Lapsiasiainvaltuutettu vastaa

UskonnotonLähimmäinen

Oli aikaisemmin puhetta lastenkirkko.fi -palvelusta valittamisesta.

Tässä heitin vastauksensa:
---------------
kiitos yhteydenotostasi lapsiasiavaltuutetun toimistoon. Olet kirjoittanut
lapsiasiavaltuutetulle huolenaiheestasi, joka liittyy lastenkirkko.fi- sivujen
sisältöön ja sen soveltuvuuteen lapsille. Olet kertonut lisäksi, että lapsille
ei tulisi tuoda tällaisella, pelinomaisella tavalla esiin uskontoa.

Lapsiasiavaltuutettu ei tutki yksittäisiä, ilmoitettuja epäilyjä yksittäisten
lasten tai perheiden tilanteesta. Emme myöskään anna lausuntoja yksittäisten
tapausten lapsen oikeuksien mukaisuudesta. Tämä perustuu lapsiasiavaltuutetulle
laissa annettuun tehtävään. Lapsiasiavaltuutetun tehtävänä on mm. edistää
lapsen edun ja oikeuksien toteutumista yleisellä yhteiskunnallisella ja
lainsäädännön tasolla. Tämä tarkoittaa esimerkiksi lausuntojen antamista
erilaisista lainsäädäntöhankkeista. Meille tulevat yhteydenotot kuitenkin ovat
aineistona vaikuttamistyössämme.

Asianne koskee lapsille suunnattua internetpalvelua. Palvelun ylläpitäjälle voi
myös ilmoittaa internetpalveluissa havaitsemistaan asiattomuuksista.
Mahdollisuutena on myös lähettää vihje Pelastakaa Lapset ry:n ylläpitämälle
nettivihje-sivustolle http://www.pelastakaalapset.
fi/nettivihje/fi/nettivihje/nettivihje/lahetavihje.
Verkon laittomasta aineistosta tai muusta laittomuuksiin viittaavasta
sisällöstä voi ilmoittaa myös suoraan poliisille [email protected]
.

YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 13 artiklan mukaan lapsella on oikeus
ilmaista vapaasti mielipiteensä. Tämä oikeus sisältää vapauden hakea,
vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia yli rajojen
suullisessa, kirjallisessa, painetussa, taiteen tai missä tahansa muussa lapsen
valitsemassa muodossa. Tämän oikeuden käytölle voidaan asettaa tiettyjä
rajoituksia, mutta vain sellaisia, joista säädetään laissa ja jotka ovat
välttämättömiä muiden oikeuksien tai maineen kunnioittamiseksi; tai kansallisen
turvallisuuden, yleisen järjestyksen (ordre public), tai väestön terveyden tai
moraalin suojelemiseksi.

14 artiklan mukaan sopimukseen liittyneiden valtioiden tulee kunnioittaa lapsen
oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen. Sopimusvaltiot
kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia
antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on
sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa. Henkilön vapaudelle tunnustaa
uskontoaan tai vakaumustaan voidaan asettaa vain sellaisia rajoituksia, joista
säädetään laissa ja jotka ovat välttämättömiä yleisen turvallisuuden,
järjestyksen, terveyden ja moraalin tai muiden ihmisten perusoikeuksien ja
vapauksien suojelemiseksi.

Sopimuksen 18 artiklan mukaan mm. vanhemmilla tai tapauksesta riippuen
laillisilla huoltajilla ja edunvalvojilla on ensisijainen vastuu lapsen
kasvatuksesta ja kehityksestä. Lapsen edun on määrättävä heidän toimintansa.

Suomen perustuslain 11 §:n mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa
uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta
uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan
omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

8

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kössönöm

      Kuukauden kesti, ennen kuin vastasivat.

      • Vastasin näin:

        Kiitos vastauksestanne, tosin en ymmärtänyt viittausta yksittäistapauksiin, enkä ole samaa mieltä uskonnonvapauspykälien tulkinnastanne. Käsittääkseni juurikin tuo palvelu sotii YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 14 artiklan henkeä vastaan, koska se on suunnattu nettiä käyttäville lapsille. Vanhemmat ohitetaan, koska tätä palvelua pääsee kuka tahansa lapsi käyttämään ilman vanhempiensa suostumusta. Tärkeintä tässä on vanhempien oikeus päättää lastensa uskonnollisesta kasvatuksesta. On nimittäin aika sinisilmäistä uskoa, että edes pieni osa vanhemmista valvoo lastensa netinkäyttöä. Tosin voi olla, että ne, jotka valvovat, suhtautuvat muutenkin epäilevästi uskonasioihin.

        Olisi kiva tietää, kuinka suhtautuisitte vastaavanlaiseen palveluun, joka mainostaa lapsille islaminuskoa, wiccalaisuutta tai hare krishna -järjestoä...

        Noh, kuten sanoin, kiitos vastauksestanne.

        -Mun oikea nimi tähän alle ;o)

      • Kössönöm
        UskonnotonLähimmäinen kirjoitti:

        Vastasin näin:

        kun tuostakin jo näki, että asia on heidän puoleltaan loppuunkäsitelty.

      • big_banggggg
        Kössönöm kirjoitti:

        saman ratkaisun, koin turhana kirjoitella heille enempää. Virkamiehen pään kääntäminen on semmoinen homma, että huhhuh.

        Tuo vastaus, mikä yllä oli esitetty, tosin oli ok. Haluan kuulla vastauksen siihen wiccahommaan. Kristinusko otetaan jotenkin niin itsestään selvyytenä, että on hyvä verrata johonkin muuhun uskontoon.

      • Kössönöm
        big_banggggg kirjoitti:

        ja tittelien takaa paljastuvat toimenkuvat ovat joskus hämmentäviä.

        Minä en tuosta vastauksesta pitänyt. Se oli sekava ja osin myös ristiriitainen. Tämä tyyppi kehotti ottamaan yhteyttä Pelastakaa lapset- järjestöön, eli heitti pallon meille, vaikka se koko asia ainakin minun mielestäni kuuluisi juuri hänelle.

        Toinen kummallinen tapaus Suomen virkamieskentässä on sellainen, kuin vähemmistövaltuutettu. Hänelle EI kuulu Suomen suurimman vähemmistön, eli uskonnottomien asiat (Ei ne kyllä tunnu kuuluvan kenelleekään muullekaan), vaan muiden vähemmistöjen, mitkä nekin lienee rajattu etnisen taustan perusteella.

        samasta vastauksesta?

        Itse viitasin tähän:

        "Kiitos vastauksestanne, tosin en ymmärtänyt viittausta yksittäistapauksiin, enkä ole samaa mieltä uskonnonvapauspykälien tulkinnastanne. Käsittääkseni juurikin tuo palvelu sotii YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 14 artiklan henkeä vastaan, koska se on suunnattu nettiä käyttäville lapsille. Vanhemmat ohitetaan, koska tätä palvelua pääsee kuka tahansa lapsi käyttämään ilman vanhempiensa suostumusta. Tärkeintä tässä on vanhempien oikeus päättää lastensa uskonnollisesta kasvatuksesta. On nimittäin aika sinisilmäistä uskoa, että edes pieni osa vanhemmista valvoo lastensa netinkäyttöä. Tosin voi olla, että ne, jotka valvovat, suhtautuvat muutenkin epäilevästi uskonasioihin.

        Olisi kiva tietää, kuinka suhtautuisitte vastaavanlaiseen palveluun, joka mainostaa lapsille islaminuskoa, wiccalaisuutta tai hare krishna -järjestoä...

        Noh, kuten sanoin, kiitos vastauksestanne.

        -Mun oikea nimi tähän alle ;o)"

        Sori sekavuudesta "vastaukseen" viittaamisessa. Oletan, että tarkoitit sitä lapsiasiainvaltuutetun vastausta moittiessasi; itse tarkotin yllä olevaa vastausta tähän vastaukseen. Jos taas tarkoitit yllä olevaa (johon itse viittasin), palataan asiaan.

        Vastauksen vastaukseen viittaaminen? Hmm... tämä menee pian vaikeaksi :P

      • dfhdkuppallkööl

        Sir Humphreysta (Kyllä, herra ministeri) mallia?
        "Vastauksen vastaukseen viittaaminen?"
        Jatka vielä muutama kierros, niin hyvä tulee.

      • Kössönöm
        big_banggggg kirjoitti:

        samasta vastauksesta?

        Itse viitasin tähän:

        "Kiitos vastauksestanne, tosin en ymmärtänyt viittausta yksittäistapauksiin, enkä ole samaa mieltä uskonnonvapauspykälien tulkinnastanne. Käsittääkseni juurikin tuo palvelu sotii YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen 14 artiklan henkeä vastaan, koska se on suunnattu nettiä käyttäville lapsille. Vanhemmat ohitetaan, koska tätä palvelua pääsee kuka tahansa lapsi käyttämään ilman vanhempiensa suostumusta. Tärkeintä tässä on vanhempien oikeus päättää lastensa uskonnollisesta kasvatuksesta. On nimittäin aika sinisilmäistä uskoa, että edes pieni osa vanhemmista valvoo lastensa netinkäyttöä. Tosin voi olla, että ne, jotka valvovat, suhtautuvat muutenkin epäilevästi uskonasioihin.

        Olisi kiva tietää, kuinka suhtautuisitte vastaavanlaiseen palveluun, joka mainostaa lapsille islaminuskoa, wiccalaisuutta tai hare krishna -järjestoä...

        Noh, kuten sanoin, kiitos vastauksestanne.

        -Mun oikea nimi tähän alle ;o)"

        Sori sekavuudesta "vastaukseen" viittaamisessa. Oletan, että tarkoitit sitä lapsiasiainvaltuutetun vastausta moittiessasi; itse tarkotin yllä olevaa vastausta tähän vastaukseen. Jos taas tarkoitit yllä olevaa (johon itse viittasin), palataan asiaan.

        Vastauksen vastaukseen viittaaminen? Hmm... tämä menee pian vaikeaksi :P

        tarkoitin sitä lapsiasiavaltuutettua, kun moitin hänen vastaustaan.

        Minusta se oli tyypillistä kapulakieltä, jonka jotkut ovat kehittäneet jotta sitä ei ymmärrettäisi ja sitten ovat vielä keksineet laittaa lainsäädäntöön sellaisia kohtia, jotka kumoavat toisensa. Ja sitten ne ovat vielä keksineet sellaisia virkanimikkeitä, jotka antavat tavalliselle lukijalle ihan väärän käsityksen henkilön toimenkuvasta.

        Suomenkieli on vaikeaa, kun pitää laittaa sanoja peräkkäin sellaisessa järjestyksessä, että lukija ymmärtää mitä kirjoittaja on tarkoittanut. Aina se ei onnistu millään. Eikä syy ole aina kirjoittajassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4782
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3483
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2410
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1299
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1192
    8. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      22
      1154
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    10. 165
      1069
    Aihe