Lukeekohan yksikään kansanedustaja

tätä palstaa?

Jos lukee, niin kysyn vain yhden kysymyksen. Istuuko siellä tällä hetkellä yhtäkään normaalilla maalaisjärjellä ajattelevaa kansaedustajaa?

YLE:n teksti-tv kertoo tänään seuraavaa:

Lapsilisän arvo romahtanut


Lapsiperheiden ostovoima on jäänyt
jatkuvasti jälkeen lapsettomiin
kansalaisiin verrattuna, kertoo
Aamulehti.

Esimerkiksi lapsilisien taso
kuluttajahintoihin verrattuna on
neljäsosan alhaisempi 90-luvun
puoliväliin nähden.

Pelkästään lapsilisissä kaksilapsinen
perhe menettää näin laskien 50 euroa
joka kuukausi.

Ansioihin verrattuna lapsilisät ovat
jääneet jälkeen 40 prosenttia ja lasten
kotihoidon tuki 66 prosenttia vuosina
1993-2006.

Tämän vuoden talousarvioesityksessä luvataan lapsilisien ja kodinhoidon tuen korotuksiin kokonaista 23,7 miljoonaa euroa!!!

Samaisessa talousarviossa luvataan pelkästään sosiaali-ja terveysministeriön hallinnonalalla maahanmuuton ja pakolaisten vastaanoton tukemiseen lähes 100 miljoonaa euroa. Lisäksi tulevat muut, kuten esimerkiksi poliisitoimen alaiset pelkästään palautuskuluihin varattu 2,5 miljoonaa, muista menoista puhumattakaan

Tuosta lapsilisän korotuksesta puheenollen, sehän maksetaan vasta 3. lapsesta lähtien. Sekin korotus taitaa suurin osa mennä maahanmuuttajille, koska vain heilla on mahdollisuus makuuttaa vaimojaan jatkuvasti lapsivuoteessa, kiitos Suomen avokätisen maahanmuutopolitiikan ja sen rahoituksen. Tavalliset suomalaiset perheet pärjäävät jotenkuten, jos molemmat vanhemmat käyvät töissä, tee siinä lapsia sitten!!!!

3

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perseennuolijat

      pitävät edustajat ajan hermolla ja tanjahan lukee kaiken, mitä siitä kirjotellaan. Ja supollahan on oma seuranta.

    • varmasti,

      sen verran narsismista porukkaa eduskunnassa on eli itsekeskeisyys rehottaa.
      Oman leikekirjan ylläpito avustajan avulla kertoo jo paljon henkilöistä.
      Siinä heikommassa asemassa olevien asiat ja niiden parannustarpeet ovat toissijaista puuhastelua,jos nyt siihenkään aikaa tai kykyä löytyy.

      • kulukorvauksensa

        ovat osanneet hoitaa hyvin. Komennusmiesten päivära-asialle ei ole varmasti vieläkään tehty yhtään mitään. Komennusmies käyttää päivähansa bensakuluihin, kun kulkee viikonloppuina kotonaan. Kansanedustajan ei tarvitse maksaa edes matkojaan, vaan saa käyttää kotimaassa niin lentokonetta, junaa kuin linja-autoakin ilmaiseksi.Samoin taksia pääkaupunkiseudulle.
        Komennusmiesten päiväraha on 33 euroa/pv. Kansanedustajan suurin kulukorvaus on 1809 euroa /kk verottomana. Monet asuvat perheineen Helsingissä, mutta nostavat siitä huolimatta tätä korkeinta kulukorvausta.
        Kyllä se on näköjään niin, että kun omat asiat on hoidettu, niin muista viis.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      134
      5432
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      31
      3892
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2490
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      39
      2067
    5. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      24
      1833
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      25
      1739
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1660
    8. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      51
      1621
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      30
      1574
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      40
      1536
    Aihe