Lääkkeiden

2237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hankkia kirjoittajia palstalleen.

Kirjoita palstallesi aiheita jotka kiinostavat.
Kun Googlettaa tarvitsemaansa tiedon myös palstasi näkyy hakutiedoissa.

Tosin palstasi on vain elatusvelvollisille, joka on työtön ja syrjääntynyt.
Paljonkohan teitä on Suomessa?
Elatusvelvollisten liitto


http://www.nettineuvo.fi/index.asp

Elatusvelvollisten liitto on lastensuojelujärjestö,
jonka tavoitteena on edistää lapsen oikeutta säilyttää mahdollisimman hyvät suhteet molempiin vanhempiinsa myös silloin,
kun vanhemmat asuvat toisistaan erillään.

Elatusvelvollinen useimiten taas kerää Lynkkausporukkaa entiselle elättäjälleen jolla oikeuden tuki yhteisvelvollisuudesta taloudellisesti minimi taksan mukaan saada elatusapua lapselle.

Lynkkausta käytetään etnisen terrorin keinona. Elintason nousu onneksi vie tältä pojaa, sekä mahdollisuus siirtää elatusapu elatustueksi, jonka periminen elatusvelvolliselta on kunnan asia.

Äänestä
  • Lapsen asema ja oikeudet yhteiskunnassa

    Lapsi on yksilö ja lapsuudella on oma arvonsa. Lapsella on oikeus erityiseen suojeluun ja hoivaan. Hänellä on oikeus myös omaan mielipiteeseen ja siihen, että häntä kuullaan.

    Lasten oikeuksien tunnustamisella on lyhyt historia. Niistä on alettu puhua vasta 1900-luvulla. Lapsen etua ja parasta on alettu korostaa vasta aivan viime vuosikymmeninä. Pitkään oltiin sitä mieltä, että lapsuus on vain lyhyt vaihe, eikä lapsella ole omaa tahtoa. Vanhemmilla oli käytännössä täydellinen valta lapsiinsa. Vastasyntynyttä lasta ei pidetty ihmisenäkään. Ihmisten oikeudet ja velvollisuudet olivat riippuvaisia heidän syntyperästään ja asemastaan.

    Lasten korkea kuolleisuus johtui useimmiten vanhempien tiedon ja taidon puutteesta. Vastasyntyneitä lapsia jopa surmattiin ja hyljättiin, varsinkin jos he olivat sairaita tai vammaisia. Ruumiillinen kuritus oli yleistä ja sallittua ja se oli jopa vanhempien velvollisuus. Ruumiillinen kuritus, alistaminen ja loukkaava kohtelu kiellettiin lailla lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta vuonna 1983 (L1983/683).

    Elatusvelvollinen lienee niitä harvoja Vanhoja jääriä joille lapsin on avain ja takuu täys ylläpitoon.
    Niin ne ajat muuttuu Eskoseni.
    http://www.unicef.fi/lapsen_oikeuksien_julistus

    hyväksytty Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksessa 20. marraskuuta 1959

    http://www.lastensivut.fi/index.php?id=445

    Lapsi ei takaa toisen vanhemman hyväksikäyttöä ja orjuuttamista. Elatusapu & Elatusturva ei sitä ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hinta kirjoitti:

Lääkkeiden hintavertailu
http://www.leipajono.smile.0lx.net/t100-laakkeiden-hintavertailu.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu