Tuntureilla

Tuulee aina. Näin tulee valmistuva tuuliatlas ennakkotietojen mukaan kertomaan.
Siis pakkasellakin.
201215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Vielä on kuitenkin odotettava tietoa siitä kuinka kovaa siellä tuulee, ja millä korkeudella.

Haluan vain muistuttaa siitä että alle 3 - 4 m/s:n tuulennopeudella eivät useimmat tuuliturbiinit tuota mitään ja vielä 5 m/s:n nopeudellakin tuotto jää alle 10%:n nimellistehosta.

Mitä tuohon korkeuteen tulee; mahtaako 100 m korkea torni riittää tuohon "ainaiseen" tuuleen, vai pitääkö sen olla 150 m, vaiko peräti 200m korkea?

Äänestä
  • Nykyään olevan enemmän poikkeusolosuhteita, joihin niinkuin muuhunkin järjestelmissä on oltava varalähteitä. Jonkun asian takia nuo Inkoon voimalatkin on aikanaan tehty seisomaan ja ylläpidettäviksi. Espanjakin näkyy pärjäävän, vaikka niillä ei ole tuota koskivoimaa kovinkaan paljon. Yleensä aina jossain tuulee ja sähkö siirtyy helposti johtoja pitkin sinne missä on vajausta.

    Äänestä

  • Pakkaset näkyvät kirjoitti:

    Nykyään olevan enemmän poikkeusolosuhteita, joihin niinkuin muuhunkin järjestelmissä on oltava varalähteitä. Jonkun asian takia nuo Inkoon voimalatkin on aikanaan tehty seisomaan ja ylläpidettäviksi. Espanjakin näkyy pärjäävän, vaikka niillä ei ole tuota koskivoimaa kovinkaan paljon. Yleensä aina jossain tuulee ja sähkö siirtyy helposti johtoja pitkin sinne missä on vajausta.

    Niin, jos unohdetaan Espanja hetkeksi ja ajatellaankin Suomen tilannetta: Tilanteessa jossa Ahvenanmaalla tuulee heikosti tai kohtalaisesti mutta muualla Suomessa liian vähän tuuliturbiinien hyödynnettäväksi vaatii Ahvenanmaalle niin suuren kapasiteetin että se riittää koko maan tuulivoiman tarpeeseen.

    Entäpä kun tilanne muuttuu, Ahvenanmaalla on tyyntä tai lähes tyyntä mutta Kemin ja Oulun tienoilla tuulee: On siis rakennettava myös Perämeren pohjukkaan riittävästi kapasiteettia kattamaan koko maan energiantarve tuulivoiman osalta.

    Skenario kolme: Sekä Ahvenanmaalla että Perämerellä on liian tyyntä tuuliturbiineille, minne voisi sijoittaa kolmannen päällekkäisen kapasiteetin? Ehkäpä itäiselle Suomenlahdelle tai Saimaalle. Tietysti tässä tilanteessa voisi tuulivoimalla tuotettua sähköä ostaa vaikkapa Etelä-Ruotsista, olettaen että siellä tuulee ja sinne on rakennettu riittävästi kapasiteettia kattamaan myös Suomen tarpeen.

    Entäpä jos Etelä-Ruotsissa on tyyntä, pitäisikö Suomessa olla vastavuoroisesti kapasiteettia myös Ruotsin tarpeeseen?

    Toivottavasti tämä selventää asiaa, tai edes herättää ajatuksia.

    Äänestä

  • wileni kirjoitti:

    Varakapasiteetti pohjolassa. Suomen ja Ruotsin välille suunnitellaan lisää tasasähkösiirron kaapeleita. Pohjolassa on suorastaan ruhtinaallisesti vesivoimaa varajäjestelmäksi tuulivoimalle, verrattuna keskieurooppaan, ja nekin pärjää. Saimaakin on tälläkin hetkellä altaat piripinnassa vesivoimaa.
    Tuo prosentti, jonka alkuun otin, on ihan virallisesta tutkimuksesta. Muuten, siihen kymmeneen prosenttiin on Suomessa vielä pitkä matka.
    Se on kuin "hyttysen paska" vielä tällä hetkellä.

    Äänestä

  • riittää nykyinen kirjoitti:

    Nimittäin varakapasiteetin käyttö!

    Ei edes yritetä tuottaa tuulisähköä tarpeeseen, vaan lähdetään siitä että tuulisähkö on bonus jota saadaan silloin kuin sattuu saamaan ja koko muu sähköntuotanto mukautuu siihen.

    Äänestä

  • wileni kirjoitti:

    Nimittäin varakapasiteetin käyttö!

    Ei edes yritetä tuottaa tuulisähköä tarpeeseen, vaan lähdetään siitä että tuulisähkö on bonus jota saadaan silloin kuin sattuu saamaan ja koko muu sähköntuotanto mukautuu siihen.

    ei toimi ja nyt kun ääriilmiät lisääntymässä eli rajuilmat niin nykyisiet ei kestä kunnon myrskyjä ollenkaan j ajos tuuli liina kova on ne pysäytettävä.

    Äänestä

  • koko sänköntuotantoa koska se kirjoitti:

    Me ammattilaiset ja koulumme käyneet tiedämme, että kaikki mahdolliset kannattaa palettiin sisällyttää ja käyttää: ydin, vesi, turve, lauhde, tuuli, kaatopaikkakaasut, hiili, teollisuuden vastapaine, suursikaloitten lietekaasu, jätevedenpuhdistamokaasu, maakaasu, yhdistetty kaukolämpö/sähkö, aurinko, tuonti, vienti, jätepuu, pienvoimalat, suurvoimalat, aurinkopaneelit pienkohteissa ja telemastojen syötössä.
    Monella alueella on vielä paljon tehtävää ja tullaan tekemään. Kansainväliset sitoumukset tulevat viemään asioita oikeaan suuntaan.

    Äänestä

  • koko sänköntuotantoa koska se kirjoitti:

    ei toimi ja nyt kun ääriilmiät lisääntymässä eli rajuilmat niin nykyisiet ei kestä kunnon myrskyjä ollenkaan j ajos tuuli liina kova on ne pysäytettävä.

    Kyllä tuulivoiman avulla voidaan tuottaa kaikki tarvittava sähkö, kun alue rajataan, eikä alueeksi tarvitse määritellä kesämökkiä.

    Norjan Utsirassa (saari Oslon lähellä) on pilottiprojekti, jossa 10 kotitaloutta saa sähkönsä järjestelmästä, johon kuuluu 2 tuulimyllyä, vedyntuotantolaitos, vetyvarasto ja polttokenno. Tuulimyllyt tuottaa sähköä, sen ylituotannolla tuotetaan vetyä, jota käytetään sähköntuotantoon, kun ei tuule.

    Siis simppelisti: vain varastoimalla tuulen energia voidaan tuulivoimalla korvata muut sähköntuotantomenetelmät. valtakunnallisesti se ei ehkä onnistuisi, mutta vetytalous mahdollistaa 100%:sesti uusiutuvilla energioilla toimivan yhteiskunnan. Ja aurinkoenergia ajaa pian, muutaman vuoden sisällä, ohi tuulivoiman.

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Tuskimpa vaan aurinkoenergia ajaa vielä muutamman vuosikymmeneenkään tuulivoimankaan ohi.
    Vetytalouteenkin on vielä pitkä ja kivinen tie.
    Mutta haihattelijoitahan aina löytyy.

    Äänestä

  • onnistuu kirjoitti:

    Hyvinkin saattaa olla, että aurinkoenergia on jo ajanut ohi tuulivoiman - kasvuvauhdissa.

    Mielestäni pitäisi puhua olemassolevasta kapasiteetista.
    Amerikkalaisen satu: Olipa kerran...
    Kommarin ja vastaajan satu: Kerran tulee olemaan...

    Äänestä

  • UPDATE_5836427 kirjoitti:

    Hyvinkin saattaa olla, että aurinkoenergia on jo ajanut ohi tuulivoiman - kasvuvauhdissa.

    Tuulivoiman kasvuvauhti on 20-30% vuodessa ja aurinkovoiman alle 20%. Tuulivoiman kasvuvauhdin ennustetaan vähitellen hiipuvan ja aurinkovoimalle ennustetaan rajua kasvua lähiaikoina.

    Äänestä

  • onnistuu kirjoitti:

    Tuskimpa vaan aurinkoenergia ajaa vielä muutamman vuosikymmeneenkään tuulivoimankaan ohi.
    Vetytalouteenkin on vielä pitkä ja kivinen tie.
    Mutta haihattelijoitahan aina löytyy.

    Ottaa uusiutuvat käyttöön. Onneksi ne ei lopu kerralla, mutta 140 € hintapiikki antoi oireita tulevasta. Talouskin alkaa saada kuolinkouristuksia, kun hinnat ryntäilee ylös ja alas.
    Ne valtiot ja kansat jotka jo hyvissä ajoin harjoittelevat korvaavien tekniikoitten käyttöä, ovat etulyöntiasemassa eloonjäämistaistelussa.

    Äänestä

  • koko sänköntuotantoa koska se kirjoitti:

    ei toimi ja nyt kun ääriilmiät lisääntymässä eli rajuilmat niin nykyisiet ei kestä kunnon myrskyjä ollenkaan j ajos tuuli liina kova on ne pysäytettävä.

    Joku päivä siten luulin kuuluvani, että asia ollaan pohtimassa euroopalaajusesti.

    Ratkaisu onpi samanlainen kuin Saksassa on menesteksellisesti simuloitu: erilaisten uusittuvien energiatuotantomuotojen virtuaaliyhteenkytkentä. Eli se tarkoitaisi "kapeammassa" muodossa tuulivoimatuotannon tasaus Espanjasta Pohjoismaihin.

    Espanjassa muuten kattaa tuulivoima jo lähes 30% energiantarpeesta (näin kirjoiteltiin lehdissä) ja aurinkovoimalta tekevät vauhdilla tulon, kohta niitä on joka kylässä. Oli kuulemma Suomen tv:ssäkin.

    Äänestä

  • ulkomaalainen kirjoitti:

    Joskus kannattaa lueskella ajatuksen kanssa.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Uusiutuva_energia_Espanjassa

    Äänestä

  • ymmärtäminen kirjoitti:

    Oletko varma, että Wikipedia on uptodate?

    Pikaisesti tuo luettuna vaikutta siltä, että tiedot ovat pari vuotta vanhoja.

    Olkoon nyt ne prosentit miten tahansa, fakta on kumminkin, että Espanja on mukaana johtokolmiossa uusittuvan energian hyödentämisessa. (huom. turve EI ole uusiutuva energia, ihan vain keskustelun vuoksi)

    Jos nyt täsmätieto ajankuluksi vaadit, pitäisi minun nyt taas lähteä vaivamaan paikalliset tahot ja sehän ei ole tämän vaivan arvoinen.

    Äänestä

  • ymmärtäminen kirjoitti:

    Joskus kannattaa lueskella ajatuksen kanssa.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Uusiutuva_energia_Espanjassa

    .. kun katso vain saippusarjat tai Jimiä.

    Sattuitko näkemään YLEN:n lähetyksen Espanjan tuulivoimasta? Ei vissin. Näitä tietoja näet saa vaikkapa paikallisesta lehdistä.

    Niin, että terveisiä vaan.

    Äänestä

  • ulkomaalainen kirjoitti:

    .. kun katso vain saippusarjat tai Jimiä.

    Sattuitko näkemään YLEN:n lähetyksen Espanjan tuulivoimasta? Ei vissin. Näitä tietoja näet saa vaikkapa paikallisesta lehdistä.

    Niin, että terveisiä vaan.

    Kirjoitit "Espanjassa muuten tuulivoima kattaa jo lähes 30% energiantarpeesta".
    Hetkellinen sähkön huipputeho on hiukka eri asia kuin koko energiantarve.

    Äänestä

  • edelleen kirjoitti:

    Kirjoitit "Espanjassa muuten tuulivoima kattaa jo lähes 30% energiantarpeesta".
    Hetkellinen sähkön huipputeho on hiukka eri asia kuin koko energiantarve.

    ...puhua espanjalaisten saavutukset alas vain kääntää katsetta Suomen rajoen sisäpuolelle, joissa poliitiset tahot ovat olleet toimettomana vuosia. Saman aikaan ovat USA, Saksa ja Espanja tehneet huimia askeleita tuulivoiman hyödentämisessä ja tenisessä kehityksessä. Miksei Suomessa ole panostettu??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ja merellä kirjoitti:

Tuulee aina. Näin tulee valmistuva tuuliatlas ennakkotietojen mukaan kertomaan.
Siis pakkasellakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu