Amerikassa syntyy lahkoja kuin sateella tatteja!

Adventismi on Jehovalaisuuden toinen muoto ja saman henkilön maailmaan tuottanut omille opeilleen riitautunut lahkokunta! Tuota aikaisemmin ei adventismia ollutkaan eli kuinka se voisi olla alkuperäistä kristinuskoa, kun putkahti maailmaan jossain 1800-luvun alkupuolella niinkuin jehovalaisuus riitautumisen jälkeen. Ja lienee samasta pesueesta erinnyt muitakin lahkokuntia, jotka ovat opeiltaan samaa sorttia!
Eli eivät apostolit perustaneet adventismia vaan joku amerikkalainen lahkolainen 1800-luvun alkupuolella. Ja niinkuin Saddam luuli olevansa alkuperäinen irakilainen kun olivat asuneet kauan edellisten hukuttua.
15327
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kaikki ovat lahkoja, katolinen kirkko myös ja lut kirkko maamme suurin lahko joka sisältää ainakin tusinan eri lahkoja itsessään.
Mikään ei seuraa alkuseurakuntaa suoraan.

Syy miksi Amerikasta on uskonliikkeitä (en puhu nyt syntyvistä) on että Euroopassa oli joskus uskonvainot ja Amerikka oli uskonvapaa maa.
Siksi uskovaiset pakenivat sinne jotka voivat, ja totta kai syntyi hengellisiä liikkeitä.
Pimeän paavin keskiajan jälkeen jolloin Raamattu oli kansalta salattu kirja, Raamattua alettiin tutkia, ja aina kun äijä löysi Raamatusta uutta tietoa, hän alkoi saarnata sitä ja hänen ympärilleen syntyi ryhmä joka kasvoi jopa kirkoksi.
Nuo kaikki olivat uskonpuhdistajia ja uskonpuhdistusliikkeitä, ja Sinäkö laitat niitä halvalla?
Herra siunasi kaikkia ja kaikissa on vilpittömniä sieluja sen tiedon valossa mitä omistavat.
Jumala huolehti sanansa Raamatun säilymisestä mm. näiden liikkeiden ja miesten kautta.

Tunnen Jehovan todistajien opit hyvin jo lapsuudesta, että myös A-kirkon opin, että myös lut kirkon opin, ja monen muunkin-.

Voin sanoa että mikään ei mene yksi-yhteen A-kirkon ja JT opin kanssa. Minä tarkoitan mitä sanon.
Tunnen molemmat opit hyvin.
JT:t plagioivat Danielin kirjan selitystä varhaisilta Adventisteilta joskus 1800 luvulla, mutta sekään ei ole tasan yksi yhteen.

Adventti tarkoittaa Jeesuksen tuloa ja ymmärtääkseni tuo "-ismi" pitää ollakin oleellinen ja tärkein saarna asia lopun ajan seurakunnalla. Ilm 14:12.

Siunauksia
jari laurila

LAHKOT. MITÄ TARKOITTAA "LAHKOLAISUUS"?
- Kristittyjä pidettiin lahkona, koska he poikkesivat juutalaisuudesta, ja vallalla olevasta sen ajan uskonnollisten johtajien opetuksesta. (Apt 24:5) Kristityjenkin keskuuteen kuitenkin syntyi lahkoja kuten "judaismi, gnostilaisuus ja nikolaiittain" oppi.

Apostoli Paavalia nimitettiin lahkolaiseksi. Hän puolustautui kertomalla että hän palvelee Jumalaa, ja uskoo mitä laissa ja profeetoissa on sanottu. (Apt 24:14-16) Elävän Jumalan seurakunta on tietysti totuuden pylväs ja perustus. (1 Tim 3:5, Ef 2:20) Totuutta noudattavana se kasvaa rakkaudessa kiinni Kristukseen joka on seurakunnan perusta. (Ef 4:15-16, 1:22, 4:15, 1 Kor 3:11) Seurakunta on "yksi ruumis" Kristuksessa ja (1 Kor 10:17, Gal 3:28) kristilliseen seurakuntaan kuuluvat eivät ole erilaisten opintuulten heiteltävänä, vaan yhdessä uskossa. (Ef 4:13-16)

Kuitenkin kristillisen seurakunnan sisälläkin saattoi ilmetä lahkolaisuuden syntiä, kun seurakuntalaiset jakaantuivat eri mielipiteiden taakse, vaikkakin kyseessä olisivat olleet arvostetutkin eri mielipiteiden esittäjät ja puhujat. (1 Kor 1:11-13) Paavali sanoi tällaisen olevan osoitus lihallisesta mielestä ja kypsymättömyydestä. (3:1-3)Lahkolaisuuden synnissä on siis kysymys seurakunnan sisäisistä mieliä jakavista riidoista. Joissakin seurakunnissa on nykyisin tapahtunut jakaantumista, seurakunta on saattanut jakaantua kahtia, tai useampiin eri protestiliikkeisiin, joita joskus myös herätysliikkeiksi kutsutaan. Kuitenkin näissä liikkeissä on usein varsin hyviä pyrkimyksiä, ja ne ovat tahtoneet palvella innokkaampaa hengellistä toimintaa, ja puhtaampaa Raamatun opetustakin usein.

Protestanttisia kirkkoja kutsutaan usein lahkoiksi. Mikään seurakunta ei kuitenkaan suoraan seuraa alkuseurakuntaa. Alkuseurakunnasta jäi vain rippeet jäljelle kun se lankesi pois totuudesta tekemällä sovitteluja maallisen vallan kanssa. (2 Tess 2:3-4) Alkuseurakunnan jäännöksen historiaa tunnemme huonosti, eikä yksikään seurakunta voi väittää olevansa suoraan alkuseurakunnan seuraaja. Jumalan sana kuitenkin säilyi pienten pienten ryhmien keskuudessa (mm. valdolaiset) keskiajan kristittyjen vainoista huolimatta joita katolinen maailma harjoitti. Näin ajatellen olisimme kaikki lahkojen jäseniä? Uskonpuhdistuksen myötä syntyivät protestanttiset kirkot. Jumala on siunannut näitä seurakuntia, koska ne tahtoivat pois keskiajan katolisesta pimeydestä puhtaampaan Raamatun oppiin. Uskonpuhdistajia oli monia, ja heidän ympärilleen syntyi aina uusi kristillinen yhdyskunta, kun he löysivät Raamatusta uutta valoa. Sekä Luterilainen kirkko että Adventtikirkko mm. ovat näitä uskonpuhdistusliikkeitä alunperin. Adventtikirkon rooli ja merkitys uskonpuhdistajana säilyy aikamme loppuun asti. (Ilm 14:12, 12:17, 19:10)

Poikkeaminen oikean seurakunnan opista on "lihan teko" jossa ihmisen oma tahto vetää halunsa mukaiseen oppiin. (Gal 5:19-20, Room 8:4-8) Lihan tahto ei alistu Jumalan lakiin. (7) (Luuk 16:17, Matt 5:17-18, Jaak 2:10-12, 1 Joh 2:3-5, 3:4, 5:3)

Kristityllä tänään on turvanaan Raamatun kirjoitettu sana, sekä Jumalan Pyhä Henki. (Apt 9:31, 2 Piet 1:21, 2 Tim 3:16, Hebr 8:10, 1 Kor 12) Oikea kristillisyys rakastaa, ja on kiinnostunut mitä kirjoitettu on. (Matt 4:10, Luuk 4:8, Room 1:17, Ilm 1:3) Oikea kristillisyys ei pyri määräämään omantunnon asioita, vaan kysyy vapaaehtoisuutta kuten Jumalakin pyytää ihmisen vapaaehtoista rakkautta itseään kohtaan. Niinpä oikea kristittykin rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiään kuten itseään. (Matt 22:36-40) Kysymys oikeasta opista ei ole kirkkojen välinen kamppailu, vaan Henkien taistelu sieluista. (1 Piet 5:8) Kristitty taistelee Raamatun Jeesuksen uskonnon puolesta rakkauden keinoin pyrkien voittamaan sieluja elämän Herralle pelastukseen totuudessa.

Jumalan kansa onkin tänään (v.2005) vielä jakaantunut eri kristillisiin piireihin yksilöinä. Näiden yksilöiden tuntomerkkinä on että he ovat vilpittömiä sille valolle minkä ovat saaneet. (Luuk 12:47-48)

Jumala kuitenkin kutsuu kansaansa pois totuudesta luopuneista uskonnollisista yhdyskunnista sinne missä ilmenevät lopun ajan seurakunnan tuntomerkit. Ilm 14:12, opettaa ketkä lopun aikana ovat pyhiä ihmisiä. "He noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." Heidän keskuudessaan toimii profetian Hengen lahja, (Ilm 19:10, 12:17) ja tämä seurakunta tekee lähetystyötä tietysti koko maailmassa! (Matt 28:18-20, Mark 16:15-16) He palvelevat yhdessä Herraa lähimmäistensä hyväksi, ja välttyvät lahkolaisuuden synniltä pysymällä yhdessä. (Room 12:5, 1 Kor 12:12, Ef 4:16)

Äänestä
  • Olet jarlau luopio adventisti.

    Äänestä

  • jari rukka kirjoitti:

    Olet jarlau luopio adventisti.

    Kyllä minä sen tiedän.

    Ole huoleti.

    Tämä on keskustelupalsta.

    Olen täällä keskustelija, en opettaja.

