nousisi Fem kirkkaasti ykköseksi, palstojen palstaksi, aktiivisimmaksi ikinä.
Onko Soh-vi enää impiö? Impiöhän on yksiosainen ja koskematon keho.
Hesari otsikoi kakkosartikkelin tänään muistaakseni että "Tasa-arvo ei ole sukupuolikysymys". Kirjoituksessa todettiin, että sukupuolten välistä keskustelua käydään poteroihin kaivautuneina.
Niinhän se just on! Hesarin pääkirjoitustoimittajat ovat ilmi selvästi tutustuneet tähän Suomi24:n feminismipalstaan.
Jotka ovat perinteisesti olleet miesten. Tulkaa vaan, mutta tietämättömänä ei pidä yrittää olla mies - kertoa asoista joita ei tunne kunnolla tms. ja vaatia sitten esim samaa palkkaa tai kohtelua. Pahemmat haukut olisi saanut mies joka nimittelee lautavenettä haapioksi
Vielä pahemmat haukut olisi saanut mies, joka nimittää impiötä neitsyeksi.
Odotinkin, tuleeko tästä kommenttia. Aamusella Hesaria lukiessa voihkaisin, herra pääkirjoitustoimittaja paljastaa epäloogisuutensa kaikessa hesarihumaanisuudessaan. Tasa-arvo on nimenomaan MYÖS sukupuolikysymys, mutta tasa-arvo ei ole pelkästään vain sukupuolikysymys. Tasa-arvon puutetta on monen muunkin ulottuvuuden suhteen, kuin sp.näkökulman. Sp tosin koskee KOKO väestöä eli ei ihan mitätön juttu.
Laitettuaan viisaan otsikkonsa herra päätoimittaja sitten käsittelee täysin sp.näkökulmasta tasa-arvoa, tällä kertaa miesnäkökulmasta. Herran epäjohdonmukaisuus olisi huvittavaa, ellei se olisi niinkin pinnallisen yleistä.
Lasten huoltajuusvastuun jakautumista sp:n perusteella vinoutuneesti hra p.toimittaja käsittelee matemaattisena tasa-arvokysymyksenä, kuten Malmi ja f-palstan miehet. Raadollinen lähestymisote. Oikea ote olisi kai kaiken humaaniuden ja järjen mukaan lapsen edun lähtökohta, ei tasajako vanhempien kesken.
Kun ensin selitetään miesten olevan selvästi enemmistönä alkoholistien, asunnottomien, väkivaltaisten, rikollisten, vankien jne. keskuudessa, niin pitäisi päätoimittajallekin olla selvää, ettei niille voi antaa lapsia erotapauksissa. Sitten on merkittävän kokoinen osuus miehistä sellaisia, jotka pystyisivät huolehtimaan lapsista, mutta eivät halua sitä tehdä.
Yllä olevasta voi kuka tahansa looginen ihminen päätellä, että huoltajuutta haluavien kunnollisten miesten osuus on merkittävästi pienempi, kuin vastaavien naisten osuus. Jos kaikki huoltajuusratkaisut pitäisi jakaa tasan isien ja äitien kesken, pitäisi kunnollisille vastuullisille isille myöntää huoltajuus reippaasti useammin, kuin samanlaisille äideille. Se ei voi olla oikein. Kunnollisten ja kelpoisten vanhempien kesken sen sijaan keskimääräinen 50/50-jakautinen olisi luontevaa.
Kuten olen täällä vastikään kirjoittanut, suurin osa "miesten syrjinnäksi" suurpiirteisesti kutsutusta syrjäytymisestä EI ole aktiivista sukupuoleen kohdistuvaa syrjimistä ulkopuoliselta taholta eli ei ole sp.tasa-arvokysymys, vaan muu sosiaalisen, terveydenhoidollisen, psyykkisen yms. avun tarve. Inhimillisesti tärkeitä tuentarpeita sinänsä, ei kukaan sitä kiistä.
Sp.tasa-arvo-ongelma on kyseessä silloin, kun jompaa kumpaa sukupuolta suositaan tai syrjitään nimenomaan sukupuolen takia, muu syrjintä ei ole sp.tasa-arvoasiaa. Tasa-arvon vastaista sekin syrjintä on, jos se todella on syrjintää eikä omaehtoista toimintaa, mutta ei siis sp.syrjintää.
" Jos me alkaisimme postaamaan tänne kaikki lehdissä havaitsemamme virheet, tai pelkästään vain miestoimittajien tekemät mokat, niin nousisi Fem kirkkaasti ykköseksi, palstojen palstaksi, aktiivisimmaksi ikinä." No, anna mennä, ala kertoa kun kerran niin suus vaahdossa vouhotat. Vuodata kaikki mitä löytyy, minä haastan sinut. Kovasti puhetta, vähän todisteita, joten kerro kaikki. Jos ei ala kuulua, niin me kaikki tiedämme, että olet pelkkä tyhjän vouhottaja.
Ja tuon haapio-tiedon ihmiset (tai ainakin näköjään me miehet) oppivat jo ala-asteella.
Ehkä siellä heinähattuhen pöndellä opetetaan?
Mä oon käyny skolen täällä stadissa, enkä mä ole ala-asteilla tai muutenkaan koskaan törmännyt tuohon haapio -sanaan.
Täällä stadissa puuveneiden suurin käyttökohde on juhannuskokot. Muuhun käyttötarkoitukseen ei sieltä sudetti-Suomesta tuoduista puuveneistä ole.
Varsinkin helsinkiläisten naisten yleistietous on lähes nolla. Heille maailman tärkeimpiä asioita ovat: rakennekynnet, hiusten pidennyskikat ja nuorena hoikkana pysyminen. Noin 25 vuotta täytettyään keskivero hesalainen nainen pulskistuu Venäjän maatuskojen mittoihin. She gives up. Ruhon paino nousee ja yleistiedon taso laskee entisestään.
Kun sä et kyennyt kumoamaan ed. viestiä niin sun piti sitten alkaa arvostelemaan naisia.
Pysy vain siellä pöndellä, peräkammarin poika! ;D
Opettele sanomaan bönde, tekostadilainen.
miesten mokathan johtuvat inhimillisistä erehdyksistä, joita sattuu aina silloin tällöin kaikille, ihan ymmärrettävää. Naisten mokat taas johtuvat naisen sukupuolesta.
stadia sinäkin asut?
http://sanakirja.hakkeri.net/slangi/
Se nyt on bönde, sanoo sanakirjanne mitä sanoo. Rehupuntin kielikorva ei voi eroa ymmärtää, joten teille se voi yhtä hyvin ollakin pönde. Tai pönte.
Se on stadilaisten tekemä sanakirja.
Sellaisten stadilaisten, jotka oli stadilaisia jo silloin, kun sä olit vasta alkulima sun faijas kasseissa ja sun faijas lätkytti kädellään omaa paskaansa lattialla. :D
http://www.urbaanisanakirja.com/word/bonde/1617/
Tiukkaa flöittii stikkaat. Sun kandee varmaa alkaa skrivaa omaa landebuugistadilaisten jurbasanakirjaa.
Mukava lukea järjen ääntä täällä kaiken sovinistisen sonnan keskellä.
Ihanko kolmannen polven? Perusporukka joka maalta on tullut on aina ollut sitä "huonointa ainesta", joka ei ole maalla perjännyt. Tiedän omasta kokemuksesta - Sorry vaan. Päättele tästä oma osasi ja osaamisesi, jos kykenet.
että haapion kuvaa ei olisi ollut saatavilla? Joku kuva piti laittaa ja laitettiin tavallinen vene. Ei tietenkään käynyt, koska naisen haukkuminenhan on pääasia. Mistä vain saa kiinni, niin heti julki feminismipalstalla. Idiootit.
tajuaa, että jos ei oikeaa kuvaa ole, niin EI LAITETA kuvaa. Ilmeisesti teidän feminazien logiikalla kuvaan olisi käynyt vaikkapa valtameriristeilijä tahi lentotukialus.
Ja toki, tämäkin oli vain selkeästi suunniteltu hyökkäys maailman naisia vastaan, eikö niin?