Inhimillein Jumala

ihmispeto

Jotkut luulevat,että hellunta-uskovaisilla ei ole PC..seitä ja televisioita.
Helluntalaiset tosiasiassa ovat amerikanuskoisia samaan tapaan kuin "Harrikkaväkikin"...ja täytyyhän kunnonuskovaisen/ihmisen tuntea sielunvihollisen konstit joilla se houkuttaa syntistä sieluparkaa kadotuksen teille.

Kunnonusko-ihminenhän käy myös armeijan, ja näin oppii tappamaan kommunisteja jotka ovat varsinaisia sielunvihollisen kätyreitä ja maanpäällisiä saatanan ruumiillistumia.
Uskovaisten israelinystävyys tuntuu maalikosta ristiriitaisen omalaatuiselta, koska juutalaiset teloituttivat roomalaisilla Jeesus nimisen Kristuksen.
Mutta kysymyksessä onkin uudentestamentin tunnustaminen Jumalan sanaksi , vaikka sekin on vain juutalaisten sepitelmä aikansa asioista.

Mikään Jumalansanassa ei tiettävästi kiellä nykyaikaisen median käyttöä,se on lähinnä äärilestdiolaisten ongelma, joiden johtajat eivät halua lampaidensa saavan tietoa syntisen ja houkuttelevan maailman asioista,muualta kuin heidän suodatuksensa kautta. Tosin PC kuulemma olisi nykyisin sallittu..on kai kirjoituskonekkin ollut aina median kone ja kirjat yleensä.

Televisiossa näytetään kaikenlaista seksiä ja vasemmistolaista saastaa, vaikka kunnon lestadiolainen panee päivittäin sillä varjolla, että Jumalakin tekee niin,onhan Jumalalla varaa valita lukemattomista enkeleistä Lusiferusta lukuun ottamatta joka petti herraansa ja oli ilmeisesti lespokin. Onhan Jumala luonut ihmisen omaksi kuvakseen...eikös olekkin?

Mietityttää se,milloin Jumala tuli uskoon. Ilmeisesti silloin kun herra näki raa-assa,ahneessa ja käsittämättömän teurastamisen sekä tappamisen hallitsevassa inhimillisessä eläimessä itsensä.

3

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Trubaduuri

      Riippuu vähän jumalasta. Se jumala joka monen tekouskovaisen pään sisällä asuu ei tule koskaan uskoon, se vaan uskottelee olevansa uskossa.
      Ja sitten puolestaan Luojamme, taivaallinen Isä
      tuskin tarvitsee uskoa ollakseen Jumala.

      Erittäin usein se jumala joka asuu ihmisen pään sisäpuolella pitäen valtaa, on justiinsa ihmisen oma kuva, joskus ennmmän ja joskus vähemmän sairas, joskus melkein terve, mutta harvemmin täysin järjellinen ja tasapainoinen.
      Se ei ravistelemalla päästä irti lähde, vaan vaatii osakseen kovia toimenpiteitä. Kristus neuvoi muutamia hyviä kikkoja. Muunmuassa Isä meidän rukouksen. Jota tuo pikkumainen omakuva jumala ei kestä. ;)

      • ..aika hyvin ..

        ..veistelet ihmisen 'minästä':

        ** Erittäin usein se jumala joka asuu ihmisen pään sisäpuolella pitäen valtaa, on justiinsa ihmisen oma kuva, joskus ennmmän ja joskus vähemmän sairas, joskus melkein terve, mutta harvemmin täysin järjellinen ja tasapainoinen.
        Se ei ravistelemalla päästä irti lähde, vaan vaatii osakseen kovia toimenpiteitä. Kristus neuvoi muutamia hyviä kikkoja. Muunmuassa Isä meidän rukouksen. Jota tuo pikkumainen omakuva jumala ei kestä. ;)**

        Se erohan siinä on, että tuo 'pikkumainen omakuvajumala' asuu päässä ja JUMALA, ihmisen sydämessä.

        En ikinä ole kuullut, että mikään jumala 'tulisi uskoon'. Taisit nyt innostua liikaa tuossa satiirissasi.


      • Trubaduuri
        ..aika hyvin .. kirjoitti:

        ..veistelet ihmisen 'minästä':

        ** Erittäin usein se jumala joka asuu ihmisen pään sisäpuolella pitäen valtaa, on justiinsa ihmisen oma kuva, joskus ennmmän ja joskus vähemmän sairas, joskus melkein terve, mutta harvemmin täysin järjellinen ja tasapainoinen.
        Se ei ravistelemalla päästä irti lähde, vaan vaatii osakseen kovia toimenpiteitä. Kristus neuvoi muutamia hyviä kikkoja. Muunmuassa Isä meidän rukouksen. Jota tuo pikkumainen omakuva jumala ei kestä. ;)**

        Se erohan siinä on, että tuo 'pikkumainen omakuvajumala' asuu päässä ja JUMALA, ihmisen sydämessä.

        En ikinä ole kuullut, että mikään jumala 'tulisi uskoon'. Taisit nyt innostua liikaa tuossa satiirissasi.

        Niin, itse ajattelen jotakuinkin vain näin jotta Luoja, taivaallinen Isä joka loi ihmisen itsensä iloksi ja jossakin näkyvässä mielessä myös omaksi kuvakseen, asuu kyllä lakeineen ihmisen sydämessä joka on lihasta tehty, eikä suinkaan kivestä.

        Surullinen tosiasia kuitenkin on jota suurin osa tekojumalista kyllä tulee nimeomaan uskoon, joka pyrkii tallamaan kaiken allensa väkivalloin. Ja tuo uskoon tulo tapahtuu ehdottomasti jonkun ihmisen pään sisäpuolella. Siitä juuri juontuu kaikenmoinen patsastelu, toteemien ja epäjumalien
        rakentelu. Buddha olkoon siitä suurin ja näkyvin esimerkki. Jos et aina ymmärrä ironian, satiirin, parodian perimmäisiä eroja, niin en minä siitä iloitse.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5020
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1580
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1159
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1073
    5. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1069
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      959
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      862
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      759
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      723
    Aihe