Lapuako

Nykynäkymin ei mitään järkeä Lapuan liittymisestä Seinäjokeen. Lapuan tulevaisuus näyttää positiiviselta, jota plusvoittoinen asukasmäärä jo usealta viime vuodelta osoittaa.
Toivottavasti plusjatkuvuus on myös tulevaisuutta, jonka yhtenä takeena on perheiden harrastusmahdollisuuksien lissäminen.
Lapuan kannalta suurin vetonaula on nyt uusien asukkaiden saamiseen, Lapaua-hallin (harjoitushalli) pystyynsaattaminen.
Kulttuuria/liikuntaa harrastaville lapsiperheille on Lapualla "kaikki mahdollisuudet."
5509
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

syyllistämistäa ja erittäin yksinkertaista ajattelua. Näistä velkaannuttavista hankkeista on paljon pahemmat seuraukset peruspalveluille kuin hyvät seuraukset asukkaitten kosiskelussa.

Äänestä

Joo, houkutelkaa vaan perheitä lapsineen kun niiden mukana tulee hetkittäinen lievitys vaivaan valtionapujen muodossa. Koulutuksen saatuaan lapset lähtevät pois, eivätkä palaa.
Milläs sitten mällätään. Tehdään pallohallista rollaattorihalli?

Äänestä

jää paljon pois tyhjiä kalliita herrainvirkoja

Äänestä

liittymisestä.tuntuu että pidätte seinäjokea ihme juttuna.sanon teille äläkää koskaan ees päästäkö mieleennekään liittyä seinäjokeen,sanon vaan kokemusta on,ellette sitten halua olla seinäjoen palestiina.

Äänestä

siinä ei ole sitte pienintäkää järkeä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Seinäjokeen kirjoitti:

Nykynäkymin ei mitään järkeä Lapuan liittymisestä Seinäjokeen. Lapuan tulevaisuus näyttää positiiviselta, jota plusvoittoinen asukasmäärä jo usealta viime vuodelta osoittaa.
Toivottavasti plusjatkuvuus on myös tulevaisuutta, jonka yhtenä takeena on perheiden harrastusmahdollisuuksien lissäminen.
Lapuan kannalta suurin vetonaula on nyt uusien asukkaiden saamiseen, Lapaua-hallin (harjoitushalli) pystyynsaattaminen.
Kulttuuria/liikuntaa harrastaville lapsiperheille on Lapualla "kaikki mahdollisuudet."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu