Skandinavia,joka on maallistunut ja ollut

ajattelutavan orjana pitkään on tullut taivaalle uu-
sia pilviä ja nämä pilvet ovat rasikaali-ja konserva
tiivisten uskontojen ja lahkojen esimakua.Maailmassa
ja erityisesti Euroopassa on kasvettu demokratiaan,
vapaa-ajatteluun,että ihminen on on itse Jumala ja
apinasta periytyvä ja voi vetää huumeita,viinaa ja
tehdä mitä haluaa ja olla vaikka homoseksuaali.Nyt
tulevaisuus näyttää siltä että stoppi on tulossa.
Islam on nostamassa päätään ja sen yksinkertainen
totuus on,että maalliset vääräuskoiset,alkoholin,
huumeiden ja homoseksuaalisten taipumusten ja niin
sanotun "minä olen vapaa tekemään mitä tahdon" on
tullut tiensä päähän. Muslimit eivät siedä väärä-
uskoisia piirissään.Katoliset ovat myös Abrahamin
uskossa ja Suomessa myös lestaadiolaiset seuraavat
konservatiivisesti omaa uskoaan ja muut tiukat us-
konnot leviävät ympäri maailmaa,koska maalistuneet
ja vasemmisto ei pysty kontrolloimaan ja estämään
radikaalien uskontolahkojen levittäytymistä Euroo-
passa.Liikia vapaus on koitunut maallisten ja vase
mmiston tappioksi,koska suuret kansat kaipaavat mu
uta kuin seksiä,irtosuhteita,ahdistusta,yksinäisyy
ttä,perheitten hajoamisia,viinaa ja huumeita ja rikoksia ja NYT nousevat historiassa väkevät ja
raat ja entistä voimakkaat uskonnolissoturijoukot
ja lupaavat totuuden ja paratiisin maan päälle.Ja
maallistuneet ja vasemmisto tuhotaan silloin alta
aika yksikön.Kuri,uskonto ja maallistuneet opiske
lija-vasemmisto syrjäytetään ja siinä roolissa Is
lam,katolisuus,ortodoksit ja muut ääriuskontoaine
kset ottavat vallan maailmaassa käsiin ja usko ai
noaan oikeaan Jumalaan on TOTTA tai ne jotka eivä
t usko Jumalaan surmataan suurissa teloituskeski-
tysleireillä ja karmeat avunhuudot täyttävät ilman
18518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

ja ne ottaisi kaduilla kiinni huume-ja rikollisjen-
gejä ja prostituoituja ja suurissa uskonnolisissa
tapahtumissa Urheilustadioneilla niiltä viillettäi-
siin kurkut auki.Niiden perheet ja lapset hurraisi-
vat näiden luuserivanhempien julmaa kuolemaa,koska
ne elivät synnissä ja saastassa.Myös liberaalipoli-
tikot ja jopa presidentti piestäisiin julkisesti
muslimien taholta,jos liberaalit eivät kieltäisi
homoseksuaalisuutta,viinaa,huumeita ja prostituutio
ta.Perhe arvot noususivat kunniaan ja maleksivat jen
git kaduilla murskattaisiin uskonnollisiin kouluihin
ja jos nöyryyttä ei löydy niin kurkku auki veitse
llä.Maailmasta tulisi puhdas ja Jumalaa uskova pla
neetta ja maallisuneet murhautetaan keskitysleirei
llä yhdessä provokaatio-vasureiden kanssa.Amen

Äänestä
  • ...taidettiin puhua pikemminkin yhtyneiten uskontojen poliisista:

    "Kuri,uskonto ja maallistuneet opiske
    lija-vasemmisto syrjäytetään ja siinä roolissa Is
    lam,katolisuus,ortodoksit ja muut ääriuskontoaine
    kset ottavat vallan maailmaassa käsiin ja usko ai
    noaan oikeaan Jumalaan on TOTTA tai ne jotka eivä
    t usko Jumalaan surmataan suurissa teloituskeski-
    tysleireillä ja karmeat avunhuudot täyttävät ilman"

    Mahtaisikohan tuo olla niin mahtavaa, olivatpa kurkunkatkojina ja keskitysleirien pitäjinä ketkä tahansa. Onpa noita nähty aivan liikaakin omassakin maanosassamme.

    Äänestä

  • En voi hyväksyä tällaista, että murhilla ja kurkun katkaisemisella pilaillaan. Se on samanlaista kuin ammattimurhaajien tavat. Kun näitä tehdään eläville ihmisille, niin siitä ei tehdä pilailujuttuja.

    Äänestä

  • suomen suvaisevaisuus joka kasvoi vasemmiston
    uutismuurin takana alkaa puhjeta kukkaan.

    Nymfot saa pippelia...

    Äänestä

  • maailmassa... kirjoitti:

    suomen suvaisevaisuus joka kasvoi vasemmiston
    uutismuurin takana alkaa puhjeta kukkaan.

    Nymfot saa pippelia...

    terrori-iskuja rahoitetaan suurimmaksi osaksi huumekaupalla.Ovat vielä kaksinaismoralistejakin.Eihän kaikki muslimit ole terroristeja,mutta ne,jotka niitä tekevät,ovat olevinaan oikean asian puolesta,mutta rahoittavat sitä sillä,minkä itsekin tuomitsevat.Tekopyhiä.

    Äänestä

  • maailmassa... kirjoitti:

    suomen suvaisevaisuus joka kasvoi vasemmiston
    uutismuurin takana alkaa puhjeta kukkaan.

    Nymfot saa pippelia...

    pippelit ja nymfot aina mielessä.

    Siitä puhe mistä puute.

    Äänestä

Hyvä esimerkki yhteiskunnan rapautumisesta nähdään Ruotsissa , demarit ja sex vähemmistöt
pilaavat yhteiskunnan pehmoilemalla kykenemättä
tekemään päätöksiä.

Äänestä
  • Yhteiskunta on moninainen, ei pelkästään rapautunut.

    Islam on viimeinen asia, mitä täällä kaivataan. Siihen sortuvat vain orjiksi kelpaavat, jotka eivät kykene ajatteluun.

    Islamilaiset ihmiset, joita olen tavannut, ovat kaikki valehtelijoita: islamilainen kulttuuri vaatii kuten natsi-saksa yksisilmäisyyttä. Kun ihmiset eivät ole yksisilmäisiä, vaan moninaisisa, he eivät kykene tämmöseen sosiaaliseen natsi-systeemin - ja valehtelu kaikille ympärillä alkaa.

    Ihan sama mitä muslimi mies on oikeasti tehnyt (pettää vaimoaan minkä kerkii), mutta se joka USKALTAA sanoa totuuden ääneen, saa kärsiä (vaimon ystävä). Sitä kutsutaan sosiaaliseksi kontrolliksi, eikä suomalaiseen kulttuuriin tollanen kaksinaamaisuus istu.

    Mies saa paratiisissa 4000 neitsyttä! hehe. mitähän nainen saa? Profeettaa on elänyt omissa haaveissaan ja pakottanut muut uskomaan sen totena lahjonnalla (luvaten seksiä taivaassa, kun maanpäällä se ei käy...)

    Äänestä

yksi tietämätön kiihkouskovainen.Harvat hyväksyvät huumeiden käytön ja suurin osa huumeiden käyttäjistä ovat hyvin vaikeiden elämänkokemustensa takia heikkouttaan sortuneet niihin.Harvat ovat viihdekäyttäjiä varsinkaan kovien huumeiden käyttäjistä.Harva pääsee niistä myöskään irti,vaikka suurin osa sitä yrittää jatkuvasti.Miksi alkoivat käyttää,vai?Monet lapsellisuuttaankin ja niin kuin sanoin,monilla on hyvin vaikea elämä,joka siihen on johtanut.Sitäpaitsi sellainen sanonta on,että"älä arvostele arvostele lähimmäistäsi,ennen kuin olet kulkenut kappaleen matkaa hänen saapaissaan".Huumeista riippuvaiset eivät tarvitse tietämättömien kiihkouskovaisten tuomionjulistuksia,vaan AUTTAMISTA ja TUKEMISTA.

Äänestä

homot,rikolliset,vasurit ja muut maalliset ovat Islamin silmissä paholaisen ja demonien vallassa ja
näiden kohtalona on julma kuolema.

Äänestä
  • taas Islamin uskoa johtaa Saatana demonijoukkoineen.Eikä ole edes vaikea uskoa sitä.Ei tarvitse kuin seurata,miten muslimit toimivat.

    Äänestä

  • silmissä kirjoitti:

    taas Islamin uskoa johtaa Saatana demonijoukkoineen.Eikä ole edes vaikea uskoa sitä.Ei tarvitse kuin seurata,miten muslimit toimivat.

    sanotaan Saatanasta,että "hän oli tappaja alusta asti".Sitähän Islamin usko on täynnä-jatkuvaa kehotusta tappamaan.

    Äänestä

  • sanotaan,että koko "koko maailma on Saatanan vallassa".Ei ole vaikea uskoa,että hän levittäytyy laajalle.

    Äänestä

  • silmissä kirjoitti:

    taas Islamin uskoa johtaa Saatana demonijoukkoineen.Eikä ole edes vaikea uskoa sitä.Ei tarvitse kuin seurata,miten muslimit toimivat.

    Islam's waves: "we cannot turn back the clock."


    http://www.renewamerica.us/analysis/hutchison/081124

    Äänestä


  • vain kirjoitti:

    En kuulu kristikuntaan,enkä kannata heidän menettelyjään enkä ajattele kuten he.

    >En kuulu kristikuntaan,enkä kannata heidän menettelyjään enkä ajattele kuten he.




    ihan sama.

    Äänestä

  • Hvala kirjoitti:

    >En kuulu kristikuntaan,enkä kannata heidän menettelyjään enkä ajattele kuten he.




    ihan sama.

    Raamattuun Jumalan sanana.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


vasemmiston kirjoitti:

ajattelutavan orjana pitkään on tullut taivaalle uu-
sia pilviä ja nämä pilvet ovat rasikaali-ja konserva
tiivisten uskontojen ja lahkojen esimakua.Maailmassa
ja erityisesti Euroopassa on kasvettu demokratiaan,
vapaa-ajatteluun,että ihminen on on itse Jumala ja
apinasta periytyvä ja voi vetää huumeita,viinaa ja
tehdä mitä haluaa ja olla vaikka homoseksuaali.Nyt
tulevaisuus näyttää siltä että stoppi on tulossa.
Islam on nostamassa päätään ja sen yksinkertainen
totuus on,että maalliset vääräuskoiset,alkoholin,
huumeiden ja homoseksuaalisten taipumusten ja niin
sanotun "minä olen vapaa tekemään mitä tahdon" on
tullut tiensä päähän. Muslimit eivät siedä väärä-
uskoisia piirissään.Katoliset ovat myös Abrahamin
uskossa ja Suomessa myös lestaadiolaiset seuraavat
konservatiivisesti omaa uskoaan ja muut tiukat us-
konnot leviävät ympäri maailmaa,koska maalistuneet
ja vasemmisto ei pysty kontrolloimaan ja estämään
radikaalien uskontolahkojen levittäytymistä Euroo-
passa.Liikia vapaus on koitunut maallisten ja vase
mmiston tappioksi,koska suuret kansat kaipaavat mu
uta kuin seksiä,irtosuhteita,ahdistusta,yksinäisyy
ttä,perheitten hajoamisia,viinaa ja huumeita ja rikoksia ja NYT nousevat historiassa väkevät ja
raat ja entistä voimakkaat uskonnolissoturijoukot
ja lupaavat totuuden ja paratiisin maan päälle.Ja
maallistuneet ja vasemmisto tuhotaan silloin alta
aika yksikön.Kuri,uskonto ja maallistuneet opiske
lija-vasemmisto syrjäytetään ja siinä roolissa Is
lam,katolisuus,ortodoksit ja muut ääriuskontoaine
kset ottavat vallan maailmaassa käsiin ja usko ai
noaan oikeaan Jumalaan on TOTTA tai ne jotka eivä
t usko Jumalaan surmataan suurissa teloituskeski-
tysleireillä ja karmeat avunhuudot täyttävät ilman

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu