Saksanpaimenkoira

Omakotitalon pihassa vapaana oleva saksanpaimenkoira meinasi hyökätä, kun lenkkeilin ohitse pienen koirani kanssa. Koira tuli jo kohti haukkuen ja muristen. Melkeen sain jo napattua oman koirani syliin, kun kaikeksi onneksi tämä vihainen koira pysähtyi ja kiiruhdimme nopeasti pois paikalta. Kaikille tiedoksi, että osaavat varoa. On se kumma kun ihmiset eivät ymmärrä pitää koiriaan kytkettyinä.

Ilmoituksen tästä olen jo tehnyt.
181278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

vesuri!
Eipä hypi susikoirat sen jälkeen rinnuksille.

Äänestä

Vaikuttaa siltä, että siinä oli vahtikoira suorittamassa tehtäväänsä. Tuskin se pysähtyi "kaikeksi onneksi", vaan ihan sen takia, että se on koulutettu niin.

Vinkkinä: monelle koiralle on opetettu tiettyjä käskysanoja kuten "paikka", "ei" tai "seis". Näitä kannattaa kokeilla jos näyttää, että koira tulee turhan lähelle.

Äänestä
  • täytyisi tulla yleiselle tielle riehumaan, se ei suinkaan pysynyt omalla pihallaan.

    Äänestä

  • istu ja pieraise, hyppää ja raapaise.
    Todella typerää esitystä, sillä ihmisen päälle käyvä rakki-koira ymmärtää vain, ja ainoastaan kättäpidempää.
    "Rakki-koiria" ovat kaikki ne piskit, jotka annetaan olla vapaasti pihamaalla josta on suora ja esteetön yhteys muihin lähialueella liikkuviin ihmisiin.
    Opetetut ja koulutetut koirat ovat niitä, jotka liikkuvat omalla, täysin aidatulla ja isäntänsä tarkan valvonnan alaisena olevalle alueella.

    Jokainen järkevä ihminen ymmärtää sen, ettei VIHAISTA koiraa saa KOSKAAN pitää IRTI tai ILMAN KUONOKOPPAA, edes omalla piha-alueellaan!

    Jokaisella ihmisellä on oikeus puolustaa omaa - ja muiden ihmisten henkeä. Näin ollen hänellä on myös oikeus käyttää "kättä-pidempää", silloin kun vihainen koira käy kimppuun!

    Ottakaa ihmiset opiksi ja varokaa VIHAISIA KOIRIA, sillä vahtikoirat ovat juuri niitä ja kaiken lisäksi täysin LAITTOMIA IRTIPIDETTÄVIÄ!

    Äänestä

  • vaikka kirjoitti:

    istu ja pieraise, hyppää ja raapaise.

    täyttä asiaa! Olen täysin samaa mieltä!!

    Äänestä

ja tunnen ja tiedän kyseisen koiran. koira on niin hyvin koulutettu etten toista tunne. se ei todellakaan mene oman tontin rajan yli, pysähtyy siihen kuin seinään. edes jänis ei saa houkuteltua sitä ylittämään tonttinsa rajaa, juoksee sen perässä niin kauan kun tontin rajat sallii, mutta rajalle pysähtyy kuin seinään. voi kyllä haukkua muille koirille, mutta ei tee pahaa eika ole ilkeä koira. on jo iäkäskin koira. Koira on todella kiltti ja hyvänluonteinen.

Äänestä
  • Eläimet
    14 §
    Koirakuri
    Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:

    1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;

    2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)

    3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.

    Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.

    Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.

    Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.

    Äänestä

  • peto. Et voi vannoa etteikö tämä "todella kiltti" koira menisi joskus tontin rajojen ulkopuolelle ja kävisi jonkun kimppuun. TÄTÄ ON TAPAHTUNUT. Mitäs jos sen päässä yhtäkkiä napsahtaa ja se tappaa pienemmän koiran tai pahimmassa tapauksessa raatelee jonkun pikkulapsen. TÄTÄKIN ON TAPAHTUNUT. MIETI NYT NIILLÄ AIVOILLA!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • koiran omistaja kun puhut noin syvällä rintaäänellä ko. rakista?
    Jos koira on irti omakotitalon pihamaalla, pitää ko. oleva alue olla täysin aidattu ja siitäkin huolimatta on koiranomistajan valvottava tarkasti koiraansa.
    Minä tappaisin välittömästi tuollaisen päälle ryykivä rakin jos se kohdalleni sattuisi ja pidänkin sen vuoksi aina raskasta "kättäpidempää" mukanani.

    Äänestä

  • ole tuon kirjoitti:

    koiran omistaja kun puhut noin syvällä rintaäänellä ko. rakista?
    Jos koira on irti omakotitalon pihamaalla, pitää ko. oleva alue olla täysin aidattu ja siitäkin huolimatta on koiranomistajan valvottava tarkasti koiraansa.
    Minä tappaisin välittömästi tuollaisen päälle ryykivä rakin jos se kohdalleni sattuisi ja pidänkin sen vuoksi aina raskasta "kättäpidempää" mukanani.

    "raskas ja kättäpiree" on jota mukanas aina kuskaat..pliis lopeta ulkoilu.. pelkään sua enemmän kuin vihaisia koiria!

    Äänestä

  • se sun kirjoitti:

    "raskas ja kättäpiree" on jota mukanas aina kuskaat..pliis lopeta ulkoilu.. pelkään sua enemmän kuin vihaisia koiria!

    päästetään kakaroita ruikuttamaan olemattomia asioita?
    Kaikesta kuitenkin näkee, että kotikasvatus on jäänyt tyystin tekemättä ja märkäkorvat juoksevat kaljakassit kädessä ympäri kyliä, huudellen mennen tullen älyttömyyksiään.
    Tietokoneelle käyttökielto ja ajoissa nukkumaan, niin kyllä se siitä

    Äänestä

Mitä tuosta, kun saksanpaimenkoira ei mitään tehnyt. Ei autoilijaakaan rangaista ilanteista, joissa ei mitään tapahdu, vaikka sellaiselta näyttäisi. Toki tuollaiset ärhentelevät hurta ovat kauheita,

Äänestä
  • ajaa ylinopeutta tai alkoholin vaikutuksen alaisena, kunhan vain mitään ei tapahdu, vaikka siltä näyttäisi. Toki ne kännikuskit ovat kauheita,

    voi taivas sanon minä

    Äänestä

Miksi ihmeessä sinä täällä tästä asiasta valitat?
Olisikohan sinun syytä keskustella asiasta kyseisen koiran omistajan kanssa eikä täällä huudella. Ja miksi ihmeessä pitää tällainen keskustelu tällä palstalla aiheesta aloittaa, eihän mitään ole edes tapahtunut?!? Tuskin omistaja koiraansa OMASSA pihassaan irti pitäisi jos se ei oman tonttinsa rajoja tiedä. Läheltä piti ei lasketa. Lopuksi vielä parempi kuin hyvä vinkki; vaihda ulkoilu reittiäsi sen puudelisi kanssa niin ei tarvitse enää kyseistä koiraa pelätä. On teitä "järjestäytyneitä ja valppaita kansalaisia" sitten joka lähtöön...

Äänestä
  • parhaiten näitä järjestyneitä ja valppaita kansalaisia, jotka tyrkkäävät väärän nokkansa jokaiseen asiaan.

    Äänestä

  • Taas se nähtiin...

    Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
    Tod.näk. jonkunlaisen tappaja/riehuja-koiran omistaja tämä kirjoittaja..

    hohohohohoho:D:D

    Äänestä

Soittamaan poliisit tai jonkun muun viranomaisen paikalle. Rikos on pitää koiraa vapaana. Ihminen on mennyt tuollaisen petoeläimen jalostamaan lemmikikseen niin sen kuuluu sitä myös pitää lainmukaisesti tai sitten se huostaanotetaan pahimmassa tapauksessa jossei pysty sellaista hallitsemaan. Sinulla on oikeus liikkua vapaasti missä haluat... Älä kuuntele tuollaisia lässyttäjiä vaan ryhdy toimiin, ei se täälä auta huudella. P.S. kerran koiraa syönyt. (ja oli pirun hyvää)

Äänestä
  • huomauttaa että mainitsemasi jalostettu petoeläin tarkoittaa kaikkia koiria ja rotuja. Enemmän minä henkilökohtaisesti kammoan (ja kokemuksesta selkäni taakse vilkaisen) pieniä koiria vaikka koiraihmisiä olenkin. Nimimerkillä repaleinen lahje.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hirvisentiellä. kirjoitti:

Omakotitalon pihassa vapaana oleva saksanpaimenkoira meinasi hyökätä, kun lenkkeilin ohitse pienen koirani kanssa. Koira tuli jo kohti haukkuen ja muristen. Melkeen sain jo napattua oman koirani syliin, kun kaikeksi onneksi tämä vihainen koira pysähtyi ja kiiruhdimme nopeasti pois paikalta. Kaikille tiedoksi, että osaavat varoa. On se kumma kun ihmiset eivät ymmärrä pitää koiriaan kytkettyinä.

Ilmoituksen tästä olen jo tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu