Haukiputaan

persuilua

Pariskunta myi hometalon - sai tuomion törkeästä petoksesta
   

Oulun käräjäoikeus tuomitsi maanantaina lappeenrantalaispariskunnan ehdollisiin vankeusrangaistuksiin törkeästä petoksesta.

Pariskunta oli myynyt valheellisilla tiedoilla Haukiputaan Martinniemessä Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan talon vuoden 2005 syksyllä. Pariskunta ei ollut kertonut ostajille talossa olevista vakavista kosteus-, home-, ja lahovaurioista.

Kiinteistön ja sillä sijainneet asuin- ja piharakennukset myynyt pariskunta on kiistänyt syyllistyneensä tekoon. Heidän mukaansa kiinteistövälittäjän olisi pitänyt huolehtia siitä, että ostajat voivat tutustua kaikkiin taloa koskeviin asiakirjoihin.

Puolitoista vuotta myöhemmin samainen talo poltettiin maan tasalle. Talon palamaan sytyttänyt mies tuomittiin 9 kuukauden vankeuteen samassa oikeudenkäynnissä.

Mies oli kertonut saaneensa viidensadan euron palkkion talon polttamisesta. Sitä, kuka talon on käskenyt polttaa, ei tiedetä.

Ostajapariskunnan tappiot pelkästään kiinteistökaupasta ovat yli 105 000 euroa. Kaupasta aiheutuneita korvausvaatimuksia käsitellään myöhemmin Oulun käräjäoikeudessa.

3

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puoliksipalaneet

      niputko siellä kärvähtivät???

      • mennyt hukkaan

        Persulehdistä sai hyviä sytykkeitä talon polttamiseen. Hyvä seles, eikun fillari taas alle ja lehtiä jakamaan.


    • palovakuutus lie

      Miten omistajan palovakuutus ? Tokihan se
      korvaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      82
      3917
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2851
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2282
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1291
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      879
    6. 130
      855
    7. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      801
    8. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      774
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      736
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      710
    Aihe