    Olen kaiken hengellisen vastuuni ja kirkon penkit jättänyt 1.6.2006 toistaiseksi.

    Huolehdi vaan itsestäsi.

    Ei minulle tarvitse tuollaisia jatkuvasti lähetellä jos ei voi asiatekstilleni mitään. vastaan väittäää.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • jari rukka kirjoitti:

    Olet jarlau luopio adventisti.

    Hyppää ihmeessä minun yli täällä.

    Siunauksia

    jari laurila

    Äänestä

  • jari rukka kirjoitti:

    Olet jarlau luopio adventisti.

    Minulla on vielä perempi idea.

    Älä kirjoita minulle ollenkaan, mutta tulosta kirjoittamiani sivuja ja käytä niitä paskapaperina vessassa eli pyyhi niillä perseesi.

    2-3 kertaista paskapaperia saat kun laitat monta päällekkäin eli kerroksia.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Hyppää ihmeessä minun yli täällä.

    Siunauksia

    jari laurila

    Tunnustat siis olevasi luopioadventisti?

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Minulla on vielä perempi idea.

    Älä kirjoita minulle ollenkaan, mutta tulosta kirjoittamiani sivuja ja käytä niitä paskapaperina vessassa eli pyyhi niillä perseesi.

    2-3 kertaista paskapaperia saat kun laitat monta päällekkäin eli kerroksia.

    Siunausta
    jari laurila

    Luopio adventistin idea on järjetön.

    Äänestä

  • lainrikkojana olet kirjoitti:

    Tunnustat siis olevasi luopioadventisti?

    .. heittäytyä leuhkijaksi lain noudattamisella, vai mitä yrität sanoa?

    En minä ainakaan uskalla leuhkia moisella.
    Olen liian syntinen siihen.

    Mukavaa että olet noin hurskas.

    Viihtyisiä vessahetkiä.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    .. heittäytyä leuhkijaksi lain noudattamisella, vai mitä yrität sanoa?

    En minä ainakaan uskalla leuhkia moisella.
    Olen liian syntinen siihen.

    Mukavaa että olet noin hurskas.

    Viihtyisiä vessahetkiä.

    Siunausta
    jari laurila

    Lopputuloksena sinusta on tullut luopioadventisti.

    Äänestä

Amerikassa on syntynyt eniten kulteja ja lahkoja.

Äänestä
  • Jeesuksen lahko aloitti Nazaretistä. Sieltä Jeesus 300 vuoden jälkeen tehtiin sunnuntai kulttilaiseksi. Eipä tätä vaihdosta Jeesukselta kysytty. Näet voittaja toimii aina omin säännöin. tämä on sitä oikeata factaa. Nykyään toimivat Pakanuus ja Kristillisyys hyvässä sovussa. Sunnuntain kokousten rahoitus tekee milljardeja. Täytyy vain ensin kaataa nurin, että lompalon nyörit heltiävät.

    Äänestä

Mooseksen mukaan Adventistit ovat huiputtajia!

5.Mooseksenkirja 18.luku
"Sinun pitää oleman vakaa Herran sinun Jumalas edessä.
14. Sillä nämät kansat, joiden maan sinä omistat, kuulevat päivän valitsioita ja ennustajia: mutta sinulle ei ole niin Herra sinun Jumalas sallinut.
15. Vaan Prophetan sinun seastas, sinun veljistäs, minun kaltaiseni, herättää sinulle Herra sinun Jumalas: häntä kuulkaat.
16. Kaiken se jälkeen kuin sinä anoit Herralta sinun Jumalaltas Horebissa kokouksen päivänä, sanoen: en minä voi enää kuulla Herran minun Jumalani ääntä, enkä silleen voi suurta tulta nähdä, etten minä kuolisi,
17. Ja Herra sanoi minulle: he ovat oikein puhuneet,
18. Minä herätän heille Prophetan heidän veljistänsä niinkuin sinä olet, ja minä panen minun sanani hänen suuhunsa: hän puhuu heille kaikkia mitä minä hänelle käsken.
19. Ja tapahtuu, että joka ei minun sanaani kuule, jonka hän minun nimeeni puhuu, häneltä minä sen vaadin.
20. Mutta jos joku propheta ylpeydestä puhuu minun nimeeni sitä mitä en minä hänen käskenyt puhua, ja se joka puhuu muiden jumalain nimeen, sen prophetan pitä kuoleman.
21. Jos sanot sydämessäs: kuinka me tiedämme, mitä sanoja ei Herra ole puhunut?
22. Kuin propheta puhuu Herran nimeen, ja ei siitä mitään ole, eikä niin tapahdu, niin ne ovat ne sanat, joita ei Herra ole puhunut: se propheta on sen puhunut ylpeydestänsä, älä pelkää häntä."

Huomatkaa: "Eikä niin tapahdu!"

Systemaattisen Raamatun tutkistelun ja omien laskelmiensa jälkeen Miller vakuuttui, että toinen adventti, eli Jeesuksen paluu tapahtuisi joko vuonna 1843 tai 1844.
Kun Millerin ennustukset eivät toteutuneetkaan, oli siitä seurauksena pettymys ja liikkeen jakautuminen. Millerin liikkeen pohjalta syntyi kolme maailmalle levinnyttä uskontokuntaa: mm. Seitsemännen päivän adventistit, Jehovan todistajat

Äänestä

Tässäpä tilastottietoa amerikan synnyttämistä kulteista/lahkoista suomessa. Kaikilla on yksi suunta ja se on alaspäin, kuten kuuluukin:

2003        
Jehovan todistajat    18241       
Suomen Adventtikirkko    4091       
Mormonit    3312    

2004
Jehovan todistajat    18224    
Suomen Adventtikirkko    4030    
Mormonit    3309    

2005
Jehovan todistajat    18230
Suomen Adventtikirkko    3998
Mormonit    3278

2006
Jehovan todistajat    18186
Suomen Adventtikirkko    3949
Mormonit    3254

2007
Jehovan todistajat    18071
Suomen Adventtikirkko    3813
Mormonit    3246   

Tämän ilouutisen tarjoaa meille väestörekisterikeskus. Adventtikirkkohan ei ole vuosiin uskatanut ilmoittaa nettisivuillaan jäsenmääriään, mutta väestörekisterikeskukseen heidän on pakko ilmoitus tehdä.

http://www.vaestorekisterikeskus.fi/vrk/home.nsf/pages/7DB30905CD412FC8C22571FE0033B947?opendocument

Äänestä

kovin monta luterilaistakaan ja sen kymmeniä eri haaroja ihan maailman luomisen aikoihin.Parempi myöhään kuin ei milloinkaan,lähteä ulos tuosta porttokirkosta,jossa eletään tämän maailman
mukaan.Ukot keskenään menevät naimisiin ja akat samoin.Kyllä hävettäis tunnustaa kuuluvansa tuollaiseen lahkoon jossa ei ole mitään järjestystä,vain suurella jäsenmäärällä on siellä merkitys,sinne kuuluvat kaiken lajin rikolliset,jotka eivät tiedä mitään uskosta ovatpahan vain vauvana sine kirjoihin merkitty,eihän ne sitä itse muista sekin oli vain toisten teko eikä omaa tahto.

Jumalan käskyihinkin on tehty muutokset,tämän maailman mukaan,esim älä tee huorin käsky,on nykyisin Älä tee aviorikosta.Näin sujuvasti
on annettu lupa huoraamiseen,eli vapaaseen seksiin.Ainoastaan avioliitossa eläviltä se on kielletty,koska aviorikosta ei voi tehdä jos ei ole aviossa.Jopa papitkin rupeavat epäilemään Jumalan töitä kun pitää ruveta vielä vanhoilla päivillään sukupuoltaan muuttamaan,että kyllä sen näkee että JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ ON POLJETTU LOKAAN.Tapetaan, huorataan ,pilkataan Jumalaa,ja lakia muutellaan sen mukaan miten kansa elää,kaiki
on sallittua ja ihan täällä suloisessa SUOMESSAMME,
Ei tarvitse Ameriikasta asti lähteä syyllisiä etsimään.

Äänestä
  • Aamen. Puit hyvin ajatuksesi sanoiksi. Näin on kaikissa kirkkokunnissa, niin myös tässä meidän rakkaassa ad kirkossakin. Täytyy olla silmät ja korvat auki sekä jatkuvasti nöyrällä mielellä. Jer. 9:23 Näin sanoo Herra: Älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa; Jer. 9.24 vaan joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut: että minä, Herra, teen laupeuden, oikeuden ja vanhurskauden maan päällä. Sillä senkaltaisiin minä mielistyn, sanoo Herra.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


rtkk kirjoitti:

Adventismi on Jehovalaisuuden toinen muoto ja saman henkilön maailmaan tuottanut omille opeilleen riitautunut lahkokunta! Tuota aikaisemmin ei adventismia ollutkaan eli kuinka se voisi olla alkuperäistä kristinuskoa, kun putkahti maailmaan jossain 1800-luvun alkupuolella niinkuin jehovalaisuus riitautumisen jälkeen. Ja lienee samasta pesueesta erinnyt muitakin lahkokuntia, jotka ovat opeiltaan samaa sorttia!
Eli eivät apostolit perustaneet adventismia vaan joku amerikkalainen lahkolainen 1800-luvun alkupuolella. Ja niinkuin Saddam luuli olevansa alkuperäinen irakilainen kun olivat asuneet kauan edellisten hukuttua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu