Surkea ysitie!

Samasta tiestä olen kirjoitellut jo aiemminkin (eikä ole ainoa vaarallisen huono tie Suomessa).

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1643359

On nähty, että Suomessa parannetaan tiestöä vain pienissä pätkissä (Jyväskylä-Kirri, Tornio-Kemi, Oulu-Liminka jne.)

No, nyt po. ysitie on surkean epäonnistunut jo siltä parannetultakin osalta, lähes joka montun pohjalla liittymiä ja alennettua rajoitusta. Jarruttelua alamäkeen ja kiihdytystä vastamäkeen, idioottimaista!

"Tiellä sattuvat onnettomuudet aiheuttavat vuodessa yhteiskunnalle parinkymmenen miljoonan euron kustannukset."

Kun tiedetään Suomen tienparannusten tahti jahkailusta suunnitteluun ja moniosaiseen toteutukseen, niin aikaa vierähtää parannuksiin helposti kymmeniä vuosia. (Nelostie olisi pitänyt olla motari jo 60 -luvulla).

Jos tie aiheuttaa VUOSITTAIN onnettomuuksina yhteiskunnalle parinkymmenen miljoonan euron kustannukset, niin kymmenessä vuodessa 200 miljoonaa € ja neljässäkymmenessä vuodessa jo 800 miljoonaa (800 000 000)! Luulis sillä rahalla jo tietä rakennettavan?

Käytännössä mitään ei kuitenkaan toistaiseksi tehdä, pahimpia uria paikkaillaan ja sortumassa olevia siltoja korjaillaan, osa päällystetyistä teistä on muutettu jo takaisin sorateiksi. Liikenteen kasvaessa on syytä olettaa onnettomuuksien lisääntyvän ja sitä kautta lisää turhaa maksettavaa yhteiskunnalle.

Lisäksi bisnes matelee etanavauhdilla, kun melkein kaikki on rattailla.

Tiestöön sijoittaminen on kansantaloudellisesti kannattavaa, miksi sitä ei tehdä?

3

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lahtari Ari

      Kerrankin olemme samoilla linjoilla kirjoittamasi asian suhteen.

      Valtiovalta perii veroina autoilijoita vuosittain kymmeniä miljardeja, mutta teiden edes alkeellisempaan korjaus-/ tai ylläpitoon niistä varoista sijoitetaan alle viidennes.

    • janhukainen r.

      Ei tarvi teitä parantaa ellei tarkoiteta Teitä eli sinua hullua kusipäätä joka kaahaa ja ajaa kännissä! Etkös se ollut juuri sinä joka täällä kertoilili olevansa mikälie rekkakuski ja tuhansia kilsoja tienpäällä joka päivä!?!?
      Miksei poliisi ota sua kiinni ja ammu niskaan vitun liikenteen vaarantaja pösilö!

    • Anonyymi

      Ketjuun päivitys 14 vuotta myöhemmin:
      https://www.aamulehti.fi/pirkanmaa/art-2000009868803.html

      Tampere - Orivesi väliä työmatkakseni ajaneena tie ei tarvitse mitään parannuksia muutakuin kymmeniä nopeusvalvontatolppia.

      Miksi tuhlata veronmaksajien rahoja jos seurauksena on vain entistä pahempaa kaahaamista.

      160km/h jonossa Orivedeltä Tampereelle aamun työmatkaliikenteessä kertoo kaiken. Eikä tarvitse bensan halventua yhtään jos kerran on varaa polttaa sitä huvikseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1232
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      336
      701
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      101
      625
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe