Jos Jumala

on olemassa,

niin minkä uskonnon Jumala on oikea? Tässä tapauksessa on todettava, että persoonattomat itämaiset uskonnot on rajattava ulkopuolelle, koska ne eivät sisällä moraalisia vastauksia oikeaan ja väärään eivätkä voi sisältää Jumalaa tietoisena persoonana.
Päättelyjärjestys on seuraavanlainen.Koska Juutalaisten pyhä kirja, vanha testamentti, odottaa yhä täyttymystään ja koska islamin koraanissa on paljon samaa juutalaisten vanhan testamentin kanssa, kannattaa vaihtoehtojen puntarointi aloittaa kristinuskosta, jonka pyhään kirjaan eli Raamattuun kuuluu juutalaisten vanhan testamentin lisäksi myös uusi osa eli uusi testamentti. Uuden testamentin keskeinen sisältö on Jeesuksessa. Se siis ilmoittaa Jeesuksen olevan vanhan testamentin lupaama messias.
Päättely etenee seuraavasti: Jos Jeesus on todellinen vanhan testamentin lupaama henkilö,on kristinuskon Jumala totta. Jos se on väärin, on islamin tai juutalaisten Jumala totta. Juutalaisuuden mukaan meidän tulisi jatkaa luvatun messiaan odottamista eli vanhan testamentin liitto olisi edelleen voimassa. Jos islam on totta, meidän tulee kumartaa Allahia ja Jumalan lähettämää profeetta muhamedia. Ensin on siis ratkaistava kuka Raamatun Jumala todella oli. Tähän tutkimiseen ei enää riitä ympäristömme havainnoiminen ja johtopäätösten teko, vaan on tutkittava Raamatun kirjoituksia ja numenomaan sen uutta testamenttia, joka kertoo Jeesuksen elämästä.

16

523

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ***.*.*.*.***

      Alotetaampa analyysi;
      >>>>Tässä tapauksessa on todettava, että persoonattomat itämaiset uskonnot on rajattava ulkopuolelle, koska ne eivät sisällä moraalisia vastauksia oikeaan ja väärään eivätkä voi sisältää Jumalaa tietoisena persoonana....yms.Päättelyjärjestys on seuraavanlainen.Koska Juutalaisten pyhä kirja, vanha testamentti, odottaa yhä täyttymystään ja koska islamin koraanissa on paljon samaa juutalaisten vanhan testamentin kanssa, kannattaa vaihtoehtojen puntarointi aloittaa kristinuskosta, jonka pyhään kirjaan eli Raamattuun kuuluu juutalaisten vanhan testamentin lisäksi myös uusi osa eli uusi testamentti. Uuden testamentin keskeinen sisältö on Jeesuksessa. Se siis ilmoittaa Jeesuksen olevan vanhan testamentin lupaama messias.>Jos Jeesus on todellinen vanhan testamentin lupaama henkilö

    • Kössönöm

      Joten kyselysi on oikeastaan aika turhaa. Ei kai tässä nyt kansanäänestyksellä aleta jumalia valkkaamaan?

    • konna

      aivan ketuillaan tuossa ns. päättelyssäsi.

      Mikset valitse jotain muita kirjoja totuuden lähteeksi, jos sen totuuden lähteen pitää olla kirja. Ja miksi sen pitäisi olla kirja?

      Suomalaisille sopisi "totuuden lähteeksi" paremmin vaikka Kalevala kuin raamattu. Ja raamatun jorinatkin pohjautuvat sitä vanhempiin kirjoituksiin.

      Eivätkä juutalaisuus, islam ja kristinusko ole maapallon ainoita uskontoja. Ja miksi mikään uskonto olisi oikein? "Uskonto" -nimityskin kertoo, että kyse on vain luulottelusta, ei oikeasta tiedosta.

      Niin, ja siitä sinun jessestäsi ei ole ensimmäistäkään aikalaishavaintoa. Mikä on loistava suoritus jumalalta, joka singahti maanpäälle pelastamaan kaikki, jotka häneen uskovat:)

    • -..--.

      ...ja jumala näyttäytyisi meille Jeesuksen kera, niin olisihan se aika perseestä.

      Kaikista maailman uskonnoista saamme tämän tumpelon, joka ensin luo ihmisen. Antaa sen hetken aikaa lisääntyä toteaa että: "Perhana, meneepäs meno villiksi. Hukutan kaikki muut paitsi tuon yhden vanhurskaan." Järkevä kaverina hukuttaa myös melkein kaikki eläimet, vaikka eivät edes syntikäsitettä tunne. Ja varsin mallikas on lopputulos. Muutaman sukupolven päästä on taas sama rietastelu käynnissä. No päivänselvänä suunnitelma B:nä on tietenkin naulata itsestä kolmasosa puuhun roikkumaan. Ja tämä nyt sitten ilmeisesti toimi?

      Että semmoisessa seurassa sitä sitten tulisi ikuisuus viettää.

    • Miksi tyytyä VT:n sanomaan, kun meillä on tuhat vuotta vanhempaakin uskonnollista sanomaa.

      Raamattu ja sumerit, sumerien henkinen perintö:
      http://www.argumentti.fi/raamattu_sumerit_sumerien_mytologia/Raamattu_sumerit_kosmologia_maailmankuva.pdf

      "Inanna, joka oli elämän, synnytyksen ja hedelmällisyyden jumalatar ja jota ilman elämän
      jatkuminen on mahdotonta sai siis nousta ylös kuolleista oltuaan kolme päivää tuonelassa
      seivästettynä, paaluun ripustettuna (ristiinnaulittuna tavallaan). Inanna voitti kuoleman vallan,
      mutta joutui maksamaan siitä hintana puolisonsa paimen-Dumuzin hengen.

      Näin olemme nähneet, miten sumerilaisten teologiassa päädyttiin sijaiskärsimisen ideaan: paimen-
      Dumuzista tuli sijaiskärsijä, joka kuoli Inannan elämän puolesta astuen Inannan paikalle tuonelaan.
      Tämä lampaiden, karitsojen ja vuohien hyvä paimen oli ollut valmis antamaan henkensä laumansa
      puolesta sai nyt kärsiä kuoleman myös elämän ruhtinattaren puolesta, että maan päällä voisi elämä
      jatkua. Dumuzin kärsimys ei ollut ikuista, hänen alentumisensa ja kärsimyksensä ei jatkunut
      loputtomiin, vaan hän sai armon. Joka vuosi Dumuz sai nousta kuolleista, tuonelasta, ja elää puolet
      vuodesta maan päällä ja kaitsea karjaansa. Tuona armon aikana hän vietti häitä Inannan kanssa
      (hieros gamos eli pyhä avioliitto)."

    • on olemassa,

      Jeesus on kaappihomo vesimelooni, koska kaapit muistuttava Raamatun sanomsta Raamatun sivulla 159!

    • epätasapuolisesti

      täällä ajatellaan asioista. Ateistit eivät tietysti usko jumaliin, mutta kaikki paha laitetaan niiden syyksi, jos niitä olisi olemassa. Sekä luonnon aiheuttamat tapahtumat kuten sairaudet, kipu, kuolema että ihmisen toiminta kuten sodat plus muu väkivalta, raiskaukset ja alistaminen ovat jumalien julmuuden tuotosta, ensinmainitut jumalien rangaistuksia ja loput niiden sallimia.

      Kuitenkin kaikki hyvä kuten luonnon kauneus, itse elämä, rakkaus ja auttaminen, mielihyvä sekä ihmisten saavutukset ovat sitten vain alkuräjähdyksen ja evoluution tuotosta ja lopulta ihmisten aikaansaannosta. Kuinkas muuten. Niistä ei jumalia saisi kiittää, jos niitä olisi olemassa.

      • konna

        että on olemassa joku persoona, joka on hyvä ja kaikkivaltias, eli jumala.

        Kuitenkin kaikki näkevät, että maailmassa on asiat pielessä. Eikä vain vähän, vaan oikein paljon.

        Eikö silloin ole aivan oikein hieman epäillä, että jotakin on pahasti pielessä?

        Ja eivät ateistit laita mitään olemattoman syyksi. Et vain ymmärrä sarkasmia, jota tällä palstalla viljellään, jotta tajuaisitte jumalharhanne.


      • Mopopytty

        tätäkin on ihmetelty. Koska hihhuli kiittää jumalia kaikesta kivasta, kuten sukulaisten oikea-aikaisesta kuolemasta, niin silloinhan kaiken järjen mukaan samat jumalat ovat vastuussa vähemmän kivoista tapahtumista, kuten tsunameista esm. Jos jumalat ovat kaikkivoipia, ne ovat vastuussa sekä hyvästä että pahasta. Tämä on se pointti mikä yritetään hihhuleille saada kalloon.


      • Kössönöm

        Ateisti ei laita mitään minkään jumalan syyksi. Uskovaiset väittävät, että kun jotain pahaa tapahtuu, niin se johtuu siitä, että ihmiset ovat valinneet pahan ja jumala siitä sitten rankaisee, tai vaihtoehtoisesti saatanalla on sorkkansa pelissä. Tai sitten jumala ei ollenkaan teekään yhtään mitään, vaan kaikki on vaan pahojen ihmisten tai saatanan syytä. Variaatioissa löytyy.


      • jotenkin
        konna kirjoitti:

        että on olemassa joku persoona, joka on hyvä ja kaikkivaltias, eli jumala.

        Kuitenkin kaikki näkevät, että maailmassa on asiat pielessä. Eikä vain vähän, vaan oikein paljon.

        Eikö silloin ole aivan oikein hieman epäillä, että jotakin on pahasti pielessä?

        Ja eivät ateistit laita mitään olemattoman syyksi. Et vain ymmärrä sarkasmia, jota tällä palstalla viljellään, jotta tajuaisitte jumalharhanne.

        vain tuntuu monien ateistien kirjoituksia lukiessa, että se syy, miksi he ovat luopuneet uskomasta jumaliin, on maailmassa oleva kärsimys ja pahuus.

        Onko loogisesti mahdotonta, että jumala(t) olisivat luoneet vaihteeksi maailmankaikkeuden, jossa on paljon pahuuttakin? Eikö silloin olisi välttämätöntä rajata elävän ja tuntevan olion ikä rajalliseksi, ettei kärsimys kasva niin suureksi, ettei sitä kestä.

        Jos eläisimme ikuisesti, pitäisi meidän ja maailman olla erilaisia ettemme esimerkiksi kyllästyisi tai kituisi kuoliaaksi.

        Ehkä ensi kerralla.


    • ertert

      "Tässä tapauksessa on todettava, että persoonattomat itämaiset uskonnot on rajattava ulkopuolelle, koska ne eivät sisällä moraalisia vastauksia oikeaan ja väärään eivätkä voi sisältää Jumalaa tietoisena persoonana."

      Miksi ne pitäisi jättää pois. Eihän se, onko jumalilla vastauksia oikeaan ja väärään tai ei kerro mitään niiden olemassaolosta.

      Unohdit sitten sopivasti mainita itämaiset uskonnot, joissa on jumalia. Esimerkiksi hindulaisuudessa niitä on hyvin suuri määrä.

      Sitten jätit mainitsematta myös muut lukemattomat uskonnot, joissa on paljon jumalia.

      Aika hataralta pohjalta sinä päättelyysi lähdet.

    • bubastis.tmi

      on ihmisen keksimää. Se ei ole todiste jumalan olemassaolosta.

    • Herran terttu

      "Jos Jumala on olemassa, niin minkä uskonnon Jumala on oikea?"

      Oikeastaan pitäisi kysyä, mikä jumala on oikea, koska Jumala on tämä kristittyjen jumala. Mutta jos tarkoitat kysyä, minkä uskonnon Jumala Jumala on, niin hänhän on tietysti kristinuskon jumala.

      Ainoa oikea jumala on tietysti Jumala, koska hän on luonut maailman ja elämän. Muista jumalista ei ole ollut mihinkään. Esimerkiksi Allah pystyy vain rikkomaan puutarhatuoleja, kuten hänen kannattajiensa on nähty tekevän.

    • ennen kuin

      On mitään todistetta mistään jumalasta, on kohtalaisen hedelmätöntä spekuloida siitä oikeasta. Niin kovasti, kun se jumalallisia kiihottaakin.

      Onhan siinä pelissä hyvät annokset helvetti-/taivaspaikkoja ja naapurikateutta!

      Oisko maanläheisempi aihe se, että miten ja millä perusteella ihmisestä tulee jonkun uskonnon jäsen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      110
      7622
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      109
      5301
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3536
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      29
      3527
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2574
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1886
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      356
      1530
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1521
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      65
      1373
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1366
    Aihe