Uskon

Annetaan potilaalle lumelääkettä jonka lääkäri kertoo olevan uusi tehokas lääke potilaan sairauteen.

Yleensä potilas ei tunne eikä koe lääkkeen vaikuttavan mitenkään. Joissakin tapauksissa, kun potilas uskoo lääkkeen tehoon potilas kokee sen toimivan. Mutta vain kokee: todellisuudessa potilas harhauttaa itseään.

On kuitenkin tapauksia joissa lääke todella toimii. Silti lääke ei ole totta vaan harhaa. Ainoa parantava tekijä on usko lääkkeen voimaan.

Uskolla on ihmeellinen voima, eikö?
7215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

virtsaamisvaivoihin jotain lääkettä, oliko nimi curbisin, tai jotain sinne päin. Ihmettelin kun mitään vaikutusta ei ollut, mutta jälkeenpäin selvisi, että kysymyksessä oli lumelääke eli huijaus. Ei tehonnut minuun. Olin todella pettynyt siitä, että ihmisiä petetään tällä tavalla.

Äänestä
  • ...kyseessähän ei ole lääke vaan luontaistuote. Luontaistuotteet ovatkin huijareille otollista maaperää.

    Äänestä

  • Lumelääkityksessä positiiviset vaikutukset ilmenevät vaikka kokeeseen osallistuvat tietävät, että osa heistä saa lumelääkettä ja vain osa uutta testattavaa lääkitystä.

    Ei sitä mikään muu oikein selitä, kuin toivolla siihen, että uusi lääke auttaa sekä uskolla siihen, että juuri minä saan tätä uutta tehokasta lääkettä.

    Usein lumelääkityt saavat myös heille kerrottuja mahdollisia sivuoireita.

    Kuinkahan paljon näistä selkä-, niska- hartia- ja hammassäryitä um. joita ihmeparanemisina "markkinoidaan" perustuu samaan plasebovaikutuksen?

    Äänestä

  • vaikutus kirjoitti:

    Lumelääkityksessä positiiviset vaikutukset ilmenevät vaikka kokeeseen osallistuvat tietävät, että osa heistä saa lumelääkettä ja vain osa uutta testattavaa lääkitystä.

    Ei sitä mikään muu oikein selitä, kuin toivolla siihen, että uusi lääke auttaa sekä uskolla siihen, että juuri minä saan tätä uutta tehokasta lääkettä.

    Usein lumelääkityt saavat myös heille kerrottuja mahdollisia sivuoireita.

    Kuinkahan paljon näistä selkä-, niska- hartia- ja hammassäryitä um. joita ihmeparanemisina "markkinoidaan" perustuu samaan plasebovaikutuksen?

    mitään. Tai ei ainakaan saisi. Toivolla, siis uskolla, jotta paranen, kun tätä lääkettä/luontaistuotetta syön, on suuri osuus. Kuitenkin lumelääkkeenkin vaikutus loppuu suht nopeasti.

    Yksi asia mm. apteekeista saatavien reseptivapaiden kipulääkkeiden vaikutuksen loppumiseen lienee se, että osa syö niitä kuin leipää, jolloin elimistö tottuu niihin ja niillä ei enää mitään vaikutuksia itse kipuun saa.

    Äänestä

perin uskolla ikuisen elämän.

"Joka uskoo Poikaan, sillä on ikuinen elämä" (Joh 3:36).

"Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minuun se elää vaikka olisi kuollut,
eikä yksikään joka elää ja uskoo minuun ikinä kuole" (Joh 11:25).

"Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä" (1.Joh 5:13).

Äänestä

ei sitten autakaan.

Jumala jauhetaan palasiksi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voimalla kirjoitti:

Annetaan potilaalle lumelääkettä jonka lääkäri kertoo olevan uusi tehokas lääke potilaan sairauteen.

Yleensä potilas ei tunne eikä koe lääkkeen vaikuttavan mitenkään. Joissakin tapauksissa, kun potilas uskoo lääkkeen tehoon potilas kokee sen toimivan. Mutta vain kokee: todellisuudessa potilas harhauttaa itseään.

On kuitenkin tapauksia joissa lääke todella toimii. Silti lääke ei ole totta vaan harhaa. Ainoa parantava tekijä on usko lääkkeen voimaan.

Uskolla on ihmeellinen voima, eikö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu