materialistinen ihmiskuva

Materialistinen ihmiskuva lähtee siitä, että ihminen on selitettävissä tyhjentävästi aineen ominaisuuksien avulla. Ihminen koostuu atomeista ja molekyyleistä, jotka muodostavat monimutkaisia rakenteita. Ihmismielen toiminta taas on sähkökemiallisia ilmiöitä. Tutkimuksen edistyessä yhä suurempi osa ihmisen toiminnasta osataan selittää.

On kuitenkin alue, jossa materialistinen ihmiskuva on jälkeenjäänyt. Se on kvanttifysiikka. Materialistinen ihmiskuva elää yhä klassisen fysiikan ajassa. Se näkee ihmismielen mekaanisen kellokoneiston kaltaisena samoin kuin Newtonilainen fysiikka näki maailmankaikkeuden.

Kvanttifysiikka muutti käsitykset maailmankaikkeudesta ja aineen olemuksesta. Käytännön esimerkkeinä: ajan riippuvuus nopeudesta, lomittuminen, kaukovaikutus, kvanttitason kohteiden dualistisuus. Todellisuus ei ole klassisen fysiikan mukainen.

Kvanttimekaniikan ilmiöiden olemassaolo ei näy materialistisessa ihmiskuvassa. On esitetty, että kvanttifysiikkaa ei tarvitsekaan huomioida arkielämässä, koska kvanttimekaniikan ilmiöt tulevat esiin vasta erityisissä ääriolosuhteissa. Ihmismielen valtava tietojenkäsittelykapasiteetti on monimutkaisuudessaan kuitenkin yksi maailmakaikkeuden äärimmäisiä ilmiöitä. Ihmismieli luo uusia maailmoita ja se on itsessään jo kuin toinen todellisuus tässä maailmankaikkeudessa. Tämän analogian perusteella ei ole mahdotonta ajatella, että ihmismieli voisi virittyä kvanttifysikaalisten mekanismien kautta joihinkin aivan toisiin olemassaolon ulottuvuuksiin.

Jos tämä mahdollisuus otetaan huomioon, joudutaan ihmiskuvan henkisten (harvinaisten ja erityisolosuhteissa esiin tulevien) elementtien uudelleen arvioinnin eteen.
7311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ole juurikaan kvanttifysiikkaan perehtynyt, mutta siinä on se kiehtovuus, että "puhtaan tieteellisesti" voi avata kaikki mahdolliset maailmat, eikä luojaa tarvitse olla tai sitä palvoa.

Äänestä

"Ihmismielen valtava tietojenkäsittelykapasiteetti on monimutkaisuudessaan kuitenkin yksi maailmakaikkeuden äärimmäisiä ilmiöitä."

Salli mun nauraa. Kerroppa minulle yksi
asia... Miksi lobotomia vaikuttaa tähän ihmisen
kvantti-tietoisuuteen?

Äänestä
  • Vaikuta sillä tavalla, että kun otsalohkojen yhteydet taaemmas aivoihin katkaistaan, prosessointi aivojen eri osien välillä vaikeutuu tai lakkaa ja siksi aivojen tietojenkäsittelykapasiteetti heikentyy?

    Mä en usko, että aloittaja yrittää löytää kvanttiutuneen tietoisuuden taustalta jumalaa vaan ateistillekin kelpaavaa teoretisointia...

    Äänestä

  • Kiirehdit kovin nopeisiin johtopäätöksiin ikään kuin jokin "kvanttitietoisuus" olisi jo määritelty ja itsestään selvyys. Yhtä hyvin voisit kysyä: "Miksi ihminen ei enää puhu, kun sydän on pysähtynyt?"

    Äänestä

"Ihmismielen valtava tietojenkäsittelykapasiteetti on monimutkaisuudessaan kuitenkin yksi maailmakaikkeuden äärimmäisiä ilmiöitä."

Ei fyysisesti.

"Jos tämä mahdollisuus otetaan huomioon, joudutaan ihmiskuvan henkisten (harvinaisten ja erityisolosuhteissa esiin tulevien) elementtien uudelleen arvioinnin eteen."

Siihen ei tarvita kvanttifysiikkaa. Ihmismielen voidaan muutenkin kuvitella olevan virittynyt toisiin ulottuvuuksiin. Sitähän uskovat ovat tehneet jo kautta aikojen.

Äänestä
  • Eikö miljardien aivosolujen muodostama, jatkuvasti olosuhteiden, astihavaintojen, ajatusten, tunteiden yms loputtoman muokattavissa oleva sähköisten impulssien ja verkostojen kokonaisuus ole mielestäsi fyysistä? Vai tarkoitatko, että tiedät jotain siihen verrattavaa, joka on yhtä muovautuva ja kuitenkin selvästi monimutkaisempaa?

    Uskovien mielen virittymisen suhteen voit olla oikeassa. On vain syytä muistaa, että jos vaihtoehtoisia todellisuuksia voi luoda loputtomasti, on myös loputon määrä harhapolkuja. Eivätkä nämä harhapolut rajoitu uskontojen piiriin.

    Tarkoitatko kommentillasi kenties, että tällaisten varoittavien esimerkkien tähden olisi viisainta olla kyselemättä, miten ihmismielen sisäisen organisaation tulisi virittyä, jotta ihminen voisi terveellä tavalla orientoitua myös klassisen fysiikan ulkopuoliseen todellisuuteen?

    Äänestä

Yksi rakkaimmista aiheistani, tämä. Viihdytän itseäni pohtimalla (ja juuttumalla auttamattomasti luuppeihin) ajatuksen todellisuusarvoa ja heijasteita fysikaaliseen maailmaan -kvanttiteorioiden kautta on hyvä mennä. Täytyy kyllä myöntää että harjoitusta kaivataan, yksikin liian monimutkainen ajatus saa kuupan sekaisin päiväkausiksi. Sitten sitä alkaa meittiä onko tämä epätodellinen olo nyt oire jostain, muuttuiko minussa juuri jotain kun tuo ajatus loksahti juuri oikein, mitä se tarkoittaa, mitn se ilmenee... ja koska tulee seuraava?

Niinhän sitä sanotaan, hullun huvit on hiton halvat.

***

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sivupersoona no:2 kirjoitti:

Materialistinen ihmiskuva lähtee siitä, että ihminen on selitettävissä tyhjentävästi aineen ominaisuuksien avulla. Ihminen koostuu atomeista ja molekyyleistä, jotka muodostavat monimutkaisia rakenteita. Ihmismielen toiminta taas on sähkökemiallisia ilmiöitä. Tutkimuksen edistyessä yhä suurempi osa ihmisen toiminnasta osataan selittää.

On kuitenkin alue, jossa materialistinen ihmiskuva on jälkeenjäänyt. Se on kvanttifysiikka. Materialistinen ihmiskuva elää yhä klassisen fysiikan ajassa. Se näkee ihmismielen mekaanisen kellokoneiston kaltaisena samoin kuin Newtonilainen fysiikka näki maailmankaikkeuden.

Kvanttifysiikka muutti käsitykset maailmankaikkeudesta ja aineen olemuksesta. Käytännön esimerkkeinä: ajan riippuvuus nopeudesta, lomittuminen, kaukovaikutus, kvanttitason kohteiden dualistisuus. Todellisuus ei ole klassisen fysiikan mukainen.

Kvanttimekaniikan ilmiöiden olemassaolo ei näy materialistisessa ihmiskuvassa. On esitetty, että kvanttifysiikkaa ei tarvitsekaan huomioida arkielämässä, koska kvanttimekaniikan ilmiöt tulevat esiin vasta erityisissä ääriolosuhteissa. Ihmismielen valtava tietojenkäsittelykapasiteetti on monimutkaisuudessaan kuitenkin yksi maailmakaikkeuden äärimmäisiä ilmiöitä. Ihmismieli luo uusia maailmoita ja se on itsessään jo kuin toinen todellisuus tässä maailmankaikkeudessa. Tämän analogian perusteella ei ole mahdotonta ajatella, että ihmismieli voisi virittyä kvanttifysikaalisten mekanismien kautta joihinkin aivan toisiin olemassaolon ulottuvuuksiin.

Jos tämä mahdollisuus otetaan huomioon, joudutaan ihmiskuvan henkisten (harvinaisten ja erityisolosuhteissa esiin tulevien) elementtien uudelleen arvioinnin eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu