Monet ateistit kyselevät varmaankin usein itseltään ja toisiltaan, että mitä kursseja heidän kannattaisi opiskellessaan käydä, että heitä tulisi hyviä opettajia,poliiseja, upseereita,tuomareita,johtajia,biologeja yms.
Mutta eikö heidän pikemminkin kannattaisi joskus kysyä myös, mitä heidän tarvitsee oppia kasvaakseen ihmisolennoiksi? Koska jos he haluavat tulla hyviksi em. ammateissa tai menestyä muissa tehtävissä, heidän olisi kehitettävä niitä taitoja, joiden avulla he oppisivat paremmin ymmärtämään maapallolla kanssaan eläviä veljiään ja siskojaan.
Mutta miten me voimme sitten kehittää ymmärtämystämme? Miten meistä voi tulla asiantuntijoita yksinkertaisessa ihmisten tuntemisessa? Koulussa kun ei valitettavasti voi oppia, kuinka kasvaa ihmiseksi.
Vastaus tähän on hyvin yksinkertainen; Kouluissa pitäisi alkaa kirkkohistorian rinnalla enenemässä määrin opettamaan kristillistä etiikkaa niin, että nuoret oppisivat jo varhain että vasta Jeesuksen opetuksia luettuaan ja tultuaan elävään uskoon, he alkavat ymmärtämään, että meidän elämämme tarkoituksena on kehittää henkistä luonnettamme, että meidän on vapautettava se jumalallinen voima, joka meissä kussakin on, ihmeellinen voima, joka vaistomaisesti yllyttää meitä kaikkia uskossa olevia alituisesti johonkin korkeampaan ja parempaan. Ja kun me vapautamme tuon voiman niin me sallimme Jumalan tehdä työtä meissä ja meidän kauttamme, ei yksin omaksi hyödyksemme vaan myös toisten hyväksi ja Jumalan kunniaksi. Siten vain ainoastaan kristinusko selvittää meille selkeästi Jumalan ja ihmisen läheisen yhteyden salaisuuden -- sen siteen, joka yhdistää meidän jumalallisen henkemme jumaluutemme lähteeseen ----uskoontulon , niinkuin me sitä nimitämme, uskon, joka on jokaisen ihmissielun esikoisoikeus.
Hyvä ja luottamuksellinen suhde Jumalaan on lopulta yhtä kuin täydellinen elämisen taito.
Jos taas Kristus ei ole saanut sinua omakseen, niin silloin kaikki on erittäin huonosti, koska et loppujen lopuksi omista mitään, silloin et itse kuulu edes itsellesi.
Sen vuoksi joudut jatkuvasti vaikeuksiin ja kyselet: "Miksi?" "Minkä tähden en pysty hallitsemaan itseäni?"
Sen tähden, ettet kuulu itsellesi, ennen kuin olet Kristuksen oma. Sinulla ei ole kykyä hallita itseäsi, ennen kuin Jumalan Henki omistaa sinut. Mutta kun Kristus ottaa ihmisen elämän ihmeellisiin käsiinsä, silloin Hän antaa ihmiselle kyvyn hallita itsensä, ohjata ja hillitä himojaan ja halujaan ja mielialojaan.
Moni ateisti/agnostikko tälläkin hetkellä liiankin usein ja loputtomiin asti ihmettelee ja kyselee itseltään saamatta kuitenkaan koskaan vastausta:"Kuinka voin koskaan koota yhteen elämäni pirstaleet?"
Kuka voisikaan?
Koska sinä et ole luonut itseäsi, et myöskään pysty luomaan itseäsi uudelleen. Mutta jos kuulut Kristukselle, silloin kuulut myös itsellesi. Ja jos Kristus omistaa sinut, sinä omistat elämän.
Ihmistuntemuksen oppiminen
8
411
Vastaukset
- -.-..-
"...joiden avulla he oppisivat paremmin ymmärtämään maapallolla kanssaan eläviä veljiään ja siskojaan. "
Kristityt näyttävät hienosti mallia nostamalla itsensä tiettyjen ryhmien yläpuolelle. Hienoa ihmistuntemusta kuvaa myös nykytilanne esim. naispappien, seksuaalivähemmistöjen, abortin tekijöiden ja eutanasia kysymyksen kanssa.
"Sen vuoksi joudut jatkuvasti vaikeuksiin ja kyselet: "Miksi?" "Minkä tähden en pysty hallitsemaan itseäni?" "
Just. Mihinkähän tietoon tämä taas perustuu? Yhdysvaltojen vankiloissa on prosentuaalisesti enemmän uskovaisia kuin ateisteja. Ilmeisesti vankiloista pois pysyminen on tätä vaikeuksiin joutumista. - wanha teini
No joo, en voinut hillitä naurua lukiessani tekstiäsi. Uskomattoman paksua puhetta.
Ilmeisesti olet täydellisen kontrollissa ja elämäsi on täydellistä. Hieman nöyryyttä kehiin, moni muukin voi elää laadultaan hyvää elämää vaikkei uskoisikaan samaan kuin sinä, se on luonnekysymys ja mm. temperamentti ei muutu miksikään vaikka kokisi jonkun ihmeellisen uskoontulon. Voithan kertoa mielipiteesi asiasta jos sinulta sitä kysytään. Onneksi kukaan ei kysy. Ajattelemaan omilla aivoillasi?
Todella noloa kun ilmeisesti täysi-ikäinen ihminen ei tajua todellisesta maailmasta hevon huitua. Sinä olet todellakin paras mahdollienen argumentti uskonnon opetusta vastaan!
Eli vanhemmat. Tuollaisia lapsistanne voi tulla, jos annatte aivopestä heitä uskonnontunneilla. Vaatikaa siis vähintään elämänkatsomustietoa lapsillenne.
Ei tuu sit niimbal sotiakaan...- uskis
lasten kasvatukseen on rakkaus. Jos voisin opettaa vanhemmille vain yhden asian kunnollisen, kristillisen lapsen kasvattamisen taidosta, tuo yksi asia olisi lasten rakastaminen paremmin.
Jos minua pyydettäisiin ratkaisemaan aikamme rikosongelma ja jos minulle annettaisiin konkreettiset mahdollisuudet ratkaisuun, niin päästäisin lapset ulos betonilähiöistä. Minä antaisin heille tilaa, Tutustuttaisin heidät avoimiin niittyihin, joilla he voisivat vapaasti kuljeskella. Antaisin heille vuoret ja virrat ja kedon kukat ja avarat metsäpellot. Lahjaksi annettu tila ja kristityn ,eli harmonisen, tasapainoisen ihmisen turvallinen läsnäolo estäisi rikollisuutta paljon tehokkaammin kuin mikään muu lääke. Mutta me emme vapauta lapsiamme betonilaatikoista, emmekä ateistien ikeestä (sosiaalisesta "vammasta"/ateistin ikuisesta dilemmasta=turha ja merkityksetön elämä) vaan tungemme heidät vieläkin pienempiin laatikoihin, joita kutsumme vankiloiksi, ja heidän vapautuessaan me odotamme heidän oppineen ,kuinka olla olematta sairaita. Ja sitten ateistit ja kommunistit vielä ihmettelevät sitä, että nämä nuoret vapauduttuaan alkavat hyvin usein hyökkäillä muiden kimppuun, jatkavat rötöksiään ja tappavat jopa toisiaan. uskis kirjoitti:
lasten kasvatukseen on rakkaus. Jos voisin opettaa vanhemmille vain yhden asian kunnollisen, kristillisen lapsen kasvattamisen taidosta, tuo yksi asia olisi lasten rakastaminen paremmin.
Jos minua pyydettäisiin ratkaisemaan aikamme rikosongelma ja jos minulle annettaisiin konkreettiset mahdollisuudet ratkaisuun, niin päästäisin lapset ulos betonilähiöistä. Minä antaisin heille tilaa, Tutustuttaisin heidät avoimiin niittyihin, joilla he voisivat vapaasti kuljeskella. Antaisin heille vuoret ja virrat ja kedon kukat ja avarat metsäpellot. Lahjaksi annettu tila ja kristityn ,eli harmonisen, tasapainoisen ihmisen turvallinen läsnäolo estäisi rikollisuutta paljon tehokkaammin kuin mikään muu lääke. Mutta me emme vapauta lapsiamme betonilaatikoista, emmekä ateistien ikeestä (sosiaalisesta "vammasta"/ateistin ikuisesta dilemmasta=turha ja merkityksetön elämä) vaan tungemme heidät vieläkin pienempiin laatikoihin, joita kutsumme vankiloiksi, ja heidän vapautuessaan me odotamme heidän oppineen ,kuinka olla olematta sairaita. Ja sitten ateistit ja kommunistit vielä ihmettelevät sitä, että nämä nuoret vapauduttuaan alkavat hyvin usein hyökkäillä muiden kimppuun, jatkavat rötöksiään ja tappavat jopa toisiaan.Vedit "ateistin" tuohon yhtälöön? Voitko selittää, millä perusteella syytät jumalaan uskomattomia ihmisiä lähiöiden rakentamisesta?
Olis jännä tehdä tutkimus sitä, missä suurin osa ateisteista asuu. Voisit yllättyä. Lisäksi vihreät arvot ovat huomattavasti yleisempiä ateistien keskuudessa kuin uskovaisten. Kattos kun sinä olet käsittänyt vähän väärin, ressu pieni. Ateisti ei ole synonyymi materialistille, eikä teknokraatille. Luepa uskis muutakin kuin raamattua ja hengellistä kirjallisuutta niin ei tarvitse höpöjä puhella ;o)- uskis
UskonnotonLähimmäinen kirjoitti:
Vedit "ateistin" tuohon yhtälöön? Voitko selittää, millä perusteella syytät jumalaan uskomattomia ihmisiä lähiöiden rakentamisesta?
Olis jännä tehdä tutkimus sitä, missä suurin osa ateisteista asuu. Voisit yllättyä. Lisäksi vihreät arvot ovat huomattavasti yleisempiä ateistien keskuudessa kuin uskovaisten. Kattos kun sinä olet käsittänyt vähän väärin, ressu pieni. Ateisti ei ole synonyymi materialistille, eikä teknokraatille. Luepa uskis muutakin kuin raamattua ja hengellistä kirjallisuutta niin ei tarvitse höpöjä puhella ;o)ei ikinä voisi kieltäytyä rahallisesta voitosta jonkun toisen eettisen käsityksen vuoksi. Etiikka kun ei kuulu lainkaan ateistin "pelin" tavoitteisiin. Voitto kuuluu.
Kun ateisti ryhtyy peliin,hän tietää sen. Etiikka astuu kuvaan vasta silloin, kun tuo suurempaa voittoa (taloudellista/asemallista) toimia eettisesti. Etkö todellakaan käsitä tätä?
Ateisti menettää tässä pelissä(elintason kilpajuoksussa) lopulta myös moraalinsa perustan viimeistä piirtoa myöten.
Itse olen tullut monasti huomaamaan, että useimmat ateistit/materialistit ovat tylsimyksiä ja varsinkin rahakkaat erittäin ikävystyttäviä. Tiliotteissa ja rahassa kun ei ole eloa. Rahan ja kulutuksen kanssa jatkuvasti tekemisissä olevien ihmisten persoonallisuudessa alkaakin yleensä hyvin pian näkyä samaa elottomuutta. - -..--.-
uskis kirjoitti:
ei ikinä voisi kieltäytyä rahallisesta voitosta jonkun toisen eettisen käsityksen vuoksi. Etiikka kun ei kuulu lainkaan ateistin "pelin" tavoitteisiin. Voitto kuuluu.
Kun ateisti ryhtyy peliin,hän tietää sen. Etiikka astuu kuvaan vasta silloin, kun tuo suurempaa voittoa (taloudellista/asemallista) toimia eettisesti. Etkö todellakaan käsitä tätä?
Ateisti menettää tässä pelissä(elintason kilpajuoksussa) lopulta myös moraalinsa perustan viimeistä piirtoa myöten.
Itse olen tullut monasti huomaamaan, että useimmat ateistit/materialistit ovat tylsimyksiä ja varsinkin rahakkaat erittäin ikävystyttäviä. Tiliotteissa ja rahassa kun ei ole eloa. Rahan ja kulutuksen kanssa jatkuvasti tekemisissä olevien ihmisten persoonallisuudessa alkaakin yleensä hyvin pian näkyä samaa elottomuutta.Olet siis vääriä yleistyksiä tekevä idiootti.
- ja voih
Kiitos valtavasti vuoden nauruista. Satuin lukemaan tekstisi aivan vahingossa ja huomasin että neuvot ihmisiä kohti "kristillistä etiikkaa". Muutama neuvo: kkk (aka ku klux klan) on kristillinen organisaatio. Siinä meillä rauhaa rakastava ja suvaitsevainen organisaatio joka levittää jumalan sanaa kuten kirkko on jo tehnyt vuosisatojen ajan.
Kristity ovat tappaneet ja kiduttaneet jeesuksen nimeen liki tuhat vuotta, ehkäpä tämä on sitä "etiikkaa" jota tahdot kouluissa opetettavan.
Edellä mainitut ovat kieltämättä melko halpoja huomautuksia, joten pysytellään uudessa testamentissa ja sen opeissa. Sinulla selvästi on raamattu, eli voit tarkistaa seuraavat lainaukset:
1. Kirje korinttilaisille (1. kor 14:34)
"naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia" (tasa-arvosta viis)
1. Kirje timoteukselle (1. tim 2:11-12)
"Naisen tulee kuunnella opetusta, hiljaa ja kuuliaisena. Sitä en salli, että nainen opettaa, enkä sitä, että hän hallitsee miestä; hänen on elettävä hiljaisesti". (tämäkö on sitä "etiikkaa")
Kirje efesolaisille (ef. 5:22-23)
"Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa, pelastaja".
Vanhaan testamenttiin en edes mene, sillä se sallii orjuuden ja ihmisten kivityksen.
Mikä on siis pointtini?
Ota raamattusi lue se kriittisesti läpi kannesta kanteen ja pohdi itseksesi onko se hyvä eettinen opas. Itse käännyin ateistiksi vasta kun luin raamatun.
t. ent. harras kristitty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123690MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778