Suomi organisoi itsensä pois maailmankartalta!
Suomea ovat hallinneet milloin Tukholman, milloin Pietarin, milloin Moskovan käskynhaltijat. Tänään maan talouden, hallinnon ja olemassaolon ydinkysymykset ratkaistaan Brysselissä. Isänmaasta puhuvat vain marginaaliset ryhmät, se ei enää tarjoa tietä tulevaisuuden mannermaiseen eliittiluokkaan. Uudessa järjestelmien hierarkiassa julkinen vaikutusvalta ja kulttuurihegemonia, todellisen tapahtumisen ohjaaminen, on siirtynyt Euroopan Unionille. Pienikin EU:n avustus pyhittää jokaisen kehitys- tai tutkimushankkeen, nostaa sen mannermaiselle kulttuuritasolle, eikä mikään kunta tai kylä ole olemassa, ellei sillä ole EU-projektia ja EU-koordinaattoria. Euroopan Unioni on auktoriteetti, joka kykenee suojelemaan Suomen metsät, pitämään yllä maataloustuotannon, poistamaan työttömyyden.
Bryssel on suomalaisille meritokraateille valtajärjestelmän keskus. Jossain mannervaltion sydämessä on mystinen, suunnaton EU-tieto ja EU-osaaminen. Kehitysuskon papisto tarvitsee loputtomasti kehitysriittejä ja ulkopuolisia auktoriteetteja, kulttipatsaita, eurojumalia, maailmanjohtajia. Eurohallinnointi tunkeutuu kaikille elämänalueille. Tulevaisuuden Suomi on eurooppalaisia kulttuurikeskuksia, mannermaista tajuntateollisuutta; yhteistä eurokieltä ja eurooppalaisia puheenvuoroja; EU-palkintoja. Suomalainen eliitti on valmis suuriin kansainvälisiin tehtäviin ja uhoaa eurooppalaista merkitystään, se on alkanut suunnitella ja johtaa maailmantaloutta, EMU-prosessia.
Kansainvälinen matkiminen ja omien perinteiden repiminen on Suomessa aina ollut kunniakasta. Suuria suomalaisia ovat nyt ne, jotka kykenevät integroimaan, fuusioimaan, harmonisoimaan ja tiivistämään Suomen osaksi mannervaltiota ja vapauttamaan suomalaisen kulttuurin globaaleille markkinavoimille. Jokainen menestyvä meritokraatti ja europoliitikko on oppinut uuden postkansallisen kielen. Mehän elämme postkolonialistisessa, postmodernissa, posthistoriallisessa, postvaltiollisessa ajassa.
Lakeijakansa
Omassa historiassaan suomalaiset ovat alkuperäistä lakeijakansaa. Suomalaiselle kulttuurintutkijalle suomalaisuus on ollut vain diffuusioilmiö. Jokaiselle perinneilmiölle, jokaiselle Kalevalan runomotiiville on aina löydetty vastine ja esikuva Euroopan muinaisista keskuksista. Tämän alkuperäiskansan kulttuuri, sivistyksestä nyt puhumattakaan, on omaksuttu muualta ja levinnyt yläluokan ja säätyläisten keskuudesta oppimattomalle kansalle. Suomalainen eliitti on ollut ulkopuolista, ulkomaista tai halunnut palvella ulkopuolisia isäntiä. Se on ollut Suomen kansalle vierasta ja vieraskielistä tai halunnut vaihtaa kielensä ja kulttuurinsa, jopa sukunimensä. Ellei hämäläisiä ja karjalaisia talonpoikia olisi joskus elänyt omavaraisissa kylissään, suomen kieltäkään ei enää olisi olemassa.
Entä tänä päivänä? Suomalaisten kulttuurintutkijoiden lähdeviitteistä päätellen suomalainen kulttuuriantropologia, suomalainen sosiologia, suomalainen filosofia ei ole tuottanut yhtään omaa ajatusta; suomalaisen humanismin tehtävänä on matkia ranskalais-anglo-amerikkalaisia kulttikeskuksia, tulkita suuria ulkomaisi sitaatteja, uskoa amerikkalaiseen teoriaan. Milloinkaan ihmiskunnan historiassa eliittiluokan ajattelu ei ole keskittynyt niin yhdenmukaiseksi eikä rajattu niin pienelle alueelle kuin nykyajan globaalissa kulttuurissa.
Gunnar Suolahti on kuvannut sarkastisesti, kuinka suomalainen euroeliitti menneinä vuosisatoina sopeutui mannermaiseen yhtenäiskulttuuriin ja erotti itsensä tavallisesta kansasta eli suomalaista. Tuolloin siihen riitti muutama sana ranskaa ja rokokoohuonekalut; tänä päivänä siihen tarvitaan eurokoulutus ja häikäilemätön kyvykkyys nousta maailmanluokkaan.
Totteleva suomalainen
Suomalaisuus on sitä, että suomalainen tottelee, seuraa johtajaa. Suomalainen on autoilija, jonka aina täytyy ottaa edellä ajava kiinni ja ajaa hänen kannoillaan. Sataviisikymmentä vuotta kansakoululaitoksen historiaa on opettanut suomalaiset tottelemaan organisaatioita, tottelemaan käskyjä ja ihailemaan loputtomasti ulkomaalaista, kaikkea vierasta, huipputekniikan ihmeitä, tuonpuoleista sivistystä, saneeraamaan, modernisoimaan, täyttämään EU:n vaatimukset. Suomi on maailman keskittynein insinöörivaltio, joka tottelee, ajaa peräkkäin ja organisoi lopulta itsensä pois maailmankartalta. Itäiseen imperiumiin suomalaisten on ollut pakko kuulua, läntiseen se on aina halunnut liittyä, itsenäisenä ja omillaan emme kykene elämään.
Suomen historiassa ei ole mitään muuta lohdullista kuin se, ettei maassa ole sentään ollut maaorjuutta. Suomalaiset ovat siis nöyrästi ottaneet vastaan milloin uskonnon milloin kehityksen nimissä tulleet hallitsijat, nyt me puolustamme eurooppalaista sivistystä, sillä niin kuin on ennustettu, jäljelle jäävät enää suuret sivilisaatiot: kristillinen, islamilainen ja buddhalainen maailma.
Suomalais-ugrilaiset ovat historian lakeijakansoja, alistuvia, sopeutuvia ja omasta kulttuuristaan luopuvia. Mutta kuitenkin vielä olemassa.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Suomea ovat hallinneet milloin Tukholman, milloin Pietarin, milloin Moskovan käskynhaltijat. Tänään maan talouden, hallinnon ja olemassaolon ydinkysymykset ratkaistaan Brysselissä. Isänmaasta puhuvat vain marginaaliset ryhmät, se ei enää tarjoa tietä tulevaisuuden mannermaiseen eliittiluokkaan. Uudessa järjestelmien hierarkiassa julkinen vaikutusvalta ja kulttuurihegemonia, todellisen tapahtumisen ohjaaminen, on siirtynyt Euroopan Unionille. Pienikin EU:n avustus pyhittää jokaisen kehitys- tai tutkimushankkeen, nostaa sen mannermaiselle kulttuuritasolle, eikä mikään kunta tai kylä ole olemassa, ellei sillä ole EU-projektia ja EU-koordinaattoria. Euroopan Unioni on auktoriteetti, joka kykenee suojelemaan Suomen metsät, pitämään yllä maataloustuotannon, poistamaan työttömyyden.
Bryssel on suomalaisille meritokraateille valtajärjestelmän keskus. Jossain mannervaltion sydämessä on mystinen, suunnaton EU-tieto ja EU-osaaminen. Kehitysuskon papisto tarvitsee loputtomasti kehitysriittejä ja ulkopuolisia auktoriteetteja, kulttipatsaita, eurojumalia, maailmanjohtajia. Eurohallinnointi tunkeutuu kaikille elämänalueille. Tulevaisuuden Suomi on eurooppalaisia kulttuurikeskuksia, mannermaista tajuntateollisuutta; yhteistä eurokieltä ja eurooppalaisia puheenvuoroja; EU-palkintoja. Suomalainen eliitti on valmis suuriin kansainvälisiin tehtäviin ja uhoaa eurooppalaista merkitystään, se on alkanut suunnitella ja johtaa maailmantaloutta, EMU-prosessia.
Kansainvälinen matkiminen ja omien perinteiden repiminen on Suomessa aina ollut kunniakasta. Suuria suomalaisia ovat nyt ne, jotka kykenevät integroimaan, fuusioimaan, harmonisoimaan ja tiivistämään Suomen osaksi mannervaltiota ja vapauttamaan suomalaisen kulttuurin globaaleille markkinavoimille. Jokainen menestyvä meritokraatti ja europoliitikko on oppinut uuden postkansallisen kielen. Mehän elämme postkolonialistisessa, postmodernissa, posthistoriallisessa, postvaltiollisessa ajassa.
Lakeijakansa
Omassa historiassaan suomalaiset ovat alkuperäistä lakeijakansaa. Suomalaiselle kulttuurintutkijalle suomalaisuus on ollut vain diffuusioilmiö. Jokaiselle perinneilmiölle, jokaiselle Kalevalan runomotiiville on aina löydetty vastine ja esikuva Euroopan muinaisista keskuksista. Tämän alkuperäiskansan kulttuuri, sivistyksestä nyt puhumattakaan, on omaksuttu muualta ja levinnyt yläluokan ja säätyläisten keskuudesta oppimattomalle kansalle. Suomalainen eliitti on ollut ulkopuolista, ulkomaista tai halunnut palvella ulkopuolisia isäntiä. Se on ollut Suomen kansalle vierasta ja vieraskielistä tai halunnut vaihtaa kielensä ja kulttuurinsa, jopa sukunimensä. Ellei hämäläisiä ja karjalaisia talonpoikia olisi joskus elänyt omavaraisissa kylissään, suomen kieltäkään ei enää olisi olemassa.
Entä tänä päivänä? Suomalaisten kulttuurintutkijoiden lähdeviitteistä päätellen suomalainen kulttuuriantropologia, suomalainen sosiologia, suomalainen filosofia ei ole tuottanut yhtään omaa ajatusta; suomalaisen humanismin tehtävänä on matkia ranskalais-anglo-amerikkalaisia kulttikeskuksia, tulkita suuria ulkomaisi sitaatteja, uskoa amerikkalaiseen teoriaan. Milloinkaan ihmiskunnan historiassa eliittiluokan ajattelu ei ole keskittynyt niin yhdenmukaiseksi eikä rajattu niin pienelle alueelle kuin nykyajan globaalissa kulttuurissa.
Gunnar Suolahti on kuvannut sarkastisesti, kuinka suomalainen euroeliitti menneinä vuosisatoina sopeutui mannermaiseen yhtenäiskulttuuriin ja erotti itsensä tavallisesta kansasta eli suomalaista. Tuolloin siihen riitti muutama sana ranskaa ja rokokoohuonekalut; tänä päivänä siihen tarvitaan eurokoulutus ja häikäilemätön kyvykkyys nousta maailmanluokkaan.
Totteleva suomalainen
Suomalaisuus on sitä, että suomalainen tottelee, seuraa johtajaa. Suomalainen on autoilija, jonka aina täytyy ottaa edellä ajava kiinni ja ajaa hänen kannoillaan. Sataviisikymmentä vuotta kansakoululaitoksen historiaa on opettanut suomalaiset tottelemaan organisaatioita, tottelemaan käskyjä ja ihailemaan loputtomasti ulkomaalaista, kaikkea vierasta, huipputekniikan ihmeitä, tuonpuoleista sivistystä, saneeraamaan, modernisoimaan, täyttämään EU:n vaatimukset. Suomi on maailman keskittynein insinöörivaltio, joka tottelee, ajaa peräkkäin ja organisoi lopulta itsensä pois maailmankartalta. Itäiseen imperiumiin suomalaisten on ollut pakko kuulua, läntiseen se on aina halunnut liittyä, itsenäisenä ja omillaan emme kykene elämään.
Suomen historiassa ei ole mitään muuta lohdullista kuin se, ettei maassa ole sentään ollut maaorjuutta. Suomalaiset ovat siis nöyrästi ottaneet vastaan milloin uskonnon milloin kehityksen nimissä tulleet hallitsijat, nyt me puolustamme eurooppalaista sivistystä, sillä niin kuin on ennustettu, jäljelle jäävät enää suuret sivilisaatiot: kristillinen, islamilainen ja buddhalainen maailma.
Suomalais-ugrilaiset ovat historian lakeijakansoja, alistuvia, sopeutuvia ja omasta kulttuuristaan luopuvia. Mutta kuitenkin vielä olemassa.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
Vastaukset 3
Vanhimmat
blaaaaaaa.
Suomen kansa ei ole koskaan ollut mitään alistuvaista. Joten unohda tuollaiset jutut!!
suomalaiseen luonteeseen kuuluu automaattisesti osana kaikkien kansojen itsemääräämisoikeuden kunnioitus.