Erityisen kiinnostuneita mayat olivat kalenterien laatimisesta. Heidän kalenterinsa alkuhetkenä on 11. elokuuta 3114 eaa. Ei tiedetä, miksi juuri tuo päivä oli heidän kalenterinsa nollahetki.
Mayakalenterin pisin ajanjakso on ”baktun”, joka kestää 144 000 päivää, eli noin 394 vuotta. Järjestyksessä 13. baktun on päättymässä 21. tai 23.12.2012. Nykyään elävät mayat uskovat baktunin päättymisen merkitsevän suuria mullistuksia. Siitä ollaan kuitenkin erimielisiä, ovatko nuo mullistukset huonoja vai hyviä. Jotkut mayat uskovat optimistisesti, että baktunin päättyminen merkitsee uuden uljaan mayavaltakunnan perustamista. Toiset mayat odottavat tuota päivää kauhuissaan koska heidän mukaan silloin koittaa maailmanloppu.
Ei kaikki mayat odota maailmanloppua vaan osa maijoista. Maija Meikäläisistä. Maailma ei voi loppua mihinkään. Älyllisten olioiden joukkotuhokaan ei ole maailmanloppu. Se on vaan heidän loppunsa ei maailman. Ihmiset jotka eivät tajua objektiivisen todellisuuden olemassa oloa, eivät voi tajuta tällaistakaan yksinkertaisuutta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
>>Ihmiset jotka eivät tajua objektiivisen todellisuuden olemassa oloa, eivät voi tajuta tällaistakaan yksinkertaisuutta. >>
Näin ompi.
Huomatkaa sekin että pojilla on kalenterissa merkattu bileet niinkin myöhäiselle vuodelle kuin lokakuun 21. 4772.
Eivät siis suinkaan odota että joku loppuu ennen puoltamatkaa bileisiin.