Golda Meir

Mihin hän kuoli.
Oliko ETYK kokouksessa täällä.
Pikkuisen kinaa.
3255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hän ei tietääkseni osallistunut ETYK-kokoukseen, koska se oli vain Euroopan ja Pohjois-Amerikan valtioille tarkoitettu. Sosialistisen Internationaalin kokouksen yhteydessä hän taisi käydä Suomessa 1970-luvulla mutta en ole ihan varma.

"Maagikko"? Minulla on sellaista tietoa, että hän olisi nuoruudessaan tutustunut Pohjois-Afrikkalaiseen magiaan ja vihitty siellä jonkinlaiseksi pakanapapittareksi vähän samaan malliin kuin edesmennyt suomalainen seikkailijatar Helinä Rautavaara aikoinaan mutta tämä on vahvistamaton tieto.

Golda Meir kuoli vuonna 1978 syöpään 80 vuoden ikäisenä ja tämä tieto on varma.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tuttuni kertoi Goldan olleen täällä ja jo viikkoa aikaisempaa hänen suomalainen avustajansa ? joutui olemaan eristettynä, niin perheestään kuin muutenkin. Jotta ei varmasti olisi mitään pommin tapaista.

    kaikki on mahdollista, en yhtään ihmettele jos olisi ollut rituaaleissa mukana.
    Minä olen kuullut että Jasser Arafatin vaimo sai lapsen koeputki systeemillä.. Jasser olisi ollut niitä poikiiiiii

    Äänestä

  • UPDATE_8394870 kirjoitti:

    Tuttuni kertoi Goldan olleen täällä ja jo viikkoa aikaisempaa hänen suomalainen avustajansa ? joutui olemaan eristettynä, niin perheestään kuin muutenkin. Jotta ei varmasti olisi mitään pommin tapaista.

    kaikki on mahdollista, en yhtään ihmettele jos olisi ollut rituaaleissa mukana.
    Minä olen kuullut että Jasser Arafatin vaimo sai lapsen koeputki systeemillä.. Jasser olisi ollut niitä poikiiiiii

    Jasserista liikkui varsinkin kuoleman jälkeen kaikenlaisia huhuja, jotka voi jättää omaan arvoonsa. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_8394870 kirjoitti:

Mihin hän kuoli.
Oliko ETYK kokouksessa täällä.
Pikkuisen kinaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu