Kaukopartiot

Toki tiedän Suomalaisen kaukopartion eettisistä säännöistä, mutta...
Löytyy lukemattomia NL:n kaukopartioiden ja desanttien tekemistä tihutöistä, joista selviää, että siviilit olivat ns. "helppoa saalista".
Edelleen silti ihmettelen, miksi kumpikaan osapuoli ei pyrkinyt kesäkuumalla sytyttämään maasto - metsäpaloja.

Misi kirjoitti:

Toki tiedän Suomalaisen kaukopartion eettisistä säännöistä, mutta...
Löytyy lukemattomia NL:n kaukopartioiden ja desanttien tekemistä tihutöistä, joista selviää, että siviilit olivat ns. "helppoa saalista".
Edelleen silti ihmettelen, miksi kumpikaan osapuoli ei pyrkinyt kesäkuumalla sytyttämään maasto - metsäpaloja.

Lue lisää

Kaukopartiot, siis nimenomaan ne päämajan kaukopartiot, olivat strategisen tiedustelun yksiköitä. Niiden ei pitänytkään tulla ilmi ja vain aniharvoin ne osallistuivat tuhoamistehtäviin. Silloinkin yleensä liitettyinä muihin sissiporukoihin.
Metsäpalon sytyttäminen voi tuntua hyvältä idealta siellä kotisohvalla, mutta jokainen sellaisen nähnyt tietää ettei sitä voi tehdä kovinkaan hallitusti. "Hyvissä olosuhteissa" palo leviää nopeammin kuin Usein Bolt kilparadalla, joten siinä kävisi helposti ohraisesti.
Mitä kaikkea partiot tekivät, sitä emme varmuudella koskaan saa tietää. Eräs kaukopartiojohtajana toiminut mies sanoi isälleni 80-luvulla: Kaikkea ei olla kerrottu, eikä tulla kertomaankaan.

" Kaukopartioiden tehtävä ei ole ollut tehdä "tihutöitä", ne eivät ole toimineen partisaanien tapaan. "

Kaikki kaukopartiotoiminta tuli palvella ja liittyä rintamajoukkojen toimintaan niitä helpottavasti. Jokaisen partion tehtävään kuului selustan ja kohteiden tiedustelu, ennen havaittujen tietojen tarkistus, liikenteen tiedustelu. Vihollisen häirintätehtävät, merkittävien liikenneyhteyksien, komentopaikkojen, huoltokeskusten ja yhteyksien tuhoaminen.

http://www.pohjanviestikilta.fi/kaukopartio/d_kaukopartio1939-1944.htm

Petrovski Jamin huoltokeskuksen tuhoamisretki

Kaukopartiotoimintamme suurimpana yksittäisenä tehtävänä pidetään Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen matkaa 8. helmikuuta - 16. helmikuuta 1942 Petrovski Jamin (Petrovo Jamin) kylään, jossa sijaitsi merkittävä, koko Äänislahden aluetta palveleva huoltokeskus.

Tammikuussa oli Puutoisten (Puudoži) lähellä saatu vanki, joka kykeni kertomaan Uikujärven eteläpäässä sijainneesta huoltokeskuksesta runsaasti yksityiskohtia, joiden pohjalta päädyttiin huoltokeskuksen tuhoamisretken suunnitteluun.

Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen retkeen osallistui neljä 25-miehistä joukkuetta. Puolet joukosta oli päämajan kaukopartiomiehiä Osasto Kuismasesta ja Osasto Marttinasta. Heidän lisäkseen joukkoon kuului Vahvennetun jääkäriprikaatin eli Osasto Laguksen miehiä. Komennuskuntaa johti luutnantti Ilmari Honkanen.

Retken tuloksensa Petrovski Jamin huoltokeskus tuhottiin jokseenkin kokonaan. Omia tappioita osastolle tuli viisi kaatunutta ja kuusi haavoittunutta. Lisäksi kolme miestä sai lieviä vammoja.[21]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaukopartiotoiminta

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Honkanen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Suoranta

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/TietoP/kaukopartio/vihollisen_huoltokeskusta_tuhoam.htm

tihutöitäkin kirjoitti:

" Kaukopartioiden tehtävä ei ole ollut tehdä "tihutöitä", ne eivät ole toimineen partisaanien tapaan. "

Kaikki kaukopartiotoiminta tuli palvella ja liittyä rintamajoukkojen toimintaan niitä helpottavasti. Jokaisen partion tehtävään kuului selustan ja kohteiden tiedustelu, ennen havaittujen tietojen tarkistus, liikenteen tiedustelu. Vihollisen häirintätehtävät, merkittävien liikenneyhteyksien, komentopaikkojen, huoltokeskusten ja yhteyksien tuhoaminen.

http://www.pohjanviestikilta.fi/kaukopartio/d_kaukopartio1939-1944.htm

Petrovski Jamin huoltokeskuksen tuhoamisretki

Kaukopartiotoimintamme suurimpana yksittäisenä tehtävänä pidetään Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen matkaa 8. helmikuuta - 16. helmikuuta 1942 Petrovski Jamin (Petrovo Jamin) kylään, jossa sijaitsi merkittävä, koko Äänislahden aluetta palveleva huoltokeskus.

Tammikuussa oli Puutoisten (Puudoži) lähellä saatu vanki, joka kykeni kertomaan Uikujärven eteläpäässä sijainneesta huoltokeskuksesta runsaasti yksityiskohtia, joiden pohjalta päädyttiin huoltokeskuksen tuhoamisretken suunnitteluun.

Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen retkeen osallistui neljä 25-miehistä joukkuetta. Puolet joukosta oli päämajan kaukopartiomiehiä Osasto Kuismasesta ja Osasto Marttinasta. Heidän lisäkseen joukkoon kuului Vahvennetun jääkäriprikaatin eli Osasto Laguksen miehiä. Komennuskuntaa johti luutnantti Ilmari Honkanen.

Retken tuloksensa Petrovski Jamin huoltokeskus tuhottiin jokseenkin kokonaan. Omia tappioita osastolle tuli viisi kaatunutta ja kuusi haavoittunutta. Lisäksi kolme miestä sai lieviä vammoja.[21]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaukopartiotoiminta

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Honkanen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Suoranta

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/TietoP/kaukopartio/vihollisen_huoltokeskusta_tuhoam.htm

Lue lisää

Minkähänlaiset tappiot tuollaisesta rynnäköstä aiheutui siviileille?

tihutöitäkin kirjoitti:

" Kaukopartioiden tehtävä ei ole ollut tehdä "tihutöitä", ne eivät ole toimineen partisaanien tapaan. "

Kaikki kaukopartiotoiminta tuli palvella ja liittyä rintamajoukkojen toimintaan niitä helpottavasti. Jokaisen partion tehtävään kuului selustan ja kohteiden tiedustelu, ennen havaittujen tietojen tarkistus, liikenteen tiedustelu. Vihollisen häirintätehtävät, merkittävien liikenneyhteyksien, komentopaikkojen, huoltokeskusten ja yhteyksien tuhoaminen.

http://www.pohjanviestikilta.fi/kaukopartio/d_kaukopartio1939-1944.htm

Petrovski Jamin huoltokeskuksen tuhoamisretki

Kaukopartiotoimintamme suurimpana yksittäisenä tehtävänä pidetään Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen matkaa 8. helmikuuta - 16. helmikuuta 1942 Petrovski Jamin (Petrovo Jamin) kylään, jossa sijaitsi merkittävä, koko Äänislahden aluetta palveleva huoltokeskus.

Tammikuussa oli Puutoisten (Puudoži) lähellä saatu vanki, joka kykeni kertomaan Uikujärven eteläpäässä sijainneesta huoltokeskuksesta runsaasti yksityiskohtia, joiden pohjalta päädyttiin huoltokeskuksen tuhoamisretken suunnitteluun.

Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen retkeen osallistui neljä 25-miehistä joukkuetta. Puolet joukosta oli päämajan kaukopartiomiehiä Osasto Kuismasesta ja Osasto Marttinasta. Heidän lisäkseen joukkoon kuului Vahvennetun jääkäriprikaatin eli Osasto Laguksen miehiä. Komennuskuntaa johti luutnantti Ilmari Honkanen.

Retken tuloksensa Petrovski Jamin huoltokeskus tuhottiin jokseenkin kokonaan. Omia tappioita osastolle tuli viisi kaatunutta ja kuusi haavoittunutta. Lisäksi kolme miestä sai lieviä vammoja.[21]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaukopartiotoiminta

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Honkanen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Suoranta

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/TietoP/kaukopartio/vihollisen_huoltokeskusta_tuhoam.htm

Lue lisää

Pitää kysyä Petrovski Jamin operaatiosta Pudosissa asuvalta venäläiseltä tuttavaltani. Hän asui sodan aikana Pudosissa, tosin hän oli liian nuori sotatoimiin. Hän oli "sotilaspoika" kaupungissa.
Neuvostoliitossa järjestettiin sotilaspoikaosastoja vartiointiin ja siviilityöhön suomalaisen mallin mukaan. Meillähän toimii edelleen sotilaspoikayhdistys.

Venäläinen tuttavani oli vartiossa Pudosissa ja Äänisen järvellä. Suomalaiset yksiköt tekivät tihutöitä Petroskoin ja Itä-Karjalan miehityksen aikana jäätyneen Äänisen yli esimerkiksi Pudosiin. Myös Äänisen pohjoisosan niemistä ja saarista kahakoitiin melkoisesti. Muistan lukeneeni padon räjäyttämisestä Pudosissa. Se ei liity Stalinin kanavan padon räjäyttämiseen. Se on eri asia.

Nykyään tuttavani on vanha mies, hänellä on datsa Pudosissa. Hän viljelee perunaa pikkupalstallaan ja viettää kesät siellä. Hän asuu Petroskoissa talvet. Jostain syystä hän osaa edelleen hieman suomea.

tihutöitäkin kirjoitti:

" Kaukopartioiden tehtävä ei ole ollut tehdä "tihutöitä", ne eivät ole toimineen partisaanien tapaan. "

Kaikki kaukopartiotoiminta tuli palvella ja liittyä rintamajoukkojen toimintaan niitä helpottavasti. Jokaisen partion tehtävään kuului selustan ja kohteiden tiedustelu, ennen havaittujen tietojen tarkistus, liikenteen tiedustelu. Vihollisen häirintätehtävät, merkittävien liikenneyhteyksien, komentopaikkojen, huoltokeskusten ja yhteyksien tuhoaminen.

http://www.pohjanviestikilta.fi/kaukopartio/d_kaukopartio1939-1944.htm

Petrovski Jamin huoltokeskuksen tuhoamisretki

Kaukopartiotoimintamme suurimpana yksittäisenä tehtävänä pidetään Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen matkaa 8. helmikuuta - 16. helmikuuta 1942 Petrovski Jamin (Petrovo Jamin) kylään, jossa sijaitsi merkittävä, koko Äänislahden aluetta palveleva huoltokeskus.

Tammikuussa oli Puutoisten (Puudoži) lähellä saatu vanki, joka kykeni kertomaan Uikujärven eteläpäässä sijainneesta huoltokeskuksesta runsaasti yksityiskohtia, joiden pohjalta päädyttiin huoltokeskuksen tuhoamisretken suunnitteluun.

Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen retkeen osallistui neljä 25-miehistä joukkuetta. Puolet joukosta oli päämajan kaukopartiomiehiä Osasto Kuismasesta ja Osasto Marttinasta. Heidän lisäkseen joukkoon kuului Vahvennetun jääkäriprikaatin eli Osasto Laguksen miehiä. Komennuskuntaa johti luutnantti Ilmari Honkanen.

Retken tuloksensa Petrovski Jamin huoltokeskus tuhottiin jokseenkin kokonaan. Omia tappioita osastolle tuli viisi kaatunutta ja kuusi haavoittunutta. Lisäksi kolme miestä sai lieviä vammoja.[21]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaukopartiotoiminta

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Honkanen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Suoranta

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/TietoP/kaukopartio/vihollisen_huoltokeskusta_tuhoam.htm

Lue lisää

Eikös tuossa kerrota mikä kohde oli ja miten se kasapanoksilla rakennuksittain yhdellä kertaa tuhottiin. Olisiko joku halunnut käydä sisältä kyselemässä, mitä kuuluu.

http://www.peda.net/en/magazine/heinavesi/lukio/muistelmia?m=content&a_id=14

tihutöitäkin kirjoitti:

" Kaukopartioiden tehtävä ei ole ollut tehdä "tihutöitä", ne eivät ole toimineen partisaanien tapaan. "

Kaikki kaukopartiotoiminta tuli palvella ja liittyä rintamajoukkojen toimintaan niitä helpottavasti. Jokaisen partion tehtävään kuului selustan ja kohteiden tiedustelu, ennen havaittujen tietojen tarkistus, liikenteen tiedustelu. Vihollisen häirintätehtävät, merkittävien liikenneyhteyksien, komentopaikkojen, huoltokeskusten ja yhteyksien tuhoaminen.

http://www.pohjanviestikilta.fi/kaukopartio/d_kaukopartio1939-1944.htm

Petrovski Jamin huoltokeskuksen tuhoamisretki

Kaukopartiotoimintamme suurimpana yksittäisenä tehtävänä pidetään Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen matkaa 8. helmikuuta - 16. helmikuuta 1942 Petrovski Jamin (Petrovo Jamin) kylään, jossa sijaitsi merkittävä, koko Äänislahden aluetta palveleva huoltokeskus.

Tammikuussa oli Puutoisten (Puudoži) lähellä saatu vanki, joka kykeni kertomaan Uikujärven eteläpäässä sijainneesta huoltokeskuksesta runsaasti yksityiskohtia, joiden pohjalta päädyttiin huoltokeskuksen tuhoamisretken suunnitteluun.

Hävitys- ja tiedustelukomennuskunta Honkasen retkeen osallistui neljä 25-miehistä joukkuetta. Puolet joukosta oli päämajan kaukopartiomiehiä Osasto Kuismasesta ja Osasto Marttinasta. Heidän lisäkseen joukkoon kuului Vahvennetun jääkäriprikaatin eli Osasto Laguksen miehiä. Komennuskuntaa johti luutnantti Ilmari Honkanen.

Retken tuloksensa Petrovski Jamin huoltokeskus tuhottiin jokseenkin kokonaan. Omia tappioita osastolle tuli viisi kaatunutta ja kuusi haavoittunutta. Lisäksi kolme miestä sai lieviä vammoja.[21]

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaukopartiotoiminta

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Honkanen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Suoranta

http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/Kertomukset/TietoP/kaukopartio/vihollisen_huoltokeskusta_tuhoam.htm

Lue lisää

Partio

Urho Ylitalo

Oli melko myöhäinen kevättalvi viimeisine hankikeleineen, kun lähdimme partiomatkalle. Repuissamme oli neljäntoista vuorokauden muona.

Tämä muona sisälsi muun muassa toista kiloa suklaata, jota monet Suomen tytöt kotirintamalla pistelivät jälkeenpäin sieviin suihinsa tietämättä, millaisen reissun se oli tehnyt ennen kuin joutui heille.

Meitä oli kuusikymmentäkaksi miestä, kevyin konetuliasein vahvasti aseistettuina. Mukanamme oli myös ahkio latumiinoja ja muuta ylimääräistä varustetta varten.

- Haavoittuneita tai liikuntakyvyttömiksi tulleita ei korjata, kuului partiomme johtajan, luutnantti Örön, käsky. - Se koskee myös minua itseäni, hän lisäsi.

Ensimmäisen yön nukuimme rajan pinnassa olevalla kenttävartiolla.

Ruijan yö ei enää pimentynyt lainkaan. Vain jonkinlainen valonhämy laskeutui lumisen, aution erämaan ylle keskiyön tienoilla. Yöllä oli pakastanut ankarasti, ja kuten odotimmekin, aamulla oli mainiosti kantava hanki.

Ylitimme rajaviivan ja kiidimme sen päivän ja yön kuin siivillä. Valtava ryske ja humina kävi sellaisen joukon hiihtäessä, mutta muita jälkiä ei jäänyt kuin epämääräisiä piirtoja kovan hangen pintaan.

Seuraavan yön mentyä hanki äkkiä lopahti.

Lauha sää ja kirkas auringonpaiste sulattivat sen jäljettömiin.

Olimme ylittäneet monia vihollisen yhteyslatuja ja olimme kymmeniä kilometrejä vihollisen kenttävartiolinjan selkäpuolella, missä vihollisen vahvemmat osastot majailivat. Lunta oli runsas metri ja suksi putosi nyt joka askeleella pohjasammaleeseen saakka. Runsaan sata metriä kerrallaan jatkoi etumainen mies hitaasti polkea latua. Suksi sukelsi syvälle lumen alle, ja vasta kun sitä aikansa survoi, saattoi taas liikahtaa askelen eteenpäin.

Kun olimme hiihtäneet yhtä mittaa lähes kaksi vuorokautta, alkoi meitä painaa väsymys. Olimme syöneetkin hiihtäessä, taskuun varatusta eväästä. Silloin tällöin oli vain hiukan istahdettu, tupakoitu ja kuulosteltu. Oli koetettu laskea leikkiä mielialan kohentamiseksi.

Mutta kun nyt alkoi tihkua vettä ja aloimme olla läpimärkiä, sammahti mieliala kaikesta huolimatta.

Olimme kuitenkin valmistautuneet näiden haittojen varalle.

Saksalaisilta olimme saaneet pervitiinitabletteja. Kun väsynyt ja märkä mies otti niitä kaksi kappaletta, eli hän sen jälkeen useita tunteja kuin nousuhumalassa ja viriävien voimien tunnossa. Eipä olisi ollut mitään pientä yhteenottoakaan vastaan. Ryhmänjohtajat saivat tablettiosuutensa miehiään varten, ja niiden piti riittää vielä moneksi vuorokaudeksi.

Partiomme alkoi tehdä laajaa kaarretta etelään päin. Eräänä yönä kipusimme lumiselle tunturille, joka oli tavoitteemme. Emme kuitenkaan löytäneet sieltä mitään nitistettävää, joten tässä suhteessa saimme palata tyhjin toimin.

Paluumatkalle kääntyessämme alkoi ilmetä merkkejä vahvoista vihollispartioista. Tuon tuostakin ylitimme heidän latujaan, ja erämaasta kajahteli heidän merkkilaukauksiaan. Vetäjämme tuntui arvaavan vihollisen liikkeet aivan kuin hän olisi itse niitä johtanut. Hän teetätti partiolla mitä ällistyttävimpiä liikkeitä, veti äkkijyrkästi poiketen melkein tunturin laelle, aina puurajan yläpuolelle saakka, ja sieltä jälleen alas. Ylitimme eteen sattuvia järviä, joissa oli sulaa vettä puolisääreen. Jalat ja kädet tuntuivat holtittomilta, mutta pervitiinit valoivat niihin käsittämätöntä tarmoa ja mieleen optimistista tahdonlujuutta.

Erään kerran hiihdimme vihollisladun yli ja pysähdyimme tarkastelemaan sitä.

- Tästä on hiihtänyt vähintään sata miestä, sanoi Örö ja katseli lähimaastoa. Olimme harjanteella, se johti jyrkkään nousuun suoraan tunturin huipulle, joka näytti rosoiselta ja rotkoiselta.

- Ne ovat joko harjanteen alarinteessä tai ovat kiertäneet tunturin huipulle, arveli Örö ja kutsui minut luokseen. - Hiihdä tästä ryhmäsi kanssa edellä suoraan kohti huippua, ja kun pääset sinne, niin pysähdy odottamaan, hän sanoi minulle.

Teen niin kuin käskettiin.

Sydän jyskytti rinnassa ponnistuksesta ja jännityksestä.

Odotin tuliryöppyä millä hetkellä hyvänsä suoraan vasten kasvojani. Hiihdin niin nopeasti kuin jaksoin, ja jätin ryhmäni jonkin matkaa jälkeeni, sillä jos törmäisin väijytykseen, niin kenties toiset jäljestä tulevat pelastuisivat.

Mitään ei kuitenkaan tapahtunut.

Aivan huipulla tuli eteen syvä, jyrkkäreunainen rotko, jonka eteen pysähdyin vetämään henkeä ja odottamaan toisia. He tulivatkin pian, ja sain käskyn avata ladun pitkin rotkon pohjaa ja kiertää rotkon reunamaa takaisin. Toinen puoli partiosta johdatettiin samaa latua, mutta se tuli takaisin rotkon toista reunaa pitkin.

Olimme valmistaneet väijytyksen ja jäimme odottamaan saalista.

Kävi kuten Örö oli laskenutkin.

Vihollispartio palasi omaa latuaan ja huomatessaan meidän latumme lähti varovasti sitä seuraamaan. Örö määräsi nyt, että yksi latumiina juoksutettiin tuota pikaa vihollisten omalle ladulle, jota myöten he ennen pitkää palaisivat. Kuulimme sen paukahtavan juuri kun pääsimme tunturin laelle.

Puolen tunnin odotusta seurasi hälytys, sitten taas jännittynyt odotus.

Ryhmässäni oleva rajajääkäri sormeili hermostuneena konepistooliaan. Hän ei kuitenkaan vetänyt liikkuvia osia tarpeeksi taaksepäin. Lukko pääsi liukumaan eteenpäin, latasi ja laukaisi mennessään.

Se riitti.

Vain etumaiset viholliset olivat päässeet rotkon pohjalle väijytykseemme. Kohdalla olevat partiomme miehet pippuroivat nämä hangelle, mutta vihollispartion pääosa lähti itäpuolelta kaartaen käymään kimppuumme. Partiomme toinen osa syöksyi kapeaan solaan meidän puolellemme ja yhtyi meihin. Suuntasimme tulemme suoraan partiomme tulosuunnasta päälle pyrkivään viholliseen.

Ammuskelua oli kestänyt ehkä viitisentoista minuuttia, kun kuulimme Örön rauhallisen ja selvän irtaantumiskäskyn. Lähdimme jatkamaan matkaa vähääkään kiirehtimättä. Olimme antaneet vihollista sen verran näpeille, että sillä oli muutakin ajattelemista kuin meidän takaa-ajamisemme.

Seuraavat vuorokaudet hiihdimme lakkaamatta, nousimme tuntureita ja laskimme alas, ylitimme vedessä kahlaten järviä, koukkasimme rämesoita ja hiihdimme palaneiden luurankometsien halki. Joinakin aamutunteina pakasti hiukan ja vaatteet ja huopakengät jäätyivät kalikoiksi. Mutta ei paleltanut, sillä olimme lakkaamatta ja lepäämättä liikkeellä. Sitä paitsi jo kerran kastuneet ja jäätyneet huopahiihtokengät eivät enää läpäisseetkään vettä helposti, ja jalka pysyi jokseenkin lämpimänä.

Eräänä valoisana aamuyönä olin jälleen häntäpartiossa hiukan muista jäljessä. Vaihtoa ei tullut, joten arvelin sen unohtuneen. Jatkoimme hännillä koko yön. Meillä oli myös ahkio. En tiennyt tarkoin mitä se sisälsi, enkä viitsinyt ottaa siitä selvääkään. Hiihdimme vain jäljessä.

Erään rämeen ylitettyämme pysähdyimme tupakoimaan. Paikalle pelmahti joukko hääpukuisia riekkoja, jotka kieriskelivät melkein jaloissamme räkättäen ja onnensa sokaisemina. Katselimme niitä hetken ja läksimme sitten toisten perään.

Emme ennättäneet mennä kovinkaan pitkälti, kun tapasimme partiomme radistin, joka oli turhaan kantanut raskasta konettaan koko matkan ajan. Kiireessä sillä oli yritetty parikin kertaa ottaa yhteyttä, mutta onnistumatta.

Radisti oli naapurikylän poikia kotipitäjästäni ja rippikoulutoverini. Hän oli kerran heittänyt suuren kivenmöhkäleen päätäni kohden. Oli tipalla, ettei se osunut ja vienyt minua mennessään. Sama poika istui nyt ladun sivussa olevalla kivellä ja itkeä tuhersi päästään sekaisin menneenä. Hän sormeili vyöltään ottamaansa Suomi-pistoolia.

- Mitä aiot tehdä? kysyin ihmeissäni.

- En pääse enää eteenpäin, nyyhkytti hän ja käski meidän mennä menojamme.

- Mitä sinä tuolla pistoolilla aiot tehdä?

- Ammun itseni tietenkin.

Kaadoin ahkiosta kaikki romut pois ja poljin ne lumeen. Sitten käskin vastustelevan radistin laskeutua siihen selälleen. Pienen riitelyn jälkeen hän ryömi ahkioon. Hänen jalkansa olivat polvien alapuolelta tunnottomat ja ikään kuin halvaantuneet.

Kiskoimme häntä ahkiossa vimmatusti eteenpäin saadaksemme partion kiinni ja jättääksemme hänet sen haltuun. Siinä onnistuimmekin, sillä partio hiihti meitä vastaan. Se oli ollut vähällä törmätä vihollispartioon, joka oli hiihtänyt sen editse.

Menosuunnasta poiketen saavuimme nyt kuusikkorotkoon, joka muodosti muutaman aarin kokoisen loivan painanteen, patamaisen kuopan. Partionjohtajamme päätti hätäratkaisuna, että pidämme siinä puoliamme, kunnes saamme pataljoonasta apua. Ennättäisikö apu ajoissa, oli toinen kysymys.

Puolet partiosta lähetettiin etsimään vihollispartioista vapaata reittiä sillä luvalla, että mikäli he pääsevät läpi, heidän ei tarvitse palata takaisin. Me seuraisimme hetken kuluttua, ellei mitään hälyttävää alkaisi kuulua.

Mitään ei kuulunut, ja niin me lähdimme toisten jälkeen.

Tärkeät pervitiinit olivat jo loppuneet kaikilta muilta, mutta minä olin käytellyt niitä kovin säästeliäästi. Minulla oli vielä alun kolmattakymmentä kallisarvoista jyvästä huolellisesti paperiin käärittynä rintataskussani.

Jäin jälkeen muista miehistä eräässä tunturin rinteessä voitelemaan suksiani. Kun jälleen otin partion häntäpään kiinni hyvin luistavilla suksillani, tapasin näreikössä kolme miestämme, jotka olivat pysähtyneet, tehneet tulen ja ryhtyneet kaikessa rauhassa keittelemään saikkoja. Kenkänsä he olivat riisuneet jaloista ja tuijottivat minua hämmästyneinä pöhöttynein kasvoin ja lähes umpeen muurautunein silmin. Kirkas kevätaurinko oli tehnyt heidät miltei lumisokeiksi.

He vastailivat sekavasti kysymyksiini, ja kun muusta ei ollut apua, aloin vaatia heitä kovaa meteliä pitäen liikkeelle. Selitin, ettei heillä ollut lupaa jättäytyä toisista ja ottaa omavaltaisia saikkatuokioita. Tästä ei ollut apua, mutta kun potkaisin heidän pakkinsa metsään ja hajoitin tulen, katsoivat he parhaaksi vetää kengät jalkaansa. Vihdoin he olivat jälleen suksillaan, ja lääkittyäni heitä yhdellä pervitiinillä mieheen sekä peloteltuani lähestyvällä vihollisella sain heidät liikkeelle toisia tavoittamaan.

Hiihdettyäni hetken ylös toisen tunturin rinnettä tapasin erään alikersantin liekopuun päältä istualtaan nukkumasta.

Hän oli jäänyt siihen yksin ja kuorsasi nytkähdellen ja hankeen tuuskahtamaisillaan. Ravistelin häntä kauluksesta, karjuin hänen korvaansa ja työnsin lunta hänen paitansa ja ihon väliin. Hakkasin häntä nyrkilläni joka puolelta, niin että tähän olisi kuolleenkin luullut heräävän. Hän heräsikin, mutta suuttui silmittömästi. Aivan sekapäisenä hän kävi minun kimppuuni ja yritti saada otetta kurkustani. Hän oli huomattavasti minua vahvempi mies ainakin ulkonäöltään, mutta minä satuin olemaan sillä kerralla enemmän tolkuillani. Niinpä sainkin hierottua hänen kanssaan jonkinlaisen välirauhan ja annoin hänelle kaksi ihmetablettia. Ne tekivät nopeasti tehtävänsä ja hän kipusi suksilleen kysyen minulta:

- Puhuinko minä äsken jotakin?

Pienen matkan päässä tapasin Örön nuoren lähettipojan, joka nukkui selällään ladun varrella ja antoi kevätauringon vapaasti paahtaa ennestäänkin tulehtuneita kasvojaan. Sain hänetkin hereille. Tämä tunnollinen, reipas lähetti virkosi verrattain nopeasti. Annoin pojalle pillerin ja hiihdimme perätysten niin kauan, että tavoitimme toiset aivan tunturin huipulla. Nyt loppui raskas kiipeäminen. Tunturin toinen puoli oli varjossa, minkä vuoksi siellä oli vilpoisempaa ja luistava keli. Emme kuitenkaan voineet laskea seisten siinä kunnossa alas, vaan istuimme suksillamme ja ohjailimme kulkua jaloin.

Illalla oli ahkio jätetty jonnekin ja radistimme oli asetettu omille suksilleen. Hänet oli kytketty naruilla ja remmeillä polvistaan siteisiin ja suksien kärkiin oli kiinnitetty vetohihna. Vetistä järveä ylittäessämme näin hänet vyötäisiään myöten porevedessä. Minusta näytti, että hän kärsi suunnattomia tuskia ja kyyneleet valuivat pitkin hänen pöhöttyneitä poskiaan.

Olen monesti miettinyt, miten ihminen voi viisi vuorokautta yhteen menoon olla liikkeellä nukkumatta. Tämä ei voi olla mitenkään muuten mahdollista kuin että mies nukkuu hiihtäessään. Hän hiihtää eteenpäin, aivan konemaisesti latua seuraten, hiihtää jonkinlaisessa horroksessa, ja voipa hän vielä nähdä siinä uniakin.

Sitä paitsi olivat ne pervitiinit. Ilman niitä emme olisi sieltä milloinkaan selvinneet takaisin.

Seuraavan yön vielä hiihdimme.

Kämmenistä oli nahka lähtenyt. Sauvan nahkainen kädensija oli syönyt ne vereslihalle.

Aloimme nähdä harhanäkyjä.

Muutaman sekunnin tuijotus metsään riitti loihtimaan silmiin näyn, miten lumipukuisia sotureita hiihti lähellä loputtomana jonona samaan suuntaan kuin mekin. Ei ollut yhtään joukossamme, joka ei olisi niitä nähnyt, ja niistä laskettiin yhtenään leikkiä.

Ladun oheen sattui lumesta paljastunut lyhyt kanto. Silmäys siihen, ja eikös siinä vain joku kavereistamme torkkunut nukuksissa ja avopäin. Sauvalla tönäisy kylkeen, ja kanto muuttui samassa ihan oikeaksi kannoksi, kunnes jälleen joku jäljestä hiihtävä uusi saman tempun saman kannon kohdalla.

Maailmaan alkoi ilmestyä sinivihreää, melkein savunomaista usvaa, joka tiheni tihenemistään. Se kirveli silmiä, ja harhanäyt jatkuivat entisellään. Leikinlasku niistä ei kuitenkaan loppunut.

Vihdoin yövyimme vuorokauden matkan päähän lähimmästä kenttävartiostamme. Teimme nuotion tapaisia ja keittää tuhersimme kuumaa teetä. Tuskin kukaan vartioi lyhyttä untamme. Kun minut herätettiin, makasin jäisen kiven päällä selälläni, ja minulta meni muutama minuutti, ennen kuin sain itseni punotuksi jalkeille. Jokainen jäsen oli jäykistynyt ja koko ruumistani pakotti.

Harhanäyt jatkuivat.

Minunkin tablettivarastoni oli jo aikoja sitten huvennut, sillä olin auliisti jakanut niitä eniten tarpeessa oleville. Tietoisuus siitä, että pian olisimme jälleen omiemme luona, antoi kuitenkin uutta voimaa ja auttoihan jotain muutaman tunnin unikin.

Kenttävartioon asti kesti näkökykymme.

Pataljoonasta oli lähetetty hevoskolonna hakemaan lumisokeiksi tulleita, joita ilmeni heti useita. Radistimme oli puolikuollut ja hänet siirrettiin rekeen ensimmäisenä.

Aamulla astuin kenttävartion pimeästä korsusta ulos kirkkaaseen kevätilmaan.

Tuntui kuin joku olisi heittänyt sammuttamatonta kalkkia silmilleni. Toiseen silmään oli revittävä ensiapupakkaus, mutta toisella näin vielä sen verran, että kykenin seuraamaan edellä hiihtävää.

Hevosia kulki meidän välittömässä tuntumassamme ja ne poimivat sammuneita miehiä yhtä mittaa ladun varrelta. Hiihtäminen luisti jotenkuten niin kauan, kunnes istahdimme tupakalle. Kaveri otti savukkeen ja tarjosi minullekin. Erehdyimme sytyttämään ne, ja jo ensimmäiset sauhut tukkivat toisenkin silmän näkökyvyn. Hevosmies poimi meidätkin ladun varrelta, eikä matkaa enää ollutkaan monta kilometriä.

Yli puolet meistä oli tullut lumisokeiksi. Tummasilmäiset ja varsinkin ruskeasilmäiset kestivät paremmin lumisokeutta vastaan, mutta sinisilmäiset olivat sille aivan erikoisen alttiita.

Reissumme oli ollut kerta kaikkiaan onnekas. Palkkiona oli saksalainen samppanjapullo mieheen ja usean vuorokauden oleskelu pimeässä korsussa silmät boorihauteessa.

Kun sitten jälleen liikuimme ulkosalla näkevien joukossa, tyttömme kotonaan jo mutustelivat meidän ankarasti säästämiämme ja arvossa pitämiämme suklaalevyjä, vähääkään tietämättä, millaisia retkiä ne levyt olivat tehneet, ennen kuin joutuivat heidän sieviin suihinsa.

Kansa taisteli - miehet kertovat -lehti (258-263/1960)

[Edellinen] [Palaa] [Seuraava]

Veteraanien perintö - Itsenäinen Isänmaa 2002

Tiputtelivat. Metsäpalo on hyvin yksinkertainen sammuttaa. Ajetaan vain puut nurin. Sinun olisi pitänyt ehdottaa Adolfille Pripetin suokytöä, tuhmat partisaanit olisivat juosseet tuli pyllyssä Vietsiman leirikotiin Veikselille.