hiukkas

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Jättihiukkaskiihdyttimen uudelleen käynnistäminen viivästyy/1135243408091

Kaikkien aikojen voimakkain hiukkaskiihdytin ei käynnistykään uudelleen ennen syyskuun loppua.

LHC:n avulla on tarkoitus löytää aineen pienimpiä osasia eli alkeishiukkasia, joita ei ole voitu aiemmin havaita. Kokeiden toivotaan myös valottavan maailmankaikkeuden syntyhetken tapahtumia.
81322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

omaan hiukkaskiihdyttimeen.

Äänestä

Maailmanloppu siis siirtyi vielä! Alkeishiekkasten törmäys luovuttaa niin paljon energia,että jäähdytysaineen helium-atomit yhtyvät ja syntyy hallitsematon ketjureaktio joka aiheuttaa maapallon romahtamisen kääpiötähdeksi ja mustaksi aukoksi. Tämä onkin aikakirjoissa ennustettu !

Äänestä
  • asian hallitsemaan. Eikös siinä kuitenkin ensisijaisesti ole toivo saasteettoman energian mahdollistamisesta?

    Äänestä

  • tapahtuvassa ylöstempauksessa 144 000 onnekkainta pelastuu intergalaktiselle avaruusalukselle, jonka kapteenina toimii kukas muu kuin pitkään pimennossa ollut juhan af grann. näin siis aikakirjojen aikakirjassa.

    Äänestä

  • Maailmanloppu tulee joka tapauksessa, ennemmin tai myöhemmin.
    Jos ihminen ei hoida hommaa, niin viimeistään silloin, kun aurinko muuttuu punaiseksi jättiläiseksi.

    "Vahvin kokeellinen argumentti törmäytysten turvallisuuden puolesta on kosmisen säteilyn suurienergisten hiukkasten törmäykset taivaankappaleisiin, kuten Maahan. Nämä parhaimmillaan 20 miljoonaa kertaa LHC:ssä saavutettavia 1,4×1013 eV:n energiatasoja suuremmatkaan törmäykset eivät ole aiheuttaneet vaarallisia ilmiöitä."

    Inhorealistina sanon, aivan yksi lysti...

    Äänestä

LHC:n piti käynnistyy jos viime vuonna olikos tossa elokuussa. Odotin innolla sen käynnistystä ja sit kun ne pääsee ajamaan laitteella täysillä niin saadaan varmaan kivoja tuloksia.. :)

Äänestä

On ne ihania tommoset kiihyttimet, Niin mukava seurata miten ne pelittää... jänskättää sannooko se pum.

Äänestä

että kokeilu vaiheessa tuli liikaa suokaasua
ja Ufolyhtyjä pukista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiihdytin kirjoitti:

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Jättihiukkaskiihdyttimen uudelleen käynnistäminen viivästyy/1135243408091

Kaikkien aikojen voimakkain hiukkaskiihdytin ei käynnistykään uudelleen ennen syyskuun loppua.

LHC:n avulla on tarkoitus löytää aineen pienimpiä osasia eli alkeishiukkasia, joita ei ole voitu aiemmin havaita. Kokeiden toivotaan myös valottavan maailmankaikkeuden syntyhetken tapahtumia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu