On kulunut 50 vuotta siitä, kun Veikko Vennamo perusti perussuomalaisten edeltäjän, pientalonpoikien puolueen.
Mitä parhaimmat onnittelut siitä!
Tämä liike on täyttänyt minun elämäni 40 vuotta. Olen elänyt sen kanssa makeat nousut ja kirvelevät tappiot. Tätä liikettä on yritetty tuhota monella eri tapaa, mutta aina se on noussut uudelleen. Tämä liike on juurtunut maaperäämme ja ihmisiin niin syvälle, ettei sitä hevillä kitketä sieltä pois.
Tässä liikkeessä on ollut hyviä ja värikkäitä johtajia, ennen kaikkea Veikko Vennamo, hänen poikansa Pekka Vennamo, puoluesihteeri Eino Poutiainen ja perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Timo Soinin ja Raimo Vistbackan ansiosta puolueemme elää tällä hetkellä noususuhdanteessa. Onnea 50 vuotiaalle! Kyllä kansa tietää!
Seppo Leskinen
Kunnanvaltuutettu(ps)
Haukipudas.
Pieksämäki 9.2.1959
6
387
Vastaukset
- Mualaispoeka
Vähän toisella kymmenellä oleva poikanen olin tuohon aikaan eikä uutinen ole jääny mieleen. Muistan kyllä sitte seuraavana kesänä kun beigen värinen Skoda Octavia ajeli ympäri kylää ja siitä heiteltiin talojen tiehaaroihin rullalle käärittyjä Pientalonpoika-lehtiä. Postilaatikoita ei kylillä sillon ollut, postinkantajalla oli aikaa tuoda postit sisälle asti.
Joskus sitte 1980-luvulla juttelin nyt jo edesmenneen pitkäaikasen SMP:n Lapin piirin piirisihteerin Tauno Kivelän kanssa ja hän kertoi olleensa usein noilla keikoilla "heittomiehenä". Osa historiaa tämäkin.- 9.2.1959
Synty
SMP syntyi 1950-luvun lopussa lohkeamana Maalaisliitosta, kun puolueen tunnettu poliitikko, kansanedustaja ja entinen ministeri, Veikko Vennamo riitautui puoluetovereidensa kanssa. Vuoden 1956 presidentinvaalien jälkeen – aiemminkin puoluettaan arvostellut ja itsenäisesti toiminut – Vennamo ryhtyi esiintymään hyökkäävämmin. Hän alkoi myös lähetellä näkemyksiään kirjeitse suoraan Maalaisliiton paikallisosastoille. Mukaan kampanjaan valjastettiin Asutusliitto, jonka kunniapuheenjohtaja Vennamo oli. Henkilöistä arvostelun kohteena olivat varsinkin puoluesihteeri Arvo Korsimo ja (myöhemmin) kansanedustajat Martti Miettunen, Kauno Kleemola ja Urho Kähönen.[3]
Vennamo sai poleemisesta toiminnastaan useita huomautuksia sekä eduskuntaryhmältään että puolueeltaan. Vielä vaaleissa 1958 hänet kuitenkin valittiin eduskuntaan Maalaisliiton listoilta. Riidat tulivat esiin jo vaalikampanjassa ja lähes heti uuden eduskunnan kokoonnuttua Vennamo erotettiin eduskuntaryhmästä määräajaksi. Tämän jälkeen hän katsoi itsensä ryhmästä eronneeksi ja alkoi rakentaa uutta organisaatiota.[4] Suomen Pientalonpojat -niminen järjestö merkittiin yhdistysrekisteriin 30. joulukuuta 1958 ja Suomen Pientalonpoikien Puolueen perustava kokous pidettin Pieksämäellä 9. helmikuuta 1959. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi nousi puuhamies Vennamo ja puoluesihteeriksi Köpi Luoma.[5] Kokoukseen osallistui noin 350 henkilöä.[6] Vennamo muodosti puolueen yhden hengen eduskuntaryhmän 11. helmikuuta 1959.[7] Pian alkoi ilmestyä myös äänenkannattaja Pientalonpoika.[8] - seles
se olin minäkin tuolloin, enkä muista noita uutisia siltä ajalta. Vuonna 68 kun isäni oli kuntavaaleissa ehdokkaana, alkoi minun mielenkiinto herätä politikkaan. Varsinkin kun Veikko Vennamo oli niin värikäs hahmo TV esiintymisissään. Minun piti aina olla televisionääressä kun vain kuulin, että Vennamo on mukana keskusteluissa. Myöhemmmin tapasin Vennamon useita kertoja antaessani hänelle autokyytejä vaalitilaisuuksiin täällä Oulun suunnalla. Herrasmies oli Veikko. Kaikki kunnia hänelle!
- perus heppu
9.2.1959 kirjoitti:
Synty
SMP syntyi 1950-luvun lopussa lohkeamana Maalaisliitosta, kun puolueen tunnettu poliitikko, kansanedustaja ja entinen ministeri, Veikko Vennamo riitautui puoluetovereidensa kanssa. Vuoden 1956 presidentinvaalien jälkeen – aiemminkin puoluettaan arvostellut ja itsenäisesti toiminut – Vennamo ryhtyi esiintymään hyökkäävämmin. Hän alkoi myös lähetellä näkemyksiään kirjeitse suoraan Maalaisliiton paikallisosastoille. Mukaan kampanjaan valjastettiin Asutusliitto, jonka kunniapuheenjohtaja Vennamo oli. Henkilöistä arvostelun kohteena olivat varsinkin puoluesihteeri Arvo Korsimo ja (myöhemmin) kansanedustajat Martti Miettunen, Kauno Kleemola ja Urho Kähönen.[3]
Vennamo sai poleemisesta toiminnastaan useita huomautuksia sekä eduskuntaryhmältään että puolueeltaan. Vielä vaaleissa 1958 hänet kuitenkin valittiin eduskuntaan Maalaisliiton listoilta. Riidat tulivat esiin jo vaalikampanjassa ja lähes heti uuden eduskunnan kokoonnuttua Vennamo erotettiin eduskuntaryhmästä määräajaksi. Tämän jälkeen hän katsoi itsensä ryhmästä eronneeksi ja alkoi rakentaa uutta organisaatiota.[4] Suomen Pientalonpojat -niminen järjestö merkittiin yhdistysrekisteriin 30. joulukuuta 1958 ja Suomen Pientalonpoikien Puolueen perustava kokous pidettin Pieksämäellä 9. helmikuuta 1959. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi nousi puuhamies Vennamo ja puoluesihteeriksi Köpi Luoma.[5] Kokoukseen osallistui noin 350 henkilöä.[6] Vennamo muodosti puolueen yhden hengen eduskuntaryhmän 11. helmikuuta 1959.[7] Pian alkoi ilmestyä myös äänenkannattaja Pientalonpoika.[8]Onnea vaan 50 vuotias "nuorekas suomalaisten oma puolue.!
- onko ??
PS , SMP:n jatkaja perillinen vai mikä. Paavinne on useasti todennut ettei ps:lla ole mitään tekemistä SMP:n kanssa, vaan on kokonaan uusi liike.
Vastaatko samalla, miksi paavinne oli silloin täysin hiljaa, kun SMP:n ensimmäiset kuolinkorinat (1991) kuultiin?- seles
Minun mielestä jatkaja/perillinen. Tämä liike perustettiin Smp:n raunioille ja tämän perusti Smp:ssä keskeisesti vaikuttaneet henkilöt. Smp:n puolueorkanisaatio kautta maan keräsi hetkessä tarvittavan määrän nimiä, ja Perussuomalaiset-puolue saatiin nopeasti ja vaivattomasti puoluerekisteriin. Tällä hetkellä valtava määrä Smp:n puolueteraaneja löytyy perussuomalaisista. Minulle ei ole väliä eikä merkitystä sillä, miten kukin tuon asian tulkitsee. Pääasia, että meillä on hyvä puolue olemassa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873998Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6834
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740