Henna

Luin tässä Iltapäivälehteä ja päädyin lukemaan Viihde-uutisia. Siellä tämä Anu Saagim neuvoo pettämään ulkomailla, jos oikein mieli tekee. Tämä nyt ei ole ensimmäinen kerta, ku tälläsiä juttuja lukee lehdestä. Lehdissä ja varsinkin siis naistenlehdissä on koko ajan näitä artikkeleita, että Kuinka Olla Uskoton ja menee pari viikkoa, ni sitten tulee samassa lehdessä artikkeli otsikolla Kuinka Pelastat Parisuhteen Pettämisen Jälkeen.. Ei v*ttu, et mua niin ottaa aivoon tällänen. Lehdet oikein houkuttelevat ihmiset pettämään toinen toistaan ja sitten ihmetellään miksi eroamisprosentti on niin suuri ja miksi on perheissä väkivaltaa jne... Ihan kuin tällä koitetaan sitä, että ihmiset mahdollisimman paljon tuhoisivat omaa elämäänsä.
En oikein osaa kirjoittaa sitä mitä tarkoitan, mutta siis minun mielestäni media, eli lehdet ja tv saastuttavat aika paljon tätä ihmiskuntaa. Panostas media sen verran, et lopettas tollasen paskan painamisen ja levittämisen, ni ihmisetkin voisivat paremmin. Siitä se ehkä alkas koko tän maailman paraneminen joissakin asioissa, kun ensin media lopettaa tän tälläsen toiminnan.
Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että tyhmiä ne, jotka menee tän tietyn massan mukana mitä on helppo ohjailla, eikä käytä sitä omaa maalaisjärkeä asioissa.
Joka tapauksessa tollaset Anut saa painua v*ttuun ja muutkin samanlaiset horatsut!
185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ajattele vaikka niin, ettei tuollaisille bimboille mitään voi. Jos ei päässä ole sitä ensimmäistäkään asiallista ajatusta, niin miten kuvittelet henkilön pystyvän antamaan asiallisen haastattelun.
Ja lehdet tietysti oikein odottavat tällaisia lausuntoja, jotta niistä voidaan kirjoitella lehtiin muiden samanmoisten bimbojen luettavaksi.

Roskalehti on roskalehti. Ei siitä pääse mihinkään. Ja roskalehden tehtävä on tuotta roskajuttuja näistä bimboista bimboille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anu Saagim ja Suomen media kirjoitti:

Luin tässä Iltapäivälehteä ja päädyin lukemaan Viihde-uutisia. Siellä tämä Anu Saagim neuvoo pettämään ulkomailla, jos oikein mieli tekee. Tämä nyt ei ole ensimmäinen kerta, ku tälläsiä juttuja lukee lehdestä. Lehdissä ja varsinkin siis naistenlehdissä on koko ajan näitä artikkeleita, että Kuinka Olla Uskoton ja menee pari viikkoa, ni sitten tulee samassa lehdessä artikkeli otsikolla Kuinka Pelastat Parisuhteen Pettämisen Jälkeen.. Ei v*ttu, et mua niin ottaa aivoon tällänen. Lehdet oikein houkuttelevat ihmiset pettämään toinen toistaan ja sitten ihmetellään miksi eroamisprosentti on niin suuri ja miksi on perheissä väkivaltaa jne... Ihan kuin tällä koitetaan sitä, että ihmiset mahdollisimman paljon tuhoisivat omaa elämäänsä.
En oikein osaa kirjoittaa sitä mitä tarkoitan, mutta siis minun mielestäni media, eli lehdet ja tv saastuttavat aika paljon tätä ihmiskuntaa. Panostas media sen verran, et lopettas tollasen paskan painamisen ja levittämisen, ni ihmisetkin voisivat paremmin. Siitä se ehkä alkas koko tän maailman paraneminen joissakin asioissa, kun ensin media lopettaa tän tälläsen toiminnan.
Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että tyhmiä ne, jotka menee tän tietyn massan mukana mitä on helppo ohjailla, eikä käytä sitä omaa maalaisjärkeä asioissa.
Joka tapauksessa tollaset Anut saa painua v*ttuun ja muutkin samanlaiset horatsut!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu