Kristillisten ehdokas lienee puoliksi maahanmuuttaja taustainen puolimarokkolainen Sari Essayah. PS-ehdokkaat lienevät Veltto Virtanen ja Hallah-Aho.
Eli pahimmassa tilanteessa Sari menee läpi skinien äänillä, tai Halla-Aho maahanmuutajataustaisuuden, suvaistevaisuuden ja oikeanlaisen avarakatseisuuden naispuolisten kannattajien äänillä (eli niiden joiden raiskatuksi tuleminen olisi johonkin outoon fundamentalismiin nojaten hyväksyttävämpää kuin muiden naisten).
Tämä voi hyvin laukaista perustulain muuttamisen siten ettei vaaliliittoja enään tarvittaisi. Tämähän on äänestäjän täydellistä hujjaamista.
Kaikkien vaaliliittojen äiti
13
252
Vastaukset
- Suvaitsevainen kansalainen
Mielestäni KD kannattajat eivät ole näitä maailmanparantajia, jotka kuuluvat "halla-ahon raiskauslistalle". KD:n kannattajilta on jopa voinut lukea aika "rasisistisia" kannanottoja maahanmuutosta.
Varmaa on että KD ei ainakaan halua olla rakentamassa islamilaista Suomea.- jopa peruSS:n
aikanaan rakentamien (jos riittävästi valtaa) keskitysleirien kapoiksi? Tuskin joutuvat ensimmäisinä raiskatuiksi, tuo roolihan on varattu vihreille ja vasemmistolaisille naisille?
- rautaako?
Toki KD omalla tahollaan kerää fundamentalistien ääniä, ja on siksi pakotettu välillä kantaa iljettäväänkin suuntaan esimerkiski homojen oikeuksia käsitellessä
Mutta KD on pitkään pyrkinyt olemaan nimenomaan kristillisdemokraattinen, eikä kristillinen. KD turvautuu näin ollen kristilliseen elämänkatsomukseen jossa jokainen saa on tervetullut ja jokaista ihmistä kohdellaan inhimillisesti.
Miten muuten puolimarokkolainen, kenties muslimi, Sari olisi hakenut ja päässyt puolueen nokkanaisiksi. Pääsisikö nainen ylipäätään etenemään fundamentalistisessa järjestössä?
Ja totuus on se että Sari saattaa mennä EU-hun skinien äänillä. Eikö se ole skinien pettämistä? - Helluntalainen
rautaako? kirjoitti:
Toki KD omalla tahollaan kerää fundamentalistien ääniä, ja on siksi pakotettu välillä kantaa iljettäväänkin suuntaan esimerkiski homojen oikeuksia käsitellessä
Mutta KD on pitkään pyrkinyt olemaan nimenomaan kristillisdemokraattinen, eikä kristillinen. KD turvautuu näin ollen kristilliseen elämänkatsomukseen jossa jokainen saa on tervetullut ja jokaista ihmistä kohdellaan inhimillisesti.
Miten muuten puolimarokkolainen, kenties muslimi, Sari olisi hakenut ja päässyt puolueen nokkanaisiksi. Pääsisikö nainen ylipäätään etenemään fundamentalistisessa järjestössä?
Ja totuus on se että Sari saattaa mennä EU-hun skinien äänillä. Eikö se ole skinien pettämistä?kuten monet muutkin KD-läiset. Ehkä on muslimikin, en tiedä?
- rasisti kun
rautaako? kirjoitti:
Toki KD omalla tahollaan kerää fundamentalistien ääniä, ja on siksi pakotettu välillä kantaa iljettäväänkin suuntaan esimerkiski homojen oikeuksia käsitellessä
Mutta KD on pitkään pyrkinyt olemaan nimenomaan kristillisdemokraattinen, eikä kristillinen. KD turvautuu näin ollen kristilliseen elämänkatsomukseen jossa jokainen saa on tervetullut ja jokaista ihmistä kohdellaan inhimillisesti.
Miten muuten puolimarokkolainen, kenties muslimi, Sari olisi hakenut ja päässyt puolueen nokkanaisiksi. Pääsisikö nainen ylipäätään etenemään fundamentalistisessa järjestössä?
Ja totuus on se että Sari saattaa mennä EU-hun skinien äänillä. Eikö se ole skinien pettämistä?käteltyäni vastentahtoisesti mustaa miestä, heidän naisiaanhan ei saa kätellä, minun on välittömästi pakonomaisesti käytävä pesemässä käteni ?
- musta kissa...
rasisti kun kirjoitti:
käteltyäni vastentahtoisesti mustaa miestä, heidän naisiaanhan ei saa kätellä, minun on välittömästi pakonomaisesti käytävä pesemässä käteni ?
taidan olla mamujen hyysäri?
- muita kuin
Helluntalainen kirjoitti:
kuten monet muutkin KD-läiset. Ehkä on muslimikin, en tiedä?
helluntailaisia jotka ovat julkisesti kristillisdemokraatteja.
- rautaako?
rasisti kun kirjoitti:
käteltyäni vastentahtoisesti mustaa miestä, heidän naisiaanhan ei saa kätellä, minun on välittömästi pakonomaisesti käytävä pesemässä käteni ?
Mistä hallaaho-opista olet lueknut ettei mustaa naista saa kätellä?
Tilannehan on se että joidenkin muslimilahkojen hartaimmat palvojat eivät näe hyvällä jos vieras mies kättelee naista tai nainen kättelee vierasta miestä. Se ei liity ihonväriin.
Pesytymisestä vielä sen verran että jutustasi ei oikein selvinnyt että tuleeko sinulle aina pakonomainen tarve pestä käsiäsi kun olet kätellyt? Se voisi viitata bakteerikammoon.
Mutta jos se tulee vain mustan miehen kättelemisestä kyseessä on pahaksi pinttynyt ennakkoluulo. - tekemistä
rautaako? kirjoitti:
Mistä hallaaho-opista olet lueknut ettei mustaa naista saa kätellä?
Tilannehan on se että joidenkin muslimilahkojen hartaimmat palvojat eivät näe hyvällä jos vieras mies kättelee naista tai nainen kättelee vierasta miestä. Se ei liity ihonväriin.
Pesytymisestä vielä sen verran että jutustasi ei oikein selvinnyt että tuleeko sinulle aina pakonomainen tarve pestä käsiäsi kun olet kätellyt? Se voisi viitata bakteerikammoon.
Mutta jos se tulee vain mustan miehen kättelemisestä kyseessä on pahaksi pinttynyt ennakkoluulo.ennakkoluulolla on peseytymisen kanssa. Yleensä siistit ihmiset peseytyvät.
- se ennakkoluuloisuus
rautaako? kirjoitti:
Mistä hallaaho-opista olet lueknut ettei mustaa naista saa kätellä?
Tilannehan on se että joidenkin muslimilahkojen hartaimmat palvojat eivät näe hyvällä jos vieras mies kättelee naista tai nainen kättelee vierasta miestä. Se ei liity ihonväriin.
Pesytymisestä vielä sen verran että jutustasi ei oikein selvinnyt että tuleeko sinulle aina pakonomainen tarve pestä käsiäsi kun olet kätellyt? Se voisi viitata bakteerikammoon.
Mutta jos se tulee vain mustan miehen kättelemisestä kyseessä on pahaksi pinttynyt ennakkoluulo.siis rasismia.
- ...mitä...
se ennakkoluuloisuus kirjoitti:
siis rasismia.
...vastaat itse, jos lapsesi kysyy sinulta? Onko tumma iho vain likainen?
- onko
...mitä... kirjoitti:
...vastaat itse, jos lapsesi kysyy sinulta? Onko tumma iho vain likainen?
ennakkoluulo rasismia vai ei ?
- Lauri Gröhn blogissaan
rautaako? kirjoitti:
Mistä hallaaho-opista olet lueknut ettei mustaa naista saa kätellä?
Tilannehan on se että joidenkin muslimilahkojen hartaimmat palvojat eivät näe hyvällä jos vieras mies kättelee naista tai nainen kättelee vierasta miestä. Se ei liity ihonväriin.
Pesytymisestä vielä sen verran että jutustasi ei oikein selvinnyt että tuleeko sinulle aina pakonomainen tarve pestä käsiäsi kun olet kätellyt? Se voisi viitata bakteerikammoon.
Mutta jos se tulee vain mustan miehen kättelemisestä kyseessä on pahaksi pinttynyt ennakkoluulo.Kädenpuristun on maailman yleisin valehtelun muoto. Sen voi opetella ja typerimmät jopa uskovat, että luja kädenpuristus kertoo jotain ihmisestä. Ei se kerro, vaikka monet valmentajat korostavat asiaa. Kädenpuristus on klisee, ei muuta.
Edelliseen liittyy saumattomasti se, ettei Vesku osaa laulaa, vaan näyttelijänä esittää laulamista. Taitavasti, se on pakko myöntää.
Tuosta päästäänkin jo politiikkaan. Poliitikkojen pitää esittää poliitikkoa. Siksi eduskunnan istunnot etenkin televisioinnin aikana ovat niin tympeää katseltavaa. Kullakin puhujalla on oma kliseinen roolinsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872