VANHASEN KÄSITTÄMÄTÖN

mietteet heräämään mikä tässäkin nyt oli se pointti. Ensin nettideittaa naista ja antaa ymmärtää olevansa korkeallakin vaikuttamassa josta nainen kiinnostuu entistä enemmän. Tämän olisi pitänyt älytä myös Vanhasen tai sitten se oli tarkoituskin. Sitten deittaillaan livenä Ikeassa ja myöhemmin muualla. Vietetään hauskoja koti-iltoja. Ja jotenkin erotaan.

Nainen kirjoittaa kirjan jossa nyt ei ollut sitten mitään erikoista. Vanhasen mielestä hän ei ole julkisuuden henkilö ja kierrättää eri oikeusasteissa juttua (kun on varallisuutta) kunnes saa haluamansa päätöksen. Itse lasken aikaisempien päätösten olevan yhtä hyviä kun uudenkin ja ottelu on siis siten 1-1? 2-1?

En ymmärrä Vanhasen ristiretkeä vaikka selittää epäselvästi sen koskevan julkisuuden henkilön yksityiselämän suojaa. Ainakaan tässä tapauksessa viitaten jo naisenhankinnan alkumetreihin. Olisi antanut asian olla kun en jaksa edes ymmärtää Suomen Pääministerin hakevan nettideittiseuraa. Lisäksi katson ettei julkisuuden henkilöllä ole noin tarkkaa yksityisyydensuojaa etenkin kun hän itse edustaa vain 50% tapahtumista. Aivan käsittämätön juttu koko farssi ja sata kertaa tärkeämmiltä asioilta viedään aikaa oikeusasteita loputtomasti kuormittamalla.
11345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vanha kansa sanoo, ettei pidä lillukan varsiin sotkeentua ja näinhän tässä kävi.

Äänestä

jäisin kiinni uuniperunoiden syömisestä.

Äänestä
  • oikeusfarssia.

    Äänestä

toinen halusi rakkautta, toiveet eivät kohdanneet ja niin toinen heitettiin nurkkaan kuin räsynukke, joka halusi liikaa liian nopeasti.

Äänestä
  • Susanko oli vailla rakkautta? Olikos hänellä ollut jo kolme avio/avomiestä ja lapsosiakin monta? Luulisi että on jo oppinut jotakin miesten kanssa olemisesta. Hän halusi julkisuuteen julkisen rinnalla. Ja tietysti se rahapussikin jotakin painoi.
    Heitettiin kuin räsynukke pihalle? Höpsistä! Vai onko tämä Suomen ensimmäinen pari, jonka välit menee poikki muutaman seurustelukuukauden jälkeen? Ja onko sekin harvinaista, että vain toinen pistää välit poikki? Ruusunen sai mitä halussi; pääsi lööppeihin, saa rahaa kun kertoo traagista rakkaustarinaansa.
    Taisivat edelliset miehet olla aika nynnyjä, kun eivät kertoile, millaista on ollut olla naimisissa pikku-Susanan kanssa. Vai onko heidät hiljennetty rahalla?
    Ruususen viimevuoden ansiot olivat 57000€. Pärjännee hyvin? Tosin tänään itketti köyhyys, ei pysty maksamaan sakkojansa! Tulot menee päivittäiseen elämiseen, suusta suuhun. Voi köyhää yksinhuoltajaraukkaa.
    Onneksi sossu auttaa aina lapsiperheitä.

    Äänestä

  • uuniperunaton kirjoitti:

    Susanko oli vailla rakkautta? Olikos hänellä ollut jo kolme avio/avomiestä ja lapsosiakin monta? Luulisi että on jo oppinut jotakin miesten kanssa olemisesta. Hän halusi julkisuuteen julkisen rinnalla. Ja tietysti se rahapussikin jotakin painoi.
    Heitettiin kuin räsynukke pihalle? Höpsistä! Vai onko tämä Suomen ensimmäinen pari, jonka välit menee poikki muutaman seurustelukuukauden jälkeen? Ja onko sekin harvinaista, että vain toinen pistää välit poikki? Ruusunen sai mitä halussi; pääsi lööppeihin, saa rahaa kun kertoo traagista rakkaustarinaansa.
    Taisivat edelliset miehet olla aika nynnyjä, kun eivät kertoile, millaista on ollut olla naimisissa pikku-Susanan kanssa. Vai onko heidät hiljennetty rahalla?
    Ruususen viimevuoden ansiot olivat 57000€. Pärjännee hyvin? Tosin tänään itketti köyhyys, ei pysty maksamaan sakkojansa! Tulot menee päivittäiseen elämiseen, suusta suuhun. Voi köyhää yksinhuoltajaraukkaa.
    Onneksi sossu auttaa aina lapsiperheitä.

    vai joutuisiko hänkin käräjille, jos kertoisi jotain pm:n tunne-elämästä? Voisiko se paljastaa jotain mikä on vahingollista koko maallemme?

    Äänestä

pieree.

Äänestä

Että poliitiikot saa tehdä mitä tahansa ,jopa ykisityisesti ja niin sanottu oikeuslaitos antaa tukensa jos joku sattuu "peräämään saataviaan"

Äänestä

Miten oikeuslaitosta kuormitetaan jonninjoutavilla jutuilla........raukka jätkä ei kestä kun nainen jättää.......

Äänestä

siinä sai syntiensä mukaan, koko ruusus-sopassa. Sillä Sana ilmoittaa, että vapaat suhteet ilman avioliittoa eivät ole Jumalan tahto. Valitettavasti.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


OIKEUSTAISTELU SAA kirjoitti:

mietteet heräämään mikä tässäkin nyt oli se pointti. Ensin nettideittaa naista ja antaa ymmärtää olevansa korkeallakin vaikuttamassa josta nainen kiinnostuu entistä enemmän. Tämän olisi pitänyt älytä myös Vanhasen tai sitten se oli tarkoituskin. Sitten deittaillaan livenä Ikeassa ja myöhemmin muualla. Vietetään hauskoja koti-iltoja. Ja jotenkin erotaan.

Nainen kirjoittaa kirjan jossa nyt ei ollut sitten mitään erikoista. Vanhasen mielestä hän ei ole julkisuuden henkilö ja kierrättää eri oikeusasteissa juttua (kun on varallisuutta) kunnes saa haluamansa päätöksen. Itse lasken aikaisempien päätösten olevan yhtä hyviä kun uudenkin ja ottelu on siis siten 1-1? 2-1?

En ymmärrä Vanhasen ristiretkeä vaikka selittää epäselvästi sen koskevan julkisuuden henkilön yksityiselämän suojaa. Ainakaan tässä tapauksessa viitaten jo naisenhankinnan alkumetreihin. Olisi antanut asian olla kun en jaksa edes ymmärtää Suomen Pääministerin hakevan nettideittiseuraa. Lisäksi katson ettei julkisuuden henkilöllä ole noin tarkkaa yksityisyydensuojaa etenkin kun hän itse edustaa vain 50% tapahtumista. Aivan käsittämätön juttu koko farssi ja sata kertaa tärkeämmiltä asioilta viedään aikaa oikeusasteita loputtomasti kuormittamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu