Vaikka AA on sevästi uskonnollisuuteen kallistuva toveriseura minunkin mielestäni, mikään ei silti estä ateistia käymästä AA-ryhmässä.
Ei siellä käyminen edellytä mitään muuta, kuin halua olla juomatta alkoholia tänään.
Alkoholismi on vakava tila, oli se sitten sairaus tai ei, pidän jopa uskoontulemista parempana vaihtoehtona.
Jokainen, joka on pohjamutia myöten kahlannut alkoholismin tien ja noussut sieltä ylös, on kunnioitukseni arvoinen, olkoon se voima sitten tullut vaikka kuvitteellisesta jumalasta.
En halua loukata, mutta muutaman kerran reilusti yli ryypännyt ihminen ei tiedä alkoholismista mitään.
Toki hänkin saa käydä AA-ryhmässä, jos se häntä auttaa, ja kiinnostaa. Tosin sellaiset ihmiset kyllä normaalisti karsiutuvat sieltä itsekseen äkkiä pois, koska kyseessä on vertaistukiryhmä.
Mutta ketään ei ajeta pois, jos tulee selvänä, ja käyttäytyy asiallisesti.
AA:sta vielä
21
539
Vastaukset
oikeassa. Kyllä se viinasta erossa pysyminen vaikka itse pelsebuubin avulla on aina parempi, kuin kuoleminen sairauteen nimeltä alkoholismi. Asia liippaa erittäin läheltä, sillä sekä pikkuveljeni, että isäni molemmat kuolivat tuohon tautiin.
- swind
että minuakin. Tosin vielä vähän lähempää.
Pidän sitä sairautenani, joka kestää koko lopun elämäni, minulle on helpompi niin.
Sen kanssa tulee toimeen, kun vaan muistaa olla ottamatta sitä ensimmäistä annosta.
Käyn välillä AA-ryhmässä, mutta parempi terapeutti minulle on tämä netti.
Siis olen alkoholisti, käyn AA:ssa, ja olen ateisti.
Kyllä se voi näinkin mennä.
Mutta on myös totta, että alkoholi on pehmittänyt monen pään, ja heistä on tullut uskovia.
Kuten sanoin, parempi sekin kuin viina.
Alkoholisti ei pärjää itsellään. Hän palvelee kuningas brenkkua. AA on perustettu, että kuningas vaihdetaan herraksi sebaotiksi. Yleensä entinen alkoholisti onkin kaikkein kiihkein uskovainen. Alkoholismistahan ei parane AA:n avulla. Palvonnan kohde vain muuttuu.
Parempi tietysti olla hengissä hengellinen, kuin kännissä hengetön. Mutta onko niin, ettei alkoholistia voi saada kuiville niin, että hänen itsetuntonsa pysyy kasassa?
AAA:ta ei taida olla oikeasti...- Kössönöm
niin alkoholiriippuvuus ei ole ismi eli aate. Miksi sitä sitten alkoholismiksi sanotaan?
- swind
vakiintunut käytäntö, sano minua miksi itse haluat, olisko hulttio parempi? Sen olen usein kuullut.
- Kössönöm
swind kirjoitti:
vakiintunut käytäntö, sano minua miksi itse haluat, olisko hulttio parempi? Sen olen usein kuullut.
olevansa alkohoolikko, ei juoppo, ei hulttio, ei mitään tällaista.
Voisi sitä tietysti sanoa olevansa alkooliriippuvainenkin. Montako kirjainta siihen tulee lisää? Onko liian pitkä sana?
Ihmisillä on monenlaisia riippuvaisuuksia, vai miten sen nyt voi ilmaista. Jotkut syövät vaikka ei ole nälkä, jotkut juovat vaikka ei ole jano, jotkut katsovat urheilua, vaikka eivät seuraavana päivänä muista kuka tuli ekana maaliin ja mikä oli urheilulaji. Semmoista se on.
Minulla oli kaveri, jonka kanssa kiskottiin pirtua ja kuunneltiin Lighting Hopkinsia ja voi helvetti että meillä oli hauskaa. Perusbluesia, hyvä kaveri ja pottu pirtua. Siitä ei pidot parane.
Nyt hän on kuollut, mutta muisto ei. - swind
Kössönöm kirjoitti:
olevansa alkohoolikko, ei juoppo, ei hulttio, ei mitään tällaista.
Voisi sitä tietysti sanoa olevansa alkooliriippuvainenkin. Montako kirjainta siihen tulee lisää? Onko liian pitkä sana?
Ihmisillä on monenlaisia riippuvaisuuksia, vai miten sen nyt voi ilmaista. Jotkut syövät vaikka ei ole nälkä, jotkut juovat vaikka ei ole jano, jotkut katsovat urheilua, vaikka eivät seuraavana päivänä muista kuka tuli ekana maaliin ja mikä oli urheilulaji. Semmoista se on.
Minulla oli kaveri, jonka kanssa kiskottiin pirtua ja kuunneltiin Lighting Hopkinsia ja voi helvetti että meillä oli hauskaa. Perusbluesia, hyvä kaveri ja pottu pirtua. Siitä ei pidot parane.
Nyt hän on kuollut, mutta muisto ei.Mutta minun elämäni, käsittelen asiat niinkuin itselleni parhaaksi näen. Kunhan tulin kertoneeksi.
Kyllä minullakin hauskaa oli, jossain vaiheessa alkoholin käyttö vaan karkasi käsistä, olisko ollut jossain 15 vuoden jälkeen. Heikko luonne, ei selkärankaa jne. olen ne kaikki kuullut, voipi olla.
Käytän itsestäni alkoholisti nimitystä, koska se nyt sattuu olemaan yleisesti käytössä oleva sana, juoppo kelpaa yhtä hyvin, väliäkö tuolla. Ei se nimitys minulle ole ongelma, vaan se etten vaan rupea kuvittelemaan voivani ottaa yhden oluen.
Mutta nyt ollaan jo kaukana ateismista, joten lopetan aiheen käsittelyn tähän. - Kössönöm
swind kirjoitti:
Mutta minun elämäni, käsittelen asiat niinkuin itselleni parhaaksi näen. Kunhan tulin kertoneeksi.
Kyllä minullakin hauskaa oli, jossain vaiheessa alkoholin käyttö vaan karkasi käsistä, olisko ollut jossain 15 vuoden jälkeen. Heikko luonne, ei selkärankaa jne. olen ne kaikki kuullut, voipi olla.
Käytän itsestäni alkoholisti nimitystä, koska se nyt sattuu olemaan yleisesti käytössä oleva sana, juoppo kelpaa yhtä hyvin, väliäkö tuolla. Ei se nimitys minulle ole ongelma, vaan se etten vaan rupea kuvittelemaan voivani ottaa yhden oluen.
Mutta nyt ollaan jo kaukana ateismista, joten lopetan aiheen käsittelyn tähän.Tämä kaverini, joka kuoli, niin hän joi paljon, mutta vain ajoittain. Todella hieno tyyppi, niin kännissä kuin selvänäkin.
Pyydän anteeksi jos sait sellaisen käsityksen, että arvostelisin jotenkin. En todellakaan.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta tuntuu olevan niin, että sitä ei sallita. Jotain kummallisia raameja laaditaan, joihin jokaisen pitäisi sopia. - swind ei rek.
Kössönöm kirjoitti:
Tämä kaverini, joka kuoli, niin hän joi paljon, mutta vain ajoittain. Todella hieno tyyppi, niin kännissä kuin selvänäkin.
Pyydän anteeksi jos sait sellaisen käsityksen, että arvostelisin jotenkin. En todellakaan.
Ihmiset ovat erilaisia, mutta tuntuu olevan niin, että sitä ei sallita. Jotain kummallisia raameja laaditaan, joihin jokaisen pitäisi sopia.Minun on vaan mentävä nukkumaan, aamulla pitää päästä töihin.
En minä arvostelua pelkää, olen sitä saanut riittävästi kestääkseni sen, mutta ehkä olen tässä aiheessa valmiiksi hartiat kyyryssä, en vain taida itse huomata sitä, joten anteeksipyyntö kuuluu minulle, ei sinulle.
Hyvää yötä
Jos sanot niin, voihan sitä ilmankin olla.
Tupakointi ja liikalihavuus on mielestäni kansantaloudellisesti haitallisempaa suhteutettuna toisiinsa: Vertaus, voit juoda TAI POLTTAA TUPAKKAA tai syödä niin paljon kuin mahaasi mahtuu viikonlopun aikana.., niin entä sitten ? Jos otat viinahörpyn siinä välissä olematta tupakka-addikti tai "syömähäiriöinen",
niin olet aivan kuivilla, eikö niin.Asenteesta se kaikki on kiinni ja elämässä viihtymisestä, ateisti tai ei.AA-ryhmiin ei ole tarvinnut koskaan mennä, toivottavasti ei kenenkään itseään kunnioittavan kansalaisen. Mieli ennen materiaa ja ainetta, tahdosta se on kiinni.- swind
oikein tahdoit sanoa?
Jos sinulla ei ole mitään ongelmia, hyvä niin.
Jos taas halusit haukkua minua, niin tee se vähän selvemmin, saatan jopa provosoitua vastaamaan.
Voi nimittäin olla, että vuosien juominen, silloin aikanaan, on heikentänyt aivotoimintaani niin, etten vihjauksia huomaa. - Kössönöm
Ihmisille tulee syystä tai toisesta riippuvuuksia. Tunsin kerran erään miehen, joka oli aivan on/off-tyyppi. Hän joi ihan hulluna putkeen ja otti kaikenlaisia tabuja sekaan, lopetti sitten ja alkoi oikein saarnaajan innolla huutamann ihmisille, jotka ottivat yhden olusen. Kunnes taas itse ratkesi ja kulki paskat housuissa pitkin kyliä.
En tiedä mikä hänellä sen laukaisi, enkä sitäkään onko enää hengissä, mutta sitä vaan tarkoitan, että hänelle se oli ihan tosiaan rasite. Hän ei osannut ottaa vain yhtä tai muutamaa, vaan aina meni överiksi. Kössönöm kirjoitti:
Ihmisille tulee syystä tai toisesta riippuvuuksia. Tunsin kerran erään miehen, joka oli aivan on/off-tyyppi. Hän joi ihan hulluna putkeen ja otti kaikenlaisia tabuja sekaan, lopetti sitten ja alkoi oikein saarnaajan innolla huutamann ihmisille, jotka ottivat yhden olusen. Kunnes taas itse ratkesi ja kulki paskat housuissa pitkin kyliä.
En tiedä mikä hänellä sen laukaisi, enkä sitäkään onko enää hengissä, mutta sitä vaan tarkoitan, että hänelle se oli ihan tosiaan rasite. Hän ei osannut ottaa vain yhtä tai muutamaa, vaan aina meni överiksi.Työkaveri menneiltä vuosilta perheellinen ihminen, jonka vaimo lapsineen sitten jätti,
vastasi mainitsemaasi ihmiskuvausta. Tabuista ja muista sellaisista en tiedä, mutta alkoholi oli vahvasti mukana. Kunnes henkilö riisti itseltään hengen omasta tahdostaan. Siitä sen enempää nyt maitsematta.
Sanoisin että kun ihminen löytää joskus sen oikean, niin kannattaa pitää siitä kiinni kaikin tavoin, oman itsekkyydensä unohtaen.
- kokonaan ilman
Minäkin olen käynyt AA:ssa parisen kertaa. Ensimmäinen havaintoni oli se, että kaikki vetäjät olivat uskovia kristittyjä ja että tilaisuudet pidettiin jonkinlaisen uskonnollisen kaavan mukaisesti, hartaasti rukoillen. Kun kerroin olevani ateisti, niin minulle sanottiin että minähän voin vaihtaa sen sanan Jumala tilalle ihan mitä tahansa, vaikkapa kattolampun, jos se tuntuu minusta paremmalta.
Niinpä minun 12 askeltani kuulostivat seuraavilta:
1. Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.
2. Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi kattolamppu voisi palauttaa terveytemme.
3. Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme kattolampun huomaan -sellaisena kuin sen käsitimme.
4. Suoritimme perusteellisen ja rehellisen moraalisen itsetutkistelun.
5. Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen kattolampulle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.
6. Olimme täysin valmiit antamaan kattolampun poistaa kaikki nämä luonteemme heikkoudet.
7. Nöyrästi pyysimme kattolamppua poistamaan vajavuutemme.
8. Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia.
9. Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme vahingoittaneet heitä tai muita.
10. Jatkoimme itsetutkistelua ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti.
11. Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme kattolamppuun, sellaisena kuin sen käsitimme, rukoillen ainoastaan tietoa kattolampun tahdosta meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.
12. Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.
Huomautin vetäjille, että tämä ei nyt kuulosta minusta kovinkaan mielekkäältä eikä varsinkaan tippaakaan järkevältä. Miten minä luovutan elämäni kattolampun huomaan ja saan mukamas rukoilemalla yhteyden kattolamppuun? Mitä tietoa ja tahtoa minun suhteeni muka voi jollain kattolampulla olla?
Ja miten se kattolamppu sitten poistaa luonteeni heikkoudet ja vajavaisuudet? Kun minulla on aikamoisen vahva epäilys siitä, ettei se kattolamppu tule koskaan tekemään yhtään mitään hyväkseni?
Tämän jälkeen vetäjät antoivat ymmärtää, että minä en nyt ymmärrä ja että voisi olla parempi jos en enää kävisi siellä. Kuten en tietysti käynytkään, koska puhtaasti uskonnolliset hartaustilaisuudet eivät minua kiinnosta.
Ja viinasta olen muuten päässyt irti ihan muutenkin ja aivan ilman kattolampun apua. Nyt jo useampi vuosi pahaa raittiusputkea menossa.- swind
Kuka mitenkin, hieno juttu. Minä jätin ne askeleet vain pois, tärkeämpää on vertaisteni (siis alkoholistien) tuki. Eikä minua ole ajettu pois vaikka olenkin ateisti ja kaikki tietävät sen.
- cybo-ceronimo-cabriel-61
Alkoholisti ulkoistaa ei-halutun-oman alkoholiin, kun alkoholismi pidetään kurissa tavalla, joka on verrattavissa uskontojen saatanoihin ["pullossa on perkele"]tehdään yksinkertainen, mutta ei helppo "leikkaus", "leikataan" se osa pois itsestä, joka ei miellytä.
Alkoholista tehdään jumala, kaikki pyörii alkoholin ympärillä.
Oli aika ennen juomista ja aika juomisen jälkeen, on tunteet juodessa ja tunteet juomatta-->kaikki on verrannollista viinassa, joka näin kohoaa jumalaksi jumalien paikalla.
AA-systeemi perustuu ulkoiselle,eli jumaluudelle, joka on paradoksaalisesti[antaessaan ensin kaiken oleellisen himon kasvattamiseksi] hallitsee viinan himon ja joka antaa tuon voiman AA-kerholaisille.
Omassa voimassaan kukaan ei tuota himoa voita, voittaako mitään himoa, se on toinen asia, sillä himon voi voittaa ainoastaan, jos tuntee toisen himon sitä voimakkaammaksi.
Ei kannata ryypätä, jos ei ole valmis maksamaan ja maksattamaan laskua itsellään ja muilla.- Lawrence Block
osuu asian ytimeen kirjoissaan. Hänen päähenkilönsä yksityisetsivä Matt Scudder on entinen alkoholisti, jolla on tukihenkilö sen lisäksi, että hän käy AA-kerhossa. Kerran erään erittäin raaan tapauksen yhteydessä Scudder joutui tappamaan erään miehen. Tukihenkilö sanoi vaan, että se on tärkeintä, että et ole juonut tänään.
Joskus tuntuu siltä, että jonkun juominen on enemmän ongelma niille, keitä se ei millään tavalla kosketa. Mitä se kuuluu A-portaan rouva Tötterströmille jos talonmies Virtanen tissuttelee kossua työaikana, kun työt tulee kuitenkin tehdyksi ja jopa hyvin. Siihen aikaan, kun Virtanen oli talkkarina, ei tarvinnut edes koneita ajaa, sen kun luudan ja lumikola kanssa touhusi. Mutta niin vaan sai Virtanen potkut ja huoltotyöt ulkoistettiin ja kaikki meni päin helvettiä, kun ei teitä enää ollutkaan putsattu lumesta silloin kun rouva Tötterström lähti töihin.
Örveltäminen on asia erikseen, mutta sen osaa moni ihan selvinkin päin. - cybo-ceronimo-cabriel-61
Lawrence Block kirjoitti:
osuu asian ytimeen kirjoissaan. Hänen päähenkilönsä yksityisetsivä Matt Scudder on entinen alkoholisti, jolla on tukihenkilö sen lisäksi, että hän käy AA-kerhossa. Kerran erään erittäin raaan tapauksen yhteydessä Scudder joutui tappamaan erään miehen. Tukihenkilö sanoi vaan, että se on tärkeintä, että et ole juonut tänään.
Joskus tuntuu siltä, että jonkun juominen on enemmän ongelma niille, keitä se ei millään tavalla kosketa. Mitä se kuuluu A-portaan rouva Tötterströmille jos talonmies Virtanen tissuttelee kossua työaikana, kun työt tulee kuitenkin tehdyksi ja jopa hyvin. Siihen aikaan, kun Virtanen oli talkkarina, ei tarvinnut edes koneita ajaa, sen kun luudan ja lumikola kanssa touhusi. Mutta niin vaan sai Virtanen potkut ja huoltotyöt ulkoistettiin ja kaikki meni päin helvettiä, kun ei teitä enää ollutkaan putsattu lumesta silloin kun rouva Tötterström lähti töihin.
Örveltäminen on asia erikseen, mutta sen osaa moni ihan selvinkin päin.Tuo maailma on aivan omansa.
Aivan kuten rouva Tötterström katsoo vieroksuen talkkari Virtasen elämän-tyyliä , tekee sen myös Atte Blongvist kuset ja paskat housussa, hai-saappaat jalassa kolmessa puvun-takissaan toruessaan seka-käyttäjä Ahosta
"p i l l e r i s t i ä!" ,
kuten Atte paheksuen ja ylemmyyttä tuntien muistaa aina ja hyvin paheksuen mainita.
"Pidän reiluista alkoholisteista, pilleristejä en hyväksy!" Atte muistaa sopeltaa ja aina mainita tavatessaan tuttunsa Ahosen, joka huumaa elämän-tuskaansa alkoholin lisäksi yskä-lääkkeillä,oxy,diabameilla ja muulla ajattelun salpaavalla staffilla.
Ahonen on hiljaa, hän haluaa vain olla rauhassa, hänellä on liikaa takanaan ja liian vähän edessä ollakseen kiinnostunut enää mistään.
Vanha vaimo Maire paheksuu myös "isoa" Jormaa, viilaria gutseitilla, Jorma ottaa evääksi joka aamu kossuan ja prince evertin, makkara-voileipien ja 2 dl maito-purnikan lisäksi nahkaiseen eväs'kassiinsa. Vihreä 1500-satanen exlucive mosse kulkee tasaisen varmasti vuosikymmenestä toiseen, kunnes Jorman aortta ratkeaa työmaalla ja Jorman elämä loppuu kuiskaukseen:"Tähän on tultu".
- bubastis.tmi
Minä meinaan kerran visiteerasin AA-kerholla joka toimi nimellä Addicts Anonymous eli kyse oli kaikista riippuvaisuuksista. Puheenvuoroni tullessa esitin sydäntäsärkevän valituksen riippuvaisuudestani ajatukseen että jokin korkeampi voima tai jumala olisi olemassa. Sanottiin ettei tarvi tulla toiste.
- Kössönöm
Oliko tämä tarina tosi? No ei sen väliä, vaikka ei olekaan totta, hauska ja osuva kuitenkin.
- ürpå
En vain kertakaikkiaan ymmärrä, että jos ihmisellä on kerran taipumus addiktioon, niin miksi se pitäisi käy krisseli AA.ssa vaihtamassa yhdestä toiseen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996043
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963035Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282843Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262105Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125970- 48774