Suomen koululaitos

epäonnistunut

Suomen koululaitoksen epäonnistumisesta kielii mm. se, että on mahdollista olla rasisti vielä tohtoritasolla.

Se kertoo koulutuksen aivan äärimmäisestä kapea-alaisuudesta. Mitä virkaa on minkään alan tohtorilla joka on rasisti?

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tohtorisainesta

      Kummallista todella, että kouluja voi käydä 20-30 vuotta elämästään saaden ihmisyydestä opetusta n. 10 minuutin ajan. Siis sen 10 minuuttia mitä yhdellä lukion historian tunnilla ehditään kertomaan holocaustista. Että sellainen oli, piste.

      Tosin jos et mennyt lukioonkaan tai jätin sen tunnin väliin, niin sitten et saanut sitä kymmentäkään minuuuttia. Ja jos olit rasisti jo valmiiksi, niin saatoit sanoa opettajallesi ettei mitään vainoja koskaan ollutkaan, johon opettajasi että oli, johon sinä että ei ollut, johon opettajasi että nyt täytyy lopettaa, aika on lopussa.

      Presidenttifoorumissa oli n. vuosi sitten romani joka otti tämän esille. Ja oikeassahan hän oli, Suomen koululaitoksessa ei käydä läpi sanallakaan Suomen vähemmistöjä. Ei siis sanaakaan romaneista, tataareista, muslimeista, juutalaisista, tummaihoisista, kehitysvammaisista, homoseksuaaleista, maahanmuuttajista, adoptoiduista, hinduista, ateisteista yms.

      Toisin sanoen professorin on mahdollista kuvitella koko elämänsä jatkuneen koulutuksensa ajan Suomen olevan homogeeninen, monokulttuurinen maa joka ei ole koskaan osallistunut mihinkään vainoihin, joita ei myöskään muuallakaan ole tapahtunut. Mahdollista kuvitella, että kaikki poikkeukset täsmällisesti itsensälaisesta ihmisestä ovat ikään kuin virheitä, etteivät ne todellisuudessa kuuluisi Suomeen.

      Suomen koululaitos sivuuttaa täysin epäolennaisena asiana ihmisyyden opettamisen. Ehkä PISA menestys tulee sen johdosta. Aikaa ei tärväänny opetellessa, että vähemmistöjen sortaminen on laitonta ja väärin. Tai edes, että maassa olisi sellaisia aina ollut ja tulee aina olemaan. Tai että lapsesi saattaa joutua luokitelluksi vähemmistöön, ihan riippumatta siitä kuinka erinomaisen oikeanlaisena itseäsi pidät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5515
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      61
      2476
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1910
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      148
      1782
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1652
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      1643
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1428
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      18
      1125
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1098
    10. Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?

      Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se
      Maailman menoa
      228
      1089
    Aihe