Kapitalistisen talouden lama on saanut elvyttäjät ja ekonomistit liikekannalle. Nyt jauhetaan isolla myllyllä lisärahaa suurpääomalle. Miljardi toisensa perään ohjataan pankeille, suuryhtiöille ja pörssien kitaan. Myllyä pyörittävät eduskunta, hallitus ja työmarkkinoiden etujärjestöt. Ja kuten aikaisemminkin, maksumiehiksi joutuvat palkkatyöläiset ja vähävarainen kansanosa.
Toki kapitalisteille ja rikkaille on jaettu ilmaista rahaa ennenkin. Jakohommiin ovat osallistuneet kaikki eduskuntapuolueet, hallitukset ja etujärjestöt. Pääomien, voittojen ja suurituloisten verotusta on alennettu, osinkotulojen verovapautta on lisätty, varallisuusvero on poistettu ja suurien omaisuuksien perintöveroa on lievennetty. Luetteloon voisi lisätä vielä monia muitakin suurta rahaa suosivia tukiaisia. Varovaisestikin arvioiden em. veroalet aiheuttavat vuositasolla valtiolle ja kunnille parin miljardin euron tulonmenetykset.
Nyt kohua herättänyt työnantajien kansaneläkemaksun poisto on jatkoa em. tukiaislistalle. Maksun poisto on suomalaisittain ennätyksellisen suuri, yli miljardi euroa. Se suosii ennen muuta suuryrityksiä ja aiheuttaa vastaavan loven Kelan rahoituksessa. On selvää, että tämä valtava tulonsiirto maksatetaan työväestöllä veroja ja maksuja korottamalla tai sosiaalisia etuisuuksia karsimalla.
Suurpääomalle ja rikkaille suunnattu tulonsiirto on näkynyt jatkuvana voittojen kasvuna ja optiomiljoonina. Sen kääntöpuolena palkkatulojen kansantulo-osuus on alentunut, joukkotyöttömyys jatkuu ja köyhyysrajan alapuolella elävien joukko on vuoden 2007 lopun tietojen mukaan ylittänyt jo 700 000:n ihmisen rajan.
On anteeksi antamatonta, että sosialidemokraattien, vasemmistoliittolaisten ja ay-liikkeen johto on ollut mukana hyväksymässä tätä menoa ja oikeistopolitiikan ylivaltaa. Työnantajien kela-maksun poiston yhteydessä SAK:n väistyvä puheenjohtaja Lauri Ihalainen jopa kehaisi kapitalistien etuja palvelevien ja yhteiskuntarauhaa tukevien sopimusten erinomaisuutta.
Suurpääoman ja rikkaiden ruokkiminen, samaan aikaan kun yt-neuvottelut ja irtisanomiset uhkaavat kymmeniä tuhansia työläisiä, aiheuttaa työpaikoilla ja kodeissa kasvavaa vastarintaa. Se on suunnattava kapitalismin vastaiseen taisteluun. Nyt on oikea hetki nostaa esille kansallistamisen ja sosialismin välttämättömyys
PORVARIN ELVYT
Ketunhäntä kainalossa
1
70
Vastaukset
- sokeasti uskova
kolmipuoluediktatuuri on jauhanut p:kaa yli parikymmentä vuotta. Tarvitseeko kansa viihteellistettyä politiikkaa, vai poliittiset viihteentekijät kansaa toimiensa rahoittamiseen?
Näin ei voida jatkaa tai tapahtuu totaalinen kyllästyminen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1197043Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1164811L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa624064TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6932134Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2431520- 661388
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581378Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j531326Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise121002