Tapaus Himo T.

Olipa kerran noin parikymppinen nuori mies nimeltänä Himo T. Himolla oli oikeastaan vain yksi päämärä elämässään: päästä opiskelemaan yliopistoon tai ennemminkin saada yliopistotutkinto.

Himo pyrki toteuttamaan määrätietoisesti toiveensa ja haki ja haki opiskelemaan eri yliopistoihin monen vuoden ajan; mieluiten Himo olisi halunnut tutkinnon esimerkiksi Yalesta tai Oxfordista, mutta englantia taitamattomana hän ei sentään kehdannut lähestyä noita huippuyliopistoja. Kaikkia kotimaisia hän kyllä pommitti ja kävi pääsykokeissa lukuisia kertoja. Mutta ei, Himo-ressulle eivät yliopiston ukset aunneet. Tämäkös Himoa sapetti; hän HALUSI yliopistotutkinnon, joten mielestään hänellä myös oli OIKEUS se saada.

Vuosien turhan yrittämisen jälkeen Himo oli kovasti katkera ja suorastaan vihasi niin yliopistoja kuin kaikkia niissä opiskelevia ja opiskelleitakin. Himo vertasi itseään valmistuneisiin eikä voinut ymmärtää kuinka häntä, vähintään yhtä kelpoa kuin kuka tahansa heistä, ei ollut laskettu edes havittelemaan himoittua maisterintutkintoa. Niillä seikoilla, että Himon pääsykoetulokset olivat olleet aina ala-arvoisia ja ettei hänellä ollut edes peruskoulun päästötodistusta ylioppilas- tai muusta toisen asteen tutkinnosta puhumattakaan, ei Himosta ollut mitään merkitystä; koska hän HALUSI, hänellä oli OIKEUS.

Himo kirjoitti kirjankin turhista ponnisteluistaan, vihastaan ja katkeruudestaan. Ihme kumma teos julkaistiin ja saivatpa Himon aatokset kannatustakin. Valtamedian haastattelussa Himo tarjosi ratkaisua tähän useitakin sielunveljiä koskettavaan tutkintopulmaan: valtiovallan pitäisi pakottaa yliopistot myymään tutkintoja. Siis myymään, täysin ilman mitään opintosuoritusvaatimuksia, nimellistä rahallista korvausta vastaan. Himosta tämä oli kerrassaan oiva ajatus. Sillä kunhan jotain vain HALUSI, oli siihen myös OIKEUS.
1161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kun olet lukenut pääsykoekirjat mp3-tiedostoiksi, niin voit kuunnella niitä tiskatessasi, ulkoillessasi, jopa uidessasi, ym. Kuultu teksti painuu tutkitusti paremmin muistiin. Pääsysi yliopistoon onnistuu tällä kertaa. Takaan sen. Tämä menetelmä ei petä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


iinesankkuli kirjoitti:

Olipa kerran noin parikymppinen nuori mies nimeltänä Himo T. Himolla oli oikeastaan vain yksi päämärä elämässään: päästä opiskelemaan yliopistoon tai ennemminkin saada yliopistotutkinto.

Himo pyrki toteuttamaan määrätietoisesti toiveensa ja haki ja haki opiskelemaan eri yliopistoihin monen vuoden ajan; mieluiten Himo olisi halunnut tutkinnon esimerkiksi Yalesta tai Oxfordista, mutta englantia taitamattomana hän ei sentään kehdannut lähestyä noita huippuyliopistoja. Kaikkia kotimaisia hän kyllä pommitti ja kävi pääsykokeissa lukuisia kertoja. Mutta ei, Himo-ressulle eivät yliopiston ukset aunneet. Tämäkös Himoa sapetti; hän HALUSI yliopistotutkinnon, joten mielestään hänellä myös oli OIKEUS se saada.

Vuosien turhan yrittämisen jälkeen Himo oli kovasti katkera ja suorastaan vihasi niin yliopistoja kuin kaikkia niissä opiskelevia ja opiskelleitakin. Himo vertasi itseään valmistuneisiin eikä voinut ymmärtää kuinka häntä, vähintään yhtä kelpoa kuin kuka tahansa heistä, ei ollut laskettu edes havittelemaan himoittua maisterintutkintoa. Niillä seikoilla, että Himon pääsykoetulokset olivat olleet aina ala-arvoisia ja ettei hänellä ollut edes peruskoulun päästötodistusta ylioppilas- tai muusta toisen asteen tutkinnosta puhumattakaan, ei Himosta ollut mitään merkitystä; koska hän HALUSI, hänellä oli OIKEUS.

Himo kirjoitti kirjankin turhista ponnisteluistaan, vihastaan ja katkeruudestaan. Ihme kumma teos julkaistiin ja saivatpa Himon aatokset kannatustakin. Valtamedian haastattelussa Himo tarjosi ratkaisua tähän useitakin sielunveljiä koskettavaan tutkintopulmaan: valtiovallan pitäisi pakottaa yliopistot myymään tutkintoja. Siis myymään, täysin ilman mitään opintosuoritusvaatimuksia, nimellistä rahallista korvausta vastaan. Himosta tämä oli kerrassaan oiva ajatus. Sillä kunhan jotain vain HALUSI, oli siihen myös OIKEUS.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